keskiviikko 15. elokuuta 2012

Ted


Family Guy-piirrossarjan luojan Seth MacFarlanen ensimmäinen live action -elokuva Ted, on harvinaisen toimiva ja koskettava komedia. 

Elokuva alkaa perinteisen sadun tyyliin, jossa hyvin yksinäisen pienen pojan, Johnin (Mark Wahlberg), jouluinen toive toteutuu. Hän saa joululahjaksi tavallisen pehmolelunallen, ja alkaa pitää tätä ystävänään. Pian John toivookin, että nalle osaisi puhua ja he voisivat olla parhaat kaverukset. Niinpä teddykarhu saa kuin saakin taianomaisen hengen. Vuodet kuluu ja John kasvaa isoksi, mutta ei niin aikuismaiseksi. 

Johnin ja nallekarhu Tedin ystävyys säilyy ennallaan, ja suurin huvin aihe on pilven polttaminen, lorvailu ja Flash Gordon - Iskevä Salama -kulttielokuvan katsominen. Kaveruus on helppoa, niin kuin parhailla ystävillä yleensäkin, mutta John asuu neljättä vuotta avoliitossa Lorin (Mila Kunis) kanssa, ja Lori haluaa suhteelta jo enemmän.

MacFarlanen itsensä ääninäyttelemä Ted toimii Johnille vähän kuin alitajunnan jatkeena, vaikka onkin ihan oma persoonansa. Tedillä on suuri halu vältellä vastuuta, ja pelko siitä, että mahdollisen kosinnan jälkeen tyttöystävä olisikin kahle ja pallo jalassa. Lori haluaa että Ted muuttaisi omilleen, ja itsenäistyisi ja pian John onkin kahden tulen välissä. 

Elokuvassa huumori on räävittömän härskiä, mutta toimii loistavasti. Huumorin kohteeksi joutuvat myös asiat ja tapahtumat joille ei yleisesti saisi nauraa, mutta elokuvaan ne on laitettu selvästi pilke silmäkulmassa, joten niille on mahdotonta olla nauramatta. 



Ted on hahmona aivan nerokas. Vaikka Ted-nalle elokuvassa vuosien myötä kehittyy rivosuiseksi ja pahatapaiseksi härönalleksi, on se silti nappisilmäinen, pörröinen ja sillä on lämmin sydän. Ja nallea kohtaan on mahdoton olla tuntematta sympatiaa. Moni katsoja muistaa omat lapsuutensa pehmolelu-nallet ja se tunnelataus auttaa myös Tedin dramaattisia ja liikuttavia kohtauksia toimimaan hienosti.

Mark Wahlberg ei ole minuun aiemmin tehnyt juuri sen suurempaa vaikutusta, mennyt lähinnä OK-tason näyttelijänä. Mutta tässä elokuvassa Wahlberg näyttää kykynsä komedianäyttelijänä, ja huomaa että kykyjä on vaikka muille jakaa. Ja pystyypä mies näyttämään myös vanhoja Marky Markin aikaisia hiphop-taitojaan, kun John luettelee white trash-naisten etunimiä rytmikkäästi pitkänä sarjana.

Itse onnistuin samaistumaan jopa Wahlbergin näyttelemään Johniin niin hyvin, että toisinaan sitä tunsi katselevansa omaa elämää jonkun toisen silmillä. Joten elokuvalla on potentiaalia myös tämmöisten tunteiden aiheuttamiseen.

Elokuvan sivuosissa on ihka-aito Flash Gordon (Sam Jones) sekä Giovanni Ribisi, joka on loistava Tedia kyttäävänä karmivana stalkerina. 
Tämä on näkemisen arvoinen komedia, joka pystyy sulattamaan sydämet.

maanantai 6. elokuuta 2012

Madagascar 3



DreamWorksin Madagascar animaatioseikkailu on päässyt jo kolmanteen osaansa. Aiemmista osista tutut Alex-leijona, Marty-seepra, Melman-kirahvi ja Gloria-virtahepo yrittävät jälleen löytää tietään takaisin kotoisaan eläintarhaansa New Yorkiin. 

Edellisosassa Afrikkaan päätyneitä kaveruksia on alkanut kalvaa koti-ikävä, ja kotiin pääsyyn he tarvitsevat tuttujen pingviinien ja simpanssien apua, sillä heillä on lentokone. Pingviinit ovat kuitenkin matkanneet Monte Carloon, jossa he ovat ryhtyneet huijaamaan rahoja Casinoilta, joten nelikon on seurattava perässä. Sitä miten ja millä Alex, Marty, Gloria ja Melman päätyvät Monte Carloon, ei elokuvassa valaista. Mutta sitä katsoja ei ehdi juuri jäädä suuremmin edes pohtimaan, kun sitä ollaan jo vauhdikkaassa seikkailussa.

