Ohjaaja Joe Wright ja käsikirjoittaja Jason Fuchs ovat tehneet oman versionsa Peter Panista. Wrightin ja Fuchsin versio ei yritä kertoa Peter Panin tarinaa uudelleen eri tavalla, vaan sijoittuu aikaan ennen J.M Barrien lastennäytelmän tapahtumia. Mikä on piristävä lähestymistapa ikonista tarinaa kohtaan. Tarina alkaa toisen maailmansodan ajoista Lontoolaisesta orpokodista, jonne Peter (Levi Miller) on joutunut. Peteriä kiinnostaa oma menneisyytensä ja hän haluaa löytää äitinsä, sen lisäksi Peteriä kiinnostaa myös ympäriltä mystisesti katoavat lapset, joiden katoamista hän yrittää selvittää ystävänsä Nibsin kanssa. Eräs yö mysteeri selviääkin, kun kaksikko joutuu kaapatuksi Lontoon yllä leijuvaan merirosvolaivaan. Merirosvojoukkoa johtaa rock-henkinen kapteeni Mustaparta (Hugh Jackman), joka kerää lapsia työvoimaksi louhokselleen kaivamaan pixumia, keijupölyä, joka saa laivat lentämään ja Mustaparran pysymään voimissaan. Mustaparran rooli onkin yksi Jackmanin hauskimmista rooleista aikoihin. Yllätyin, että elokuvassa on oikeasti merirosvojoukko joka laulaa Jackmanin johdolla Nirvanan Smells Like Teen Spirit -hittiä ja hetken päästä sama joukko toisessa kohtauksessa laulaa Ramonesin Hey Ho Let's Go:ta. Piristäväviä pikkujuttuja.
Muissa sivurooleissa nähdään Rooney Mara Tiikerinliljana sekä Garret Hedlund Kapteeni Koukkuna, joka tässä tarinassa tunnetaan vielä paremmin nimellä Hook. Jackmanin Mustaparrasta pitää heti alkuunsa, hahmo on oikeasti hyvällä tavalla häijy ja paha, mutta Hedlundin Hookiin ainakin itsellä vaati aikaa tottua. Hedlundin Hook on Indiana Jones-tyylinen veijari ja onelinereita laukova renttu, joka on hahmona hyvä ja sopii elokuvan seikkailuhenkeen, mutta aluksi hieman vieroksutti Hedlundin tyyli näytellä. Trailerissa hahmoa nähtiin vilahdukselta ja se vaikutti hauskalta hetkeltä mutta elokuvaa katsoessa en ollut aivan varma onko Hedlundin lievä ylinäyttely käsikirjoitettua vai yrittääkö hän tehdä oloaan kotoisaksi merirosvona Jack Sparrow-tyylisellä veijarimaisuudella. Siinä ehti miettiä, että onko nykyelokuvissa KAIKKI merirosvohahmot jotenkin jacksparrowmuotin läpi työnnettyjä. Mutta uskon että hahmo on vain käsikirjoitettu vähän ontuen. Näin kirjoitettuna tämä kuulostaa ihan nillitykseltä, että en pitänyt hahmosta mutta en tarkoita nillittää: Pidin Hedlundin Hookista ja roolisuorituksesta, erityisesti Indiana Jones-henkisyydestä plussaa. Mutta jotain hieman häiritsevääkin siinä oli, kun toisinaan vaikutti ihan normaalilta hahmolta ja toisinaan vähän kajahtaneelta. Pääasia kai kuitenkin on, että hahmo ainakin jäi mieleen!
Elokuvassa ei myöskään avata Tiikerinliljan tai Hookin taustoja juuri mitenkään, joten heidän hahmot loppupeleissä jäävät hieman statisteiksi jotka vain kuuluvat osaksi tarinaa, mutta heihin ei saa kunnollista tarttumapintaa että heidän kohtaloistaan kunnolla alkaisi välittää. Elokuvan tarina on hyvin käsikirjoitettu, ja siinä on monia upeita kohtauksia ja toimintaa, mutta tehostepuolella on vähän lepsuiltu. Paikoitellen silmiin osuivat heikohkot tehosteet, joista näki että yritetty on kovasti, mutta ei kuitenkaan saatu aivan tarpeeksi irti siihen että elokuvan immersio onnistuisi säilymään. En tiedä onko tekijöillä sitten ollut kiirettä tehosteiden kanssa, ettei niitä ole hiottu aivan loppuun asti. Joissain kohtauksissa myös huomaa, että leikkauspuolellakin on sakset viuhuneet ja kohtaukset tuntuvat hyppivän aika lailla, mutta kyllä siinä menossa kuitenkin mukana pysyy. Yhteenvedoksi voisi todeta että Pan on kaunis, hyvänmielen seikkailuelokuva, joka onnistuu tuomaan hauskoja hetkiä ja pirteyttä pimeneviin syysiltoihin. Hyvä fiilis jäi elokuvasta, kunhan sille ei lataa ihan älyttömän suuria odotuksia. Matkustakaa kepein mielin Mikä-Mikä-Maahan!
Nyrkkeilyelokuvat ovat olleet suhteellisen vähässä. Jos pitäisi mainita jokin nyrkkeilyväelokuva nimeltä, niin ensimmäisenä mieleen tulisi Sylvester Stallonen Rocky-elokuvat. Ne ovat olleet genrensä huippuja, mutta nyt elokuvateattereihin on saapunut Southpaw, joka on Rocky-leffoille varsin kelpo seuraaja.
Antoine Fuguan ohjaama ja Kurt Sutterin käsikirjoittama elokuva lepää vahvasti Jake Gyllenhaalin harteilla. Gyllenhaalin esittämä Billy Hope on lyömätön nyrkkeilymestari joka on tottunut elämään elämäänsä antaen muiden tehdä päätökset puolestaan. Ylellinen elämäntyyli, rakastava vaimo (Rachel McAdams), ihastuttava tytär (Oona Laurence) ovat Billylle tärkeitä elämässä, kunnes erään traagisen tapahtuman jälkeen hän joutuu syöksykierteeseen ja lopulta pitkäaikaisen managerinsa ja ystävänsä hylkäämänä Billy vajoaa pohjalle. Sieltä ylös huipulle on pitkä matka, mutta Billy saa apua rähjäiseltä salilta löytyvältä amatöörinyrkkeilijöiden valmeltajalta, Tick Willisiltä (Forest Whitaker), jotta hän pystyy voittamaan takaisin rakkaidensa luottamuksen.
Nyrkkeilyelokuvien genreen Southpaw ei sinällään tuo mitään uutta, urheilusankarin pohjalle vajoaminen sieltä takaisin huipulle kiipeäminen on tuttu kaava, mutta nyt tarina kerrotaan hienosti, tunteikkaammin ja draamaltaan koskettavammin. Katsoja pystyy eläytymään Billyn arkielämän edesottamuksiin, sekä myös tuntemaan nyrkkeilykehässä vasten kasvoja satelevat iskut. Kameratyöskentely on toteutettu niin kauniisti, että nyrkkeilytoimintakohtauksetkin tuntuvat lähinnä rujon taiteellisilta pätkiltä. Käsikirjoittaja Sutter on aiemmin tehnyt käsikirjoituksia Shield - Lain varjolla ja Sons of Anarchy -tv-sarjoihin, ja tuo tyylilleen tutun synkkyyden Southpawissa nyrkkeilykehään, ja se toimii paremmin kuin hyvin. Odotin että Southpaw olisi enemmänkin Rocky-leffojen kopio, mutta siihen elokuva ei onneksi sorru. Tokihan siinä on mukana kaikki nyrkkeilyleffoista tutut kliseet harjoittelumaneereineen, mutta nyt mennään Eminemin tahdissa. Silloin kun Southpaw-elokuvan tuotantoprojekti lähti käyntiin, Eminem oli kiinnostunut pääosaroolista. Rooli onneksi meni Jake Gyllenhaalille, joka osoittaa olevansa yksi tämän hetken muuntautumiskykyisimmistä näyttelijöistä. Gyllenhaal tekee erittäin vahvan roolin ja saa tukea suoritukselleen myös tytärtä näyttelevältä luonnollisen taitavalta Oona Laurencelta, sekä Oscar-voittaja Forest Withakerilta. Oikeasti hyvä nyrkkeilyaiheinen elokuva. Southpaw lyö helposti itsensä kamppailemaan kehään Oscar-pystistä.
Torstaina päivällä sain Faceboookissa ystävältäni, blogikollegaltani, työkaveriltani Siniltä yksityisviestin: "Arttu! Sunnuntaina Verlaan!". Toinen ystäväni, blogikollegani ja työkaverini Mira oli houkuteltu jo mukaan. Itsellä oli orastavaa jännitystä lauantaina häämöttävästä ensimmäisestä työvuorostani, niin ihan heti en lämmennyt ajatukselle joten lupauduin pienellä varauksella että katsellaan mikä on sunnuntai-aamuna fiilis. Seuraavassa yksityisviestissä lukikin että suunnitelmissa oli pukeutua keskiaikateeman mukaisesti. Äh, enhän minä keksi mitään omaa keskiaikaista tyyliä miksi pukeutua. Harkintaan jäi. Torstai-iltana se ajatus sitten paukahti päähäni niin kuin salama harmaan kesäiseltä taivaalta: Jostain se vaan putkahti mieleen, Braveheart! Mel Gibsonin yksi arvostetuimmista elokuvista. Gibson-fanina aloin pohtia että kyllähän Verlaan kyhätylle keskiajalle yksi skotlantilainen vapaustaistelija, William Wallace, aina mahtuu, sopii teemaan ja se ois sille leffalle suora kunnianosoitus. Pistinpä viestiä Miralle että laittaa kasvomaalit valmiiksi, olen mukana!
Suora leikkaus sunnuntaiaamuun. Oltiin sovittu että kokoonnutaan kymmeneksi Studiolle laittamaan kamppeet niskaan ja lähdetään siitä sitten kohti Verlaa. Kaikki oltiin paikalla aika lailla yhtäaikaa täsmällisesti. Muut viimeisteli asujaan ja Mira alkoi vääntää minun kasvoille klassikkoelokuvasta tuttua sotamaalausta. Maalaukset saatiin kasvoilleni tehtyä ja puvukseni lainasin Miran Hobitti-vermeistä ruskeaa liiviä, käsiini samaa sävyä olevat rannenauhat ja sitten löytyi vielä ritarin asevyön tyylinen mikä lie koristevaatetus. Lopputulos ei vaatetuksen osalta ollut ehkä ihan täydellinen, mutta close enough! Kyllä kelpaa.
Verlaan päin ajellessamme pohdittiin koko porukan voimin, että ollaankohan myö ainoat ei-Verlan Aika-henkilökuntaa jotka ollaan jotenkin pukeuduttu. Kyllä siinä taas Verlaan tulleet mökkituristit ihmettelee. Alkumatkan heti ensimetreillä tein tärkeän huomion, edessämme ajoi joku rekka ja sen takakontin mustassa ovessa luki "Zorro". Sillä nyt tuskin oli mitään tekemistä sen espanjalaisen viittaritarin kanssa, mutta meidän autossamme oli Suomen suurin Zorro-fanikerho (Siihen kuuluu 2 henkilöä. Ollaan molemmat katsottu nuorempina 90-luvun Zorro-tv-sarjaa ja tunnarikin osataan melkein ulkoa), niin kyllä siitä hetkeksi iloa sai. Zorro ohjasi meidät matkaan, niin ei voi tulla huonoa reissua! Verlaan paikan päälle päästyämme lähdettiin kiertelemään myyntikojuja. Itse en niistä ajatellut ostaa mitään, kun kaikki oli siellä hieman kallista minun makuun. Seurailin kavereiden perässä ja mielenkiinnolla kojuja muuten tutkiskelin. Ensimmäisen kojun luona oli nainen myymässä koruja, kaverit niitä siinä jäi katselemaan, minä puolestani katselin ympärilleni että minkä näköistä porukkaa missäkin liikkuu. Aika tavallista, muutamat muutkin olivat pukeutuneet mutta en ollut ihan varma oliko ne jotain mökkituristeja vai tapahtuman henkilökuntaa, epäilin enemmän jälkimmäiseksi. Käännähdin takaisin koruja myyvän naisen kojuun päin ja se nainen minut huomatessaan innostui. - Mikäs Breivhaartti se siihen nyt tuli!? WAU! Hienon näkönen sotamaalaus. Ja sulla on kauniit silmät, toi sininen väri niin korostaa sun silmiä. Onko sulla vihreenruskeet silmät? Näyttäis vähän että ois.