Elokuva alkaa hitaasti, mutta meno yltyy vauhdikkaaksi Monte Carlon takaa-ajoissa, kun ranskalainen metsästäjä kapteeni Chantel DuBois haluaa napata eläimet, ja erityisesti hän haluaa Alex-leijonan pään seinälleen. Takaa-ajo onkin hauskaa kohellusta, mutta elokuvan tempo muuttuu vähän rauhallisemmaksi, kun ystävämme onnistuvat pääsemään Sirkus-junan kyytiin ja sen mukana kiertueelle, jonka matka käy halki Euroopan aina New Yorkiin asti. 

Elokuvan parasta antia oli mielestäni juuri eläinporukan Sirkus-show ja siihen harjoittelu. Show oli näyttävä ja hienosti toteutettu, ja Katy Perryn Firework-biisi sopi kyseiseen kohtaukseen kuin nenä päähän, ja kuulosti paljon paremmalta mitä biisi mielestäni oikeasti edes on. Leffan muut sirkuseläimet (Gia-jaguaari, Stefan-merileijona ja Vital-tiikeri) jäävät harmillisesti enemmän statistien rooliin, ainoastaan Vitalille on tehty jonkinlainen hahmoa syventävä tarina. Madagascar 3 on hyvä jatko-osaleffaksi. 

Jäin kyllä kovasti kaipaamaan sitä hauskaa äksyä vanhaa rouvaa - "senkin tuhma kisu!" repliikkeineen - joka aina välillä tupsahti esiin milloin mistäkin. Olisihan sekin sinne sirkusyleisöön mahtunut mukaan.


lauantai 21. heinäkuuta 2012

The Dark Knight Rises - Yön Ritarin Paluu


Eilen sai ensi-iltansa kesän odotetuin elokuva, ohjaaja Christopher Nolanin Batman-trilogian viimeinen osa: Yön Ritarin paluu. Eikä elokuva petä sitä kohtaan kasvaneita suuria odotuksia. Elokuva päättää seitsemän vuoden ja kolmen elokuvan sankaruuden ja antisankaruuden kuvauksen todella näyttävästi.

Kahdeksan vuotta on kulunut Harvey Dentin murhasta. Batman otti syyt niskoilleen Dentin kohtalosta, ja valheen avulla Gotham Cityyn säädettiin Dent-laki, joka on pitänyt rikollisuuden kurissa kaupungissa koko tämän ajan. Batmania ei ole siis nähty kahdeksaan vuoteen ja samalla myös Batmanin siviilipersoona miljonääri, Bruce Wayne, on eristänyt itsensä julkisuudesta kartanonsa uumeniin. Syyllisyyden ja katkeruuden kantaminen, sekä fyysinen rappeutuminen kahlitsee Waynea ulkomaailmasta. 

Valheeseen pohjautuva rauha ei kuitenkaan kestä kauaa, sillä Gotham Cityyn saapuu uusi uhka: Järkälemäinen psykopaatti, ja kylmän piittaamaton terroristi Bane, joka yrittää syöstä Gothamin kansan kapinaan korruptiota ja poliitikkoja vastaan, ja näin lopulta tuhota koko kaupungin.
Nuori poliisi Blake saa kuitenkin osaltaan Waynen heräämään ja Batmanin palaamaan.
Myös kissamaisen viekoitteleva ja akrobaattisesti lahjakas Selina Kyle hämärine motiiveineen kiinnittäättää Bruce Waynen huomion. 

Roolisuoritukset läpi elokuvan ovat upeaa seurattavaa. Christian Bale jatkaa näyttävällä tyylillään Bruce Waynena/Batmanina, nyt rinnalle nousevat kaunis Anne Hathaway kissanaisena, sekä ilmeisen lahjakas Tom Hardy Banena. Vanhoina kasvoina nähdään myös Michael Caine hovimestari Alfredina, sekä Morgan Freeman Lucius Foxina ja Gary Oldman poliisipäällikkö Gordonina.


Siinä missä Jokeri pisti päät pyörälle psyykkisillä manipuloinneillaan, Inceptionista tutun Tom Hardyn esittämä Bane panostaa lihasvoimaan. Bane on ensimmäinen Nolanin Gothamissa riehuva pahis, jolla on fyysiset edellytykset päihittää Batman kaksintaistelussa. Mutta sekään ei riitä, sillä isokokoinen lihaskimppu haastaa Batmanin älyllisesti ja henkisestikin. Ja se tekee Banesta mielenkiintoisen vastustajan, mutta samalla myös jokseenkin ahdistavan. Hienosti toteutettu hahmo!

Anne Hathawayn esittämä Selina Kyle, eli kissanainen, tuo taas mukavaa tasapainoa moraalisesti puolueettomana pysyvänä hahmona. Mielestäni Hathaway tulkitsee Selina Kylen roolin paremmin kuin Michelle Pfeiffer aikoinaan.
Kaupungilla tarvitsee olla kuitenkin yksi toivon kipinä, ja elokuvan aikana sellaiseksi nousee nuori, rehellinen ja lojaali poliisi John Blake, jota näyttelee myös Inceptionista tuttu Joseph Gordon-Levitt. 

Vaikka elokuvassa onkin Oscar-voittajilla täytetty näyttelijäkaarti, niin nuoremmat näyttelijät eivät kyllä jää heidän varjoon laisinkaan. Kukaan ei kuitenkaan pääse ihan loistavan Heath Ledgerin Jokerin tasolle yksilönä, mutta näyttelijäyhteistyö elokuvassa on mutkatonta.



Tämäkin elokuva on luokiteltu toimintaelokuvaksi kuten kaksi aiempaakin osaa, mutta tässä leffassa toiminta jää takaumilla maustetun tarinan syvyyden ja tunnelman varjoon. Tunnelmaa tukee loistavasti Hans Zimmerin tekemä musiikki.

Lähemmäs kolmituntinen trilogian eeppinen päätös, jota kannatti odottaa.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Veri lentää: The Punisher: Dirty Laundry (K-18)

Sarjakuvafilmatisointeja puskee nyt lähes joka tuutista, niitä on tullut jo monta vuotta. Muistaako joku vielä, kun vuonna 2004 ilmestyi Jonathan Hensleighin ohjaama  Marvelin Tuomari-sarjakuvahahmon oma elokuva The Punisher? Elokuva kertoi kostosta, väkivallan kierteestä ja menetyksen tuottamasta surusta. Väkivaltaiset kohtaukset oli yllättävän raakoja ja leffa saikin K-18 leiman kylkeensä.


Elokuvan pääosassa nähtiin Thomas Jane (Tuomari) ja pahiksen roolissa heilui itse John Travolta. Itsehän pidin elokuvasta silloin valtavasti, ja harmittaakin etten ole onnistunut kuitenkaan kyseistä elokuvaa saamaan omaan leffakokoelmaani. Ehkä vielä joku päivä. 


Nyt The Punisher-hahmon oikeudet ovat palautuneet Marvelille, ja kenties sieltä vielä tuleekin uusi The Punisher-leffa. Aika näyttää.


Netissä on nyt julkaistu fanipohjalla tehty epävirallinen lyhytelokuva The Punisherista. Lyhytelokuva kantaa nimeä Dirty Laundry, ja pääosassa Tuomarin roolissa on jälleen kukapa muukaan kuin itse Thomas Jane. Jane on todennut tehneensä lyhytelokuvan rakkauskirjeenä hahmolle ja faneille. 
Jos Tuomarista tehdään vielä virallinen elokuva, niin toivon että Thomas on pääosassa siinäkin. Dirty Laundry-lyhytelokuva on näyttävä, ja tietysti myös raaka, joten siinä ei verta säästellä. 


Se EI siis ole tarkoitettu herkille katsottavaksi, saati sitten lapsille... 


tiistai 26. kesäkuuta 2012

Disneyltä odotettu pelielokuva.

Walt Disney Picturesin seuraava animaatio on pelimaailmasta aineksia ammentava Wreck-It Ralph. Elokuva kiinnostaa perheenpienimpiä, mutta varmasti myös monia, jotka käyttävät vapaa-aikaansa videopelien parissa, sillä elokuvassa esiintyy cameo-rooleissa useita tuttuja videopelihahmoja.

Wreck-It Ralph kertoo videopelipahiksesta nimeltä Wreck-It Ralph. Tämä kaveri kuitenkin on kyllästynyt pahiksena hääräilyyn, ja päättää kääntää kelkkansa, ja ryhtyä sankarihahmoksi. No, senhän arvaa, että tämmöisestä päätöksestä on luvassa kaikenlaisia kommelluksia.