Kehui siinä muiden pukeutumista myös. Itse olin hämilläni ja yllättynyt saamastani positiivisesta palautteesta. Tuli niin puskista etten ehtinyt edes reagoida. Sain suustani soperrettua vastaukseksi vain "En tiiä.. Tai oo varma.. Jotain sinne päin vissiin...". Myyjä halusi ottaa meistä vielä yhteiskuvan kojunsa edessä. Mukava myyjä. Toivottavasti asiakkaita kojullaan riitti paljon. Se yhteiskuva muuten on tuo tämän postauksen ensimmäinen kuva. Jatkoimme myyntikojujen kiertelyä ja kuuntelin esiintymislavalta kantautuvaa musiikkia ja pälyilin ympärilleni. Ekaa kertaa olin keskiaikatapahtumassa Verlassa. Minusta paikka ja tapahtuma vaikuttivat paljon paremmalta kuin mitä se oli viime vuonna, kun se oli siirretty Verlasta Kouvolan Kasarminmäelle. Samassa silmiin osui vanhan pariskunnan pitämä myyntikoju. Edelleenkään tuotteet eivät ostamismielessä kiinnostanut, mutta sama pariskunta oli viime vuonna Kasarminmäellä mukana tapahtumassa. Mukava pariskunta ja niillä on koira joka tykkää rapsutuksista. Pakko oli lähteä kohti pariskunnan pitämää kojua tarkistamaan onko niillä koira nytkin mukanaan. Sieltähän se kaveri teltan takaa löytyikin. Pidin koiralle seuraa ja rapsuttelin sitä sen aikaa kun kaverit miettivät ostoksiaan.
Vanhan pariskunnan koira. (kuva viime vuodelta, kuvan otti Erika)
Seuraavaksi suuntasimmekin karkki- ja lahjatavarakaupoille vai mitä lie olivatkaan ja aloimme suunnitella myös omien eväiden syöntiä. Yhden puodin edustalla oli keppihevonen. Skotlantilainen vapaustaistelija on vähän orpo ilman hevosta, niin sain sitä lainata kuvanottamishetkeä varten. Piti lainata pariin kertaan kun kuvat ei meinanneet onnistua. Myyjä siinä tarjosi myös lainaksi koristeena ollutta hevosen pääkalloa, mutta sitä en tarvinut. Eläväisemmän näköinen oli parempi tähän tarkoitukseen. Siinä puodin edustalla heilui miekan kanssa joku pikkupoikakin. Vaikutti ihan pätevältä taistelijalta. Jos olisin alkanut kasata ympärilleni omaa keskiaikaista sotajoukkoa, niin se olis ollu ensimmäinen vahvistus minun jengiin. Kun se pikkupoika huomasi minut niin miekan heiluttelu loppui, hetken katsoi kohti ja sitten alahuuli alkoi väpättää, ehken ollu niin hauskan näkönen kaveri. Unohdettiin se jengiin liittyminen. Viimein pääsimme myös eväiden kimppuun. Istuimme nurmikolle niitä syömään, niin seuraamme saapui pikkutyttö jolla oli pieni kissanpentu mukanaan. Tyttö jäi meidän kanssa siihen juttelemaan ja kertomaan kissanpennustaan. Pääsin itsekin kissanpennun kanssa kaverikuvaan. Selkeesti kissakin tykkäsi..
Oli siellä kaikenlaisia ritariesityksiä ja hevosturnajaisia, suurimmaksi osaksi samat kun viime vuonnakin. Pienillä muutoksilla varustettuna. Itselläni teki mieli huutaa ritaritaisteluiden välissä "FREEDOM!", mutta en kehdannut eläytyä rooliin ihan niin paljoa. Loppuajasta siellä alkoi tekeminen vähentyä, niin käytiin museokierroksella vielä ja myös kahvilla ennen kotiinlähtöä. Verlassa paistoi aurinko koko päivän, Kuusaalla satoi vettä, ukkosti ja oli harmaata. Mutta hieno päivä oli silti kokonaisuudessaan. Studiolla yritin pestä pois sotamaalaustani naamalta, mutta se olikin naamaani jämähtänyt vähän tiukemmin. Naama sinerti ohuesti, vaikka miten kauan jynssäsi. Muistutin vilustunutta smurffia vielä tänäaamunakin. Nyt on sentään saatu sotamaalaus kokonaan pois. Tämmösiä tempauksia pitää tehdä useammin. Viimeistään ensi vuoden Verlan Aika-tapahtumaan.
" Tell our enemies that they may take our lives, but they'll never take... OUR FREEDOM!" -William Wallace, Braveheart.
Seuraava postaus käsittelee otsikkonsa mukaisesti kaikkea leffakrääsää mitä olen onnistunut tässä leffojen keräilyn ohessa hankkimaan talteen. Saatte tutustua niihin kuvien muodossa, opastetulla kiertokäynnillä. Annan puheenvuoron itse oppaalle. Katsotaan mitä tästä tulee..
Pikku-Nälkä: "Tervehdys tyypit! Nyt pääsette tutustumaan erinäisiin leffoista tuttuihin hahmoihin ja muuhun krääsään, sain kunnian toimia oppaananne, bloggaja itse ei ehtinyt niitä teille esitellä. Itsekin olen muuten TV:stä tuttu. Jotkut ehkä tunteekin. Mutta asiaan, tulkaahan perässä!"
Artun Leffablogin sivu löytyy nyt myös Facebookista.
"Kirjahyllystä löytui heti mielenkiintoista luettavaa. Mad Max: Fury Road -leffan pohjalta tehty kuvakirja johon monet eri sarjakuvataiteilijat ovat piirtäneet omia näkemyksiään leffan eri kohtauksista. Sekä siellä myös oli V Niin Kuin Verikosto -sarjakuvakirja, josta Wachowskit käsikirjoittivat loistavan elokuvan. Näiden parissa saa kyllä ajan kulumaan...."