Elokuvan on ohjannut Simpsoneista, Futuramasta ja Drawn Togetherista tutuksi tullut Rich Moore. Päärooleja ääninäyttelevät John C. Reilly, Sarah Silverman, Jane Lynch, Jack McBrayer ja Brandon T. Jackson. 
Cameo-rooleissa esiintyviä tuttuja pelihahmoja ovat ainakin Mario-peleistä tuttu King Koopa, Sonic-peleistä tuttu Tri Ivo "Eggman" Robotnik, Pacman-pelistä tuttu kummitus ja monta muuta.


Elokuva saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 2. marraskuuta. Suomen julkaisun ajankohdasta ei vielä ole tarkkaa tietoa.


Allaolevasta trailerista pelihahmoja voi bongailla jo jokusen:



Elokuvan pohjalta on tehty jo selainpeli, jota pääsee pelaamaan tästä

torstai 17. toukokuuta 2012

Dark Shadows


Tim Burtonin ohjaama vampyyrielokuva Dark Shadows pohjautuu vuosien 1966-1971 aikana esitettyyn samannimiseen tv-sarjaan, joka on jäänyt meille suomalaisille hieman tuntemattomaksi. Tim Burton kuten myös elokuvan pääroolissa nähtävä Johnny Depp ovat kyseisen tv-sarjan faneja, ja heillä oli pidemmän aikaa haave tehdä siitä elokuva. Nyt se haave viimein toteutui.


Elokuvan päähenkilö Barnabas Collins (Johnny Depp) on vuonna 1772 nuori, menestyvä liike- ja naistenmies, joka tekee elämänsä suurimman virheen, särkiessään väärän naisen sydämen, sillä Angelique Bouchard (Eva Green) ei ole kuka tahansa nainen, vaan viekas noita. Kostoksi noita muuttaa Barnabaksen vampyyriksi ja hautaa hänet elävältä. 200 vuotta myöhemmin, Barnabas sattumalta vapautuu haudastaan, ja saakin pian huomata, että maailma ympärillä on muuttunut huimasti sitten viime näkemän, sillä onhan vuosi 1972. Collins-suvun maine on vaakalaudalla, joten pian Barnabas auttaakin sukunsa jälkeläisiä maineen takaisin saamiseen.




Dark Shadows on Tim Burtonin ja Johnny Deppin kahdeksas yhteinen elokuva, eikä kaksikkoon tule pettymään tälläkään kertaa. Elokuva on tuttuun Burton-tyyliin synkkä, näyttävä, humoristinen ja viihdyttävä parituntinen kauhukomedia. Johnny Deppin roolisuoritus, väärälle vuosisadalle eksyneenä vanhanaikaisena Barnabas Collinsina on elokuvan parasta antia, mutta tilaa annetaan myös muille näyttelijöille. Helena Bonham Carterin roolista alkoholiin tukeutuvana lääkärinaisena Julia Hoffmanina pidin myös, ja Michelle Pfeiffer loistaa roolissaan Elizabeth Collins Stoddardina, eikä ilkeänä noitana oleva Eva Green jää kahden edellämainittujen naisnäyttelijöiden varjoon. 


Elokuvan humoristisuus painottuu hieman enemmän repliikkien kuin tapahtumien puolelle, mikä on varsin hyvä ratkaisu vamppyyrielokuvaa ajatellen. Elokuvassa ei siis alennuta aivan tavanomaisiin vamppyyrikliseisiin. Mukava yllätys oli myös elokuvassa esiintyvä muusikko Alice Cooper, joka kyllä sopi elokuvan musiikilliseen puoleen varsin hyvin, ja saipa Alice Cooperikin osansa elokuvan vitseistä. 




Viihdyttävä kokonaisuus, joka on hienoa jatkoa Burtonin ja Deppin yhteistyöleffoille. Jos pitää kaksikon aiemmista elokuvista, tulee pitämään tästäkin.


lauantai 12. toukokuuta 2012

The Avengers


Yksi vuoden odotetuimmista supersankarielokuvista on Marvel Studioiden The Avengers, joka kokoaa yhteen klassisimmat supersankarit eeppisessä tehtävässä, jonka tarkoitus on koko maailman pelastaminen. Vastassa on ihmiskuntaa uhkaava maailmanluokan vihollinen suoraan avaruudesta, ja pirullisen maailmanvalloitussuunnitelman takana pääpiruna häärii mytologioiden veijari, kostonhimoinen ja vallanhalun sokaisema (Thorin velipuoli) Loki.
Valkokankaalla siis ryskyy ja rytisee, kun taistelutantereelle ryntäävät Ironman, Thor, Hawkeye, Black Widow, Captain America ja Hulk. 