Hei hei hei! Et nyt, Pikku Nälkä, jää sohvalle lueskelemaan kun pitää toimia oppaana! Ja Mad Max T-paita on itse tehty. Mustaan paitaan kangasmaaleilla maalattu Mad Max -logo, mikä on mielestäni onnistunut aika hyvin. Bloggaajan välihuomautus, sori, jatkakaa. Pikku-Nälkä: "Joo joo, jatketaan jatketaan... Täältä cd-telineen päältä löytyy jonkunlainen kokoelma animaatioleffojen hahmoja. Näyttäis olevan Madagascarin pingviinit, Leijonakuningas -leffasta Nala ja hyeena. Sitten on Aku, Touho ja sinipaitainen veljenpoika, en tiedä kuka se niistä on kun ne veljenpojat on niin samannäköisiä. Lisäksi täällä on myös Madagascarin pingviineistä tutut pahikset, sekä Tintti -hahmoja ja joku ihmeen puinen poro..."
Se poro nyt ei liity millään tavalla elokuviin, vaan on äitin tuoma tuliainen Lapista. Pyysin tuliaiseksi ikiomaa lemmikkiporoa ja äitihän toi. Oiskohan tämä esittely pitäny kokonaan tehdä itse..
Pikku-Nälkä: "Älä nyt, hyvinhän tämä menee. Heittelet väliin vaan jotain kommenttia jos tarvii täsmentää. Hetkinen! Mitäs meiltä tuolta löytyy...
...Tämähän on itse legendaarinen Haamujengi - Ghostbusters. Tutustutaan kavereihin vähän lähemmin... Mistä nämä on hankittu?"
Ei ollu mulla pikkupoikana ihan näin hienoja Legoja!
Niin siis viime kesänä (2014) tuli kuluneeksi tasan 30 vuotta siitä kun ensimmäinen Ghostbusters -elokuva sai ensi-iltansa. Tapahtuman kunniaksi Lego valmisti Haamujengistä oman Lego-sarjan. Paketti sisälti elokuvan keskeiset hahmot: Peter Venkman (Bill Murray), Raymond Stantz (Dan Aykroyd), Egon Spengler (Harold Ramis) ja Winston Zeddemore (Ernie Hudson) nelikon ja niiden haamujahtiin varustetun Ecto-1 auton. Pitkään ettiskelin kyseistä pakettia kaupoista, mutta missään ei tullut vastaan eikä sitä ollu saatavana, niin tilasin sitte tuon Saksasta.
Pikku-Nälkä: "Kiva juttu, mut etenin jo seuraavan kohtaan kun ei tuo niin kiinnostavalta tarinalta kuulostanu. Löysin ystävän!
..Täältä löytyi Hampaaton! Olen suuri Näin Koulutat Lohikäärmeesi -leffojen fani ja Hampaaton on yksi suosikki leffahahmoistani. Pakko on päästä ihan yhteiskuvaan." Hampaattoman sain ystäviltäni synttärilahjaksi viime vuonna. Olin pitkään puhunut että oma lohikäärme olisi hieno, niin ystävät toteutti minun toiveen. Hampaaton viihtyy kunniapaikallaan telkkarin vieressä. Pikku-Nälkä: "Kunniapaikalle päässyt siis! Ööh.. Mistä tuo rohiseva hengitys kuuluu..? Otanpa asiasta sel...KÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄK!!"
"Who is this guy?" - Darth Vader
Ai, tapasitkin jo Darth Vaderin. Se on ensimmäinen leffa-aiheinen koristepatsas joka tuli hankittua. Alunperin tilasin paljon isompikokoisen mutta se olikin muovinen ja sillä oli kangasviitta niin näytti liikaa lelulta. Postitin sen takaisin ja otin tuon pienemmän joka näyttää paljon siistimmältä ja yksityiskohtaisemmalta. Ei muuten Vader näyttänyt tunnistavan sinua, Pikku-Nälkä.
Pikku-Nälkä: "Älä jaksa. Aivan varmasti tunnisti maailmankuulun mainoskasvon! Olen jopa niin kuuluisa, että minusta on mallinnettu eräisiin animaatioleffoihin useita kopioita. Itseasiassa täällähän on yksi kaksoisolennoistakin paikalla, niin voit ottaa meistä yhteiskuvan." Ette työ kyllä ole juurikaan samannäköisiä.... Pikku-Nälkä: "OTA NYT VAAN SE KUVA KUN ESITTELEN KAKSOISOLENTONI, NIIN SAADAAN PÄÄTÖKSEEN TÄMÄKIN PELLEILY!"
Pitänee mainita loppuun, että kuvia klikkaamalla ne näkee suurempana.
Marvel Studiosin sarjakuvafilmatisoinnit saavat jatkoa. Nyt valkokankaalle kärpäsenä takertuu supersankareista pienin, Ant-Man, joka on sarjakuvapuolella tainnut jäädä B-luokan vangiksi tai on ainakin vähiten tunnetuimpien joukossa. Alunperin suunnitelmani oli, että en menisi koko leffaa edes teatteriin katsomaan vaikka se onkin osa Marvelin elokuvauniversumia. Syinä siihen olivat seuraavat ennakkoluuloiset ajatukset: 1. Ant-Man, eli Muurahaismies kuulostaa sarjakuvahahmona jo hieman siltä, että Marvelilla on alkanut olla ideat lopussa ja on vain pakko ollut kuitenkin keksiä joku uusi supersankari. Sankarille sitten on keksitty puku jonka avulla hän pystyy muuttaa kokoaan muurahaisen kokoiseksi ja lisätä omia voimiaan. Onks tää ihan vitsi..? 2. Pääosaa esittää Paul Rudd. Näyttelijänä miehessä ei ole mitään vikaa, mutta hänet kun on tottunut näkemään enemmän leppoisten komedialeffojen pää- ja sivuosissa, niin ei ihan pysty uskomaan että Paulin voisi nähdä valkokankaalla uskottavasti supersankarin roolissa. Kyllä tää leffa varmaan ihan vitsi on..
Mutta päätin heittää ennakkoluulot roskiin ja antaa elokuvalle mahdollisuuden.
Ant-Manin tarina kertoo mestarivarkaasta nimeltä Scott Lang (Paul Rudd) joka vapautuu vankilasta ja päättää ryhtyä kaidalle polulle. Elämä vankilakakun jälkeen ei olekaan niin helppoa kuin hän luuli, ja Scottin kaveripiiri onnistuu houkuttelemaan miehen mukaan vielä yhdelle keikalle. Keikan aikana paljastuu että ryöstön kohde onkin outo puku ja puvun omistaja tri Hank Pym (Michael Douglas) alkuperäinen Muurahaismies tarvitsee itselleen seuraajaa ja hän on valinnut siihen rooliin Scottin. Scott ryhtyy auttamaan Pymiä ja tämän Hope-tytärtä (Evangeline Lilly) suojellakseen Ant-man puvun salaisuutta uudelta uhkalta, sillä sen joutuessa vääriin käsiin, se uhkaa koko maailmanrauhaa.
Juonellisesti ja tarinaltaan Ant-Man ei tuo mitään uutta Marvelin elokuvamaailmaan. Monille se varmasti lisää vain supersankariähkyä ja ärsytystä. Mutta rutkasti huumoria se tuo Marvel-leffoihin! Ainahan niissä on ollut huumoria, mutta tässä sitä korostetaan entisestään, osasyynä varmasti se että ohjaajana on Peyton Reed, joka muistetaan esim. Yes Man -komediasta. Osa elokuvan vitseistä on sen verran kuivia, ettei ne jaksa naurattaa mutta sekaan mahtuu monia hyviä one-linereita ja tilannekoomisia hetkiä, että katsoja hirnuu penkissään. Tässä kohtaa myönnän myös sen, että Paul Rudd on hyvä valinta tämän leffan pääosaan, vaikka Michael Douglas sivuroolissaan varastaakin usein shown pelkällä karismallaan.
Ant-Man on visuaalisuudellaan ja näyttävyydellään Marvel-leffojen kärkeä ja humoristisella lähestymistavallaan mukava piriste sarjakuvaleffoihin. Se ei yritä nousta uskottavasti supersankarileffojen tasolle, vaan pitää kieliposkessa meiningistä kiinni alusta loppuun. Toimintakohtaukset on elokuvan parasta antia. Elokuva vilisee tuttuja viittauksia Marvel-leffoihin ja jopa yksi Kostajat-ryhmän jäsen nähdään hauskassa sivuosassa. Paul Ruddin rooli tässä leffassa on yksi miehen parhaita tekemistään roolisuorituksista, toivottavasti Rudd tullaan vielä tämän jälkeen näkemään enemmän toimintakomedioiden parissa. Michael Douglas ja Evangeline Lilly tuo mukavaa ja hieman vakavampaa vastapainoa Ruddin hahmolle. Viihdyttävyydellään Ant-Man ei aivan saavuta Guardians of the Galaxyn ja Iron Man -leffojen tasoa, mutta nousee kyllä aika lähelle.
Kesäinen ja hauska sarjakuvatoimintaleffa, joka piristää huumorimeiningillään teemaltaan hieman synkempien leffojen, kuten Jurassic Worldin ja Terminaattorin jälkeen.
Älkää kylmästi lätkäiskö sitä märäksi läntiksi tapettiin, vaan antakaa Ant-Manille mahdollisuus!
Australian lahja maailmalle, elokuville ja toimintaelokuvagenrelle, George Miller, tuo 30 vuoden jälkeen yhden toimintaelokuvien suurista ikoneista takaisin valkokankaille. Mad Max: Fury Roadia ehdittiin odottaa pitkään ja hartaasti, alunperin elokuvan piti ilmestyä jo 2000-luvun alussa mutta hommat eivät menneet aivan suunnitelmien mukaan. Elokuvan harteille kertyi mittavat odotukset ja viimein se on saatu teattereihin. Ja kyllä, se lunastaa kaikki odotukset! Itse katselin paria päivää aiemmin muistin virkistykseksi ja hypeinnoissani elokuvasarjan aiemmat osat vaikka ne on useaan kertaan nähnytkin. Mel Gibsonin roolisuoritus Mad Maxina on loistava, ja mieluusti Gibsonin olisi halunnut nähdä myös neljännen elokuvan pääosassa. Vuodet vierii ja näyttelijät vanhenee, Tom Hardy korvasi Gibsonin ja Hardyn roolisuoritus Mad Maxina on kunnioitusta herättävä suoritus, eikä Maxin rooliin ketään muuta enää kaipaakaan. Elokuvasarjan vanhat fanit uusi Mad Max pystyy voittamaan puolelleen helposti ja uuden alun myötä hulluun menoon pääsee mukaan helposti myös ne, jotka eivät aiemmista osista ole kuulleetkaan. Elokuva ei ole jatkoa aiempiin osiin nähden, vaan toimii epävirallisena reboottina. Elokuvan alussa menneet tapahtumat käydään nopeana pikakelauksena läpi ja kun elokuvan nimi pamahtaa valkokankaalle, alkaa niin mielipuolinen, vauhdikas ja viihdyttävä toimintaeepos, jollaista ei ole vuosikymmeniin valkokankailla nähty.