Kostajat-sarjakuvaan perustuva elokuva on saanut ennakkoon suuret määrät hehkutusta, ja onhan se ymmärrettävää, sillä elokuvassa loistaa Hollywoodin täthtikaarti Samuel L. Jacksonista Scarlett Johanssoniin. Karismaattinen Robert Downey Jr. onnistuu varastamaan shown sarkastisena Tony Starkina, ja jättää nasevilla kommenteillaan varjoonsa pelkkään lihasvoimaan painottavat hahmot, kuten Thorin ja Kapteeni Amerikan. Mark Ruffalon näyttelemä vihreä jättiläinen Hulk, nousi hyvin Downey Jr:n hahmon rinnalle. 
Scarlett Johanssonkin onnistui näyttämään Black Widow-tulkinnallaan, että hänestä on myös toimintaleffojen tähdeksi. Johan siitä kyllä saatiin vähän esimakua Ironman 2:ssa.




Kun elokuva on kasattu näin hyvistä aineksista, niin siltä on lupa odottaakin henkeäsalpaavaa toimintaa. Ja sitä elokuvayleisölle myös annetaankin. Heti alusta alkaen rykäistään käyntiin kahden ja puolen tunnin mittainen actionputki, jossa ei kuitenkaan sorruta Rambon ja The Expendables-leffojen kaltaiseen tyyliin, että aivot voi jättää suosiolla kotiin, vaan ajattelun aiheitakin on runsaasti. Marvel Studiot on julkaissut aiemmin elokuvat Ironmanista, Hulkista ja Thorista, joissa vilahtavat lyhyesti myös tämän elokuvan muut sankarihahmot, joten The Avengers-leffassa hahmojen pohjustaminen on jätetty kokonaan pois. Mutta tämä ei ole juuri haitaksi. Juonessa pysyy mukana kuitenkin.


Hahmojen yksittäisistä elokuvista mielestäni onnistuneimpia ovat Ironman-elokuvat. Thorin oman elokuvan katsoin, mutta se ei säväyttänyt juuri millään lailla. Se tuntui ja näytti jotenkin halvalta, ja oli tunne ettei elokuvaan oltu liiemmin panostettu. Tästä syystä jätin katsomatta kokonaan Kapteeni Amerikan oman elokuvan. Thor-leffan antama vaikutelma johti siihen ajatukseen että Marvel Studiolta alkaa panokset loppua, ja että The Avengers olisi elokuva, joka ei saisi myöskään suurta suosiota. Mutta onneksi näin ei ole. Elokuva on laadukasta toimintaa alusta loppuun, jossa vauhti ei pääse hidastumaan. 
Leffan jälkeen jäi varsin positiivinen fiilis. Tämän elokuvan myötä opin pitämään myös Hulk-hahmosta.


 

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Titaanien taistelut jatkuu 30.3.2012

Vuoden 2010 Titaanien taistelu saa jatkoa vauhdikkaassa 3D-seikkailussa Titaanien Raivo.
Sam Worthington, Liam Neeson ja Ralph Fiennes ovat elokuvan sotivia jumalia. Puolijumala Perseus (Worthington) yrittää viettää rauhallista perhe-elämää kalastellen ja 10-vuotiaasta pojastaan, Heliuksesta huolehtien.
Suunnitelmiin tulee kuitenkin muutos, kun taistelu vallasta jumalten ja Titaanien välillä leimahtaa uuteen liekkiin. Ihmiset ovat välinpitämättömiä jumaliaan kohtaan ja näin ollen jumalien voima on heikentynyt, ja tilanne näyttää uhkaavasti siltä, että pian titaanit ja heidän johtajansa Kronos saavat temmeltää vapaasti... Pakkohan tämä elokuva on teattereissa nähdä!


.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Härmä.



Eilen JP Siilin uusin elokuva Härmä saapui teattereihin. Päätin hetken mielijohteesta mennä katsomaan tämän ensi-iltanäytöksiin. Ajattelin, että elokuva vetäisi paljonkin ihmisiä ensinäytöksiin, mutta sinne saapuikin yllättävän vähän sakkia. Saliin olisi mahtunut vielä puolet enemmän väkeä, mutta itse olin tyytyväinen että porukkaa oli liikkeellä vähemmän. Eipä tarvinut seisoskella kauaa lippujonoissa ja muutenkaan pyöriä ihmistungoksessa. Menin kylläkin elokuvan myöhempään näytökseen, joten voi olla että aiemmassa näytöksessä oli enempi katsojia.