Alkuun oli itsellä pieni pelko, miltä Tom Hardy vaikuttaa Maxin roolissa mutta mitä luultavammin Hardy on ottanut aiemmat elokuvasarjan osat haltuun, sillä roolisuoritus on vakuuttava ja Hardy on omaksunut hyvin Gibsonin toteuttaman hahmon erityispiirteet, mutta tuo mukaan myös hyvin omaakin särmää. Tom Hardyn Mad Max on viety vielä hullummaksi aiempien osien Maxiin verrattuna mielenterveytensä osalta. Nyt Max pakenee kaikkea ja kaikkia, jopa menneisyytensä vainoamia haamuja ja demoneja jotka kutsuvat Maxia ja yrittävät saada tämän hengiltä. Mad Max: Fury Road on Asfalttisoturin lopun tyylinen takaa-ajokohtaus tehtynä kokopitkäksi elokuvaksi. Näin kirjoitettuna kuulostaa puuduttavalta, mutta elokuvana se on yksi vuosituhannen viihdyttävämpiä ja visuaalisimpia elokuvia mitä on nähty. Toimintakohtauksissa ei luoteta erikoistehosteisiin, vaan niissä panostetaan enemmän kasarileffojen henkisesti erityisen näyttäviin stuntteihin, joita korostaa vielä huolella toteutettu kuvaus ja kamera-ajot. Kaiken kaikkiaan elokuva on hengästyttävän näyttävää tykitystä ja mielipuolista vuoristorataa aivan alusta mahtipontiseen loppuunsa asti. Välillä itsekin havahduin kesken elokuvan siihen tosiasiaan, että välillä pitää muistaa hengittää jännitykseltään. Mahtavaa, että näin hullua menoa voi nähdä elokuvateattereissa vielä 2000-luvulla! 70-vuotias George Miller näyttää mallia vielä nykyohjaajille, miten niitä viihdyttäviä toimintaelokuvia kuuluu tehdä. Mad Max: Fury Road ei myöskään ole mitään feministipropagandaa, vaikka eräs kiihkoileva nettibloggari on sitä ehtinyt jo huudella, nähtyään pelkän trailerin. Charlize Theronin näyttelemä Furiosa on tärkeä hahmo ja isossa osassa juonen ja tarinan kannalta. Mutta se johtuu lähinnä vain siitä, että George Miller luottaa omiin hahmoihinsa. Ja se on hienoa, että Mad Max saagaan on saatu hieman uusi lähestymistapa eikä tarinan keskiössä ole pelkkä Max, vaan isompaan osaan pääsevät myös hahmot jotka kohtaavat tuon mielipuoleisen sankarin. Charlize Theronin päättäväinen ja vahva nainen on mainio hahmo, rujon ja vähäpuheisen, toisinaan pelkkään murahteluun tyytyvän Maxin rinnalla. Mad Maxin maailmaan kuuluu myös tuomionpäivän ajoneuvoilla varustautuneet jengit, ja Fury Roadissa niitä nähdään yhtäaikaa peräti kolme. Suurin ryhmittymä on Immortan Joen johtama kalliokylä. Immortan Joen jengiin kuuluu suuri lauma arpitatuoituja hulluja, jotka ovat valmiita uhraamaan itsensä taistelussa hyppien räjähdekeihäät ojossa Valhallaan, tultasyöksevien sähkökitaroiden pauhatessa taustalla. Tuohon hulluun ryhmittymään kuuluu myös, Nicholas Houltin näyttelemä Nux, ja Hoult pääsee kerrankin revittelemään roolissaan sydämensä kyllyydestä.
Immortan Joeta näyttelee jo myös ensimmäisessä Mad Max -elokuvassa pääpahis Toecutteria näytellyt Hugh Keays-Byrne. Ensimmäisen Mad Maxin Toecutterina kyntensä näyttänyt Keays-Byrne päästää raivopäisen hulluutensa uudelle levelille ja luo Immortan Joesta yhden elokuvahistorian häijyimmistä pahiksista. Erityiskiitokset ansaitsee myös elokuvan musiikista vastannut Junkie XL, joka on onnistunut luomaan räjähtävän tunteikkaan musiikin joka siivittää elokuvan tapahtumia eteenpäin. Tämä on niitä elokuvia, joiden Soundtrackin voisi ostaa ihan omaan CD-hyllyyn.
Elokuvan jälkeen piti istua penkissä lopputekstien rullatessa ja kasata itseään kokoon: päässä pyöri kaikki kahden tunnin aikana valkokankaalla nähty ja koettu. Hengästytti, hymyilytti ja tunsin pelkkää onnea siitä, että George Miller on palannut ja tuonut mukanaan uuden Mad Maxin.
Ennen Hollywood-tähdeksi nousemistaan Mel Gibson teki elokuvahistoriaa mullistavan roolin Max Rockatanskyna. Australialaisen George Millerin ja Byron Kennedyn käsikirjoittama toimintaelokuva Mad Max sain ensi-iltansa vuonna 1979. Miller itse vastasi myös elokuvan ohjauksesta ja Byron Kennedy toimi toisena tuottajana. Elokuva oli suuri hitti, vaikkakin sen sisältämä väkivaltaisuus ja raakuus saikin monet maat (mukana myös Ruotsi ja Uusi-Seelanti) kieltämään elokuvan esityksen kokonaan. Ruotsin kielto purettiin vasta vuonna 2005, Suomessakin elokuva kompuroi sensuurin jalkoihin mutta asia korjattiin 36 vuotta myöhemmin, alkukeväästä vuonna 2015 Yle Teema -kanavalla kun elokuva näytettiin yhtenä teemaillan elokuvista. Mad Max onkin yksi maailman taloudellisesti menestyneimpiä indie-elokuvia. Se on ilmiö, joka on kantanut kulttimainettaan näihin päiviin asti. Elokuvan pääosa oli parikymppiselle draamaopiskelijalle, Mel Gibsonille, ensimmäinen pääosaelokuvarooli hänen urallaan ja senkin hän sai vain sattuman kaupalla. Gibson oli mennyt kuvauksiin ainoastaan ystävänsä seuraksi, mutta edellisiltana olleen baaritappelun jäljiltä Gibsonin ruhjeilla olleet kasvot herättivät tuottajien mielenkiinnon ja Gibsonia pyydettiin tulemaan paikalle parin viikon päästä uudelleen. Vaikka kasvot olivatkin parantuneet Gibson sai roolin. Maxin hahmo tekikin Gibsonista kansainvälisen elokuvatähden. Mad Maxin tapahtumat sijoittuvat lähitulevaisuuteen, jossa maailmanlaajuinen energiakriisi on ajanut ihmiset taistelemaan toisiaan vastaan. Maailmassa ei ole enää lakeja, ja hengenvaaralliset rikollisjengit tappavat kaiken mikä heidän tielleen sattuu eksymään. Lainvalvojat joutuvat taistelemaan väkivaltaa vastaan väkivallalla ja verinen hulluus leviää ympäri maailman. Perheellinen poliisi, Max Rockatansky, onnistuukin pysäyttämään muutaman pahamaineisen jengiryhmän jäsenen ja toimittaa heidät tiilenpäitä lukemaan. Jengin johtaja Toecutter (Hugh Keays-Byrne) ei katso asiaa hyvällä ja päättää kostaa Maxille tappamalla tämän pienen lapsen ja vaimon ajamalla moottoripyörällä heidän ylitseen. Siitä Max saakin syyn aloittaa oman henkilökohtaisen ja verisen kostoretkensä, tappaen jokaisen Toecutterin jengin jäsenen yksi kerrallaan. Elokuva tehtiin pienellä budjetilla. Kuvauspaikaksi valikoitui aavikko keskellä ei mitään, sillä muuhun kuvauspaikkaan ei ollut varaa. George Miller työskenteli lääkärinä ja sai painaa lisävuoroja töissään että sai rahasäästöjä elokuvaa varten, myös Byron Kennedy teki ylimääräistä työtä työskennellen ambulanssikuskina. Elokuvan kohtaukset kuvattiin kerralla purkkiin, sillä uusia autoja ei ollut varaa hankkia, Miller uhrasi myös oman autonsa elokuvaa varten. Myöhemmin on paljastunut että osa sivuosanäyttelijöistä työskenteli elokuvaa tehdessään kaljapalkalla. Elokuvan lopullinen budjetti oli vain 400 000 dollaria, mutta tuotti maailmanlaajuisesti takaisin tekijöilleen noin 100 miljoonaa dollaria.
Vuonna 1981 George Miller palasi rakastamansa aiheen pariin. Mad Maxin suuren suosion ansiosta, elokuva sai jatko-osan Mad Max 2: The Road Warrior (Suomessa elokuva tunnetaan nimellä Mad Max 2: Asfalttisoturi). Jatko-osa ottaa ajallisesti pienen harppauksen eteenpäin tulevaisuuteen, ydintuhon jälkeiseen aikaan.
Mel Gibson uusii roolinsa Max Rockatanskyna, joka elelee Australian hiekka-aavikoilla yhteiskunnasta täysin eristäytyneenä koiransa kanssa. Sen hetkisessä maailmassa tärkein raaka-aine on moottoriajoneuvojen polttoaine, jota saadakseen ihmiset ovat valmiita tappamaan toisiaan, ja kaikkialla vallitsee vain viidakon laki. Raivopäiset jengit pitävät valtaa yllä, kun he etsivät kallisarvoista polttoainetta. Max etsii myös ajokkiinsa polttoainetta ja tulee miltei satunnaisen gyrokopterilentäjän (roolissan vallan mainio Bruce Spence) ryöstämäksi. Lentäjän huonoksi onneksi ryöstön kohde onkin taitava taistelija ja säästääkseen henkensä, lentäjä kertoo Maxille aavikon keskellä olevasta kylästä, jossa valmistetaan polttoainetta. Aavikon keskellä on pieni suljettu kylä, jossa ryhmä ihmisiä pumppaavat öljyä maan uumenista, kylää johtaa Pappagallo (Michael Preston). Max onnistuu pääsemään sisään kylään. Maxin ja kyläläisten välille syntyy hauras luottamus. Samaan aikaan punkkarihenkinen, raivopäinen ja rajuilla moottoriajoneuvoilla varustautunut rosvojoukko on tullut piirittämään kylää umpihullun johtajansa Lord Humunguksen (Kjell Nilson) käskystä. Lord Humungus lupaa, että kyläläisten henki säästyy jos he luopuvat polttoaineestaan. Kyläläiset eivät tähän suostu ja Lord Humungus päästää irti mohikaanitukkaisen psykohullun, taisteluissa oikeana kätenään toimivan Wezin (Wernon Wells, tekee yhden mieliinpainuvimman roolin koko elokuvassa). Tahtomattaan Max onkin pian keskellä kahden ryhmän raakalaismaista taistelua elämästä ja kuolemasta ja myöhemmin valitseekin puolensa, sekä avaa tien uudelle rauhanomaiselle heimolle. Taistelun tuoksinassa surmansa saa myös Maxin lemmikkikoira.
Elokuvan viimeinen puolituntinen onkin suoraa romurallia ja silmille räjähtävää taistelua, jossa niin palasiksi räjähtävät apokalyptiset autot, kuin niihin ennen näkemättömillä tavoilla hengiltä ruhjoutuvat ihmisetkin.
Elokuvan lopussa henkiin jäänyt Max päättää jäädä aavikolle yksin omille teilleen etsimään kohtaloaan ja nimettömästä gyrokopterilentäjästä tulee kylän uusi päällikkö, taistelussa kuolleen Pappagallon tilalle.
Asfalttisoturi vei Mad Maxin maailmaa entistä synkempään suuntaan ja toi samalla George Millerille neron ja tinkimättömän toimintaelokuvaohjaajan statuksen. Elokuvasarjan fanit jäikin malttamattomana odottamaan, että milloin pääsevät seuraavan kerran Mad Maxin raakaan maailmaan.
Neljä vuotta myöhemmin, vuonna 1985 ensi-iltansa sai Mad Max -elokuvasarjan kolmasosa: Mad Max Beyond Thunderdome, joka suomeksi taittuu hienosti muotoon Mad Max: Ukkosmyrsky. Elokuvan teko ei ollut George Millerille helppoa, sillä alusta asti mukana ollut tuottaja Byron Kennedy menehtyi muutamaa vuotta aiemmin ennen elokuvan julkaisua. Ohjauspuuhiin Millerin avuksi saapui George Ogilvie. Miller ohjasi elokuvaan vain toimintakohtaukset ja Ogilvie sai hoitaa kaiken muun. Lopputuloksesta tulikin sitten vähän perheystävällisempi, kuin elokuvasarjan aiemmat osat. Elokuvan pääosassa Mel Gibsonin kanssa oli tällä kertaa laulaja Tina Turner.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat ajallisesti 15 vuoden päähän Asfalttisoturin tapahtumista, ja vaikka elokuvassa edelleen ollaan aavikolla, niin enää ei eletä suoranaisesti ydinsodan tuhojen jälkeisissä tapahtumissa vaan maailmaa rakennetaan jo hiljalleen uudelleen. Max elää edelleen erakoituneena orpona piruna aavikon laidalla, mutta muutamien sattumien kautta hänestä tulee kadonneiden lasten johtaja ja saa riesakseen Bartertownin johtajan Aunt Entityn (Tina Turner) armeijan. Max saapuu Bartertowniin perimään vanhoja velkoja Jedediah -nimiseltä lentäjältä (Jedediahia näyttelee Bruce Spence, mutta tiettävästi lentäjähahmo ei ole sama kuin Asfalttisoturissa) voidaakseen auttaa lapsia, mutta Aunt Entityllä onkin Maxin varalle muita suunnitelmia. Max jää vangiksi ja saakin pian huomata olevansa taistelussa järkälemäisen ihmispedon kanssa suuressa rautahäkissä, jota kutsutaan Thunderdomeksi. Thunderdomen ainoana sääntönä on, että kaksi ihmistä astuu sisään mutta vain yksi tulee ulos. Elokuva päättyy Asfalttisoturin tapaan toiminnallisen tiukkaan takaa-ajokohtaukseen ja tarinan loputtua Mad Maxista tulee elävä legenda.
Ukkosmyrskyn tarinan eroavaisuus trilogian muista osista johtuu siitä, että elokuvan oli alunperin tarkoitus olla filmatisointi William Goldingin kirjasta Kärpästen Herra. Jossa lauma brittilapsia joutuu lento-onnettomuuden jälkeen autiolle saarelle, ilman aikuisten valvontaa ja lapsista tulee varsin villejä tapauksia. Tarinaan lisättiin lapset pulasta pelastava sankari, ja jostain Miller saikin ehdotuksen että siihen sopisi Mad Max. Elokuvan tarinaan liittyi myös Russell Hobanin romaani Ridley Walker, josta elokuvan lentäjä Jedediah on saanut nimensä. On siinä myös viittauksia Peter Pan -tarinan kadonneisiin lapsiin.
Tina Turnerille Ukkosmyrsky oli jättimenestys. Turner vastasi osittain elokuvan musiikista, ja elokuvan tunnusbiisiksi noussut Turnerin laulama We Don't Need Another Hero oli suuri hitti kautta maailman. Turnerin pahisarmeijassa oli mukana myös toinen musiikkialalla mainetta luonut henkilö, sillä rockbändi Rose Tattoon laulaja Angry Anderson näytteli armeijajoukon kiukkuista Ironbaria.
Elokuva oli arvostelu- ja yleisömenestys, mutta kovimmat Mad Max-fanit saivat aihetta närkästykseen kolmannen Max-seikkailun pehmenneestä otteesta. Tämän jälkeen Mad Max -elokuvien teko lopetettiin, koska Miller halusi siirtyä muiden elokuvien pariin. Itse pidän kaikkia kolmea Mad Max -leffaa loistavina elokuvina kautta linjan. Ja ne on tällä hetkellä saatavilla yksittäisinä DVD-painoksina, joista aivan ensimmäistä elokuvaa ei ole Suomessa vieläkään julkaistu suomeksitekstitettynä DVD:nä. Suomeksitekstitetty versio löytyy kyllä Blu-Ray -painoksena, ja Blu-Ray -versiot on mahdollista saada myös tyylikkäässä metallisessa bensakanisterin mallisessa boksissa.
Miller ehti tehdä monenlaisia elokuvia, mutta tunnetuimmaksi jäi kaikille tuttu elokuva: Babe - Urhea possu. Vuosikymmenien jälkeen Mad Max palasi Millerin unelmiin. Millerin kelkkaan hyppäsi Brendan McCarthy joka on työskennellyt sarjakuvien parissa. McCarthy osallistui käsikirjoittamiseen ja autojen suunnitteluun. 2000-luvun alussa uusi käsikirjoitus saatiin valmiiksi, mutta sitten tuli ongelmat matkaan. WTC-isku sai Millerin laittamaan tuotannon jäähylle ja takaisin pöytälaatikkoon, koska valuuttakurssit Australian ja Yhdysvaltojen välillä olivat liian vaihtelevia. Mel Gibson oli vielä tulossa Mad Maxin rooliin (se ei siis ollut ongelma! toim. huom.), ja kun WTC-iskuista selvittiin, niin Namibiassa tuli turvallisuusongelmia ja sen jälkeen alkoi Irakin sota, joka sai elokuvan näyttämään poliittisesti epäkorrektilta, Miller sai odottaa otollisempaa hetkeä. Paria vuotta myöhemmin tilanne näytti elokuvan kannalta paremmalta ja uskoa touhuun taas löytyi. Australiaan mentiin kuvaamaan maailmanlopun jälkeistä meininkiä, mutta luontoäiti olisi halunnut Mad Max-elokuvista värikkäämpiä ja kuvauspakaksi valittu aavikko oli ollut rankkasateen kastelema ja siitä oli alkanut tulla kukkaniitty. Vuonna 2011 elokuvan kuvauspaikka siirrettiin takaisin Namibiaan, mutta sitten Mel Gibson joutui jättämään leikin kesken henkilökohtaisten syiden takia ja tilalle alettiin kaavailla nuorempaa Maxia. Näyttelijäkonkari Gibsonin saappaisiin astui mies nimeltä Tom Hardy, joka ei ollut tässä vaiheessa vielä kovin tunnettu. Mutta Mad Maxin tuotannon pitkittyessä Hardy ehti tehdä loistavan roolin Nolanin eeppisessä Batman -trilogian päätösosassa vahvana Banena ja luoda itselleen muutenkin tunnettavuutta. Toiseen pääosarooliin kiinnitettiin Charlize Theron. Elokuvan juonesta ei kuitenkaan annettu mitään vihiä. Heinäkuussa 2014 elokuvan nimi ja ensimmäiset kuvat julkistettiin: Vuonna 2015, 36 vuoden jälkeen edellisestä Mad Max -elokuvasta, elokuvateattereihin saapuuMad Max: Fury Road.
Tom Hardy itse on valmista elokuvaa jo omin sanoin hehkuttanut: "Aivan v**un loistavaksi!" ja Hardy on lupautunut jo muutamaan jatko-osaan mukaan. Myös George Miller on hehkuttanut tekevänsä jatko-osat, ja Fury Roadin kanssa samaan aikaan kuvattiinkin Mad Max jatko-osaa nimeltä Furiosa. Charlize Theronin hahmon nimi Fury Roadissa on Furiosa, eli jatko-osassa varmaan päästään tutustumaan paremmin tuohon mystiseen naishahmoon. Warner Bros Pictures on hypetyksen kanssa ottanut rauhallisemman linjan eikä ole vielä vahvistanut saagan jatkumista, sillä se haluaa ilmeisesti ensin varmistaa miten Fury Road menestyy teattereissa. Fury Roadin trailerit ovat olleet visuaalista silmäkarkkia ja hullua toimintaa, joka viittaa siihen että vuosikymmenet eivät ole saaneet visionääri George Millerin kynää tylsymään eikä kunnianhimoa hiipumaan. Paluu hullumpaan Mad Max maailmaan tapahtuu perjantaina 15. toukokuuta 2015. Mad Max: Fury Road -ensi-ilta lähestyy. Jännittyneet odotukset on jo melko korkealla!