Mutta asiaan: Eletään 1800-luvun Suomessa. Siihen aikaan Pohjanmaalla valtaa pitivät hurjat puukkojunkkarit, virkavalta oli luopunut yrityksistä palauttaa kuri ja järjestys Härmään. Elokuva kertoo Välitalon veljeksistä. Silloin oli perinne, että perheen esikoinen perii talon ja maat kun isännästä aika jättää. Mahtava Välitalon tila on näin ollen menossa perinnöksi pahamaineiselle rellestäjälle ja puukkojunkkareiden joukossa pyörivälle Eskolle (Mikko Leppilampi), nuorempi veljes, rehti ja suoraselkäinen Matti (Lauri Tilkanen), olisi poikien isän Antin (Esko Salminen) mielestä parempi vaihtoehto talon uudeksi isännäksi. Niinpä veljesten isä päättää perinteiden vastaisesti testamentata talon esikoisen ohi Matille. Ja kuten arvata saattaa, tästä kuullessaan Esko ei tule olemaan mielissään. Ja pian alkaakin veljesten välillä kiihkeä taistelu tilan herruudesta. Tietysti tarinaan kuuluu myös naapuritilan tyttö, Aino (Pamela Tola), jonka kanssa Matti on mennyt jo salaa kihloihin, mutta Eskolla on tähänkin sananen sanottavanaan...

Lähtöasetelma on se, etten ole mikään kotimaisten elokuvien ylin ystävä. Ne on ihan kelpo viihdettä, mutta usein hieman tylsiä, mutta poikkeuksiakin on. Härmä oli viihdyttävä ja mielenkiintoinen kokemus. Kiinnostus elokuvaa kohti nousi itselläni, kun elokuvan valmistuessa media alkoi pitää esillä jonkin asteista hypetystä, ja ei se hypetys ihan turhaa ollut.


Mikko Leppilampi yllätti positiivisesti roolissaan pahamaineisena puukkojunkkarina. Yleensä Leppilammen on nähnyt soman pojan rooleissa, niin vähän itsekseni naureskelin ajatukselle että Leppilampi olisikin paha poika. Mutta totesin, että Leppilampihan on varsin monipuolinen näyttelijä, ja mukavaa nähdä hänet vakavammassa roolissa vaihteeksi. Leppilampi on sisäistänyt hahmonsa synkkyyden ja ahdistavuuden ja se välittyy myös katsojalle. Pamela Tola ja Lauri Tilkanen jäävät vähän varjoon, vaikka ovat hyviä rooleissaan myös. Elokuvassa puhutaan paikallisella murteella, joka sai ainakin allekirjoittaneen kuuntelemaan hyvin tarkasti hahmojen repliikkejä, sillä osa jäi ikävästi vähän epäselviksi. Tämäkin elokuva hieman kompuroi siihen, että paikoitellen on liikaa dialogia, joka saa tunnelman vähän lässähtämään ja tuntumaan elokuvan vähän pitkäveteiseltä.

Kotimaisten elokuvien ystäville varsinkin ihan katsomisen arvoinen pätkä, joka kannattaa nähdä.


Aluksi huomioni kiinnittyi ruohon vihreyteen, se oli jotenkin häiritsevän vihreää joka ihan hyppäsi silmille, mutta siihenkin sitten tottui kun tarpeeksi katseli.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Saapasjalkakissa 3D


Shrek-elokuvista tuttu hurmuri Saapasjalkakissa on viimein saanut oman elokuvansa, ja se pyörii nyt teattereissa 3D:nä.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat aikaan paljon ennen Shrek-elokuvien tapahtumia, Saapasjalkakissa on lainsuojaton, jota etsitään kotikaupunkinsa pankkiryöstön vuoksi. Hän kuitenkin unelmoi maineensa takaisin saamisesta. Kauan tuloksetta etsittyään maagisia taikapapuja Saapasjalkakissa kuulee niiden kuitenkin olevan olemassa, joten taru myös kultamunia munivasta hanhesta on totta, ja seikkailu saakin alkunsa kun Saapasjalkakissa saa apua vanhalta tutultaan Tyyris Tylleröltä ja tämän ystävältä Kitty Pehmotassulta niiden etsinnässä...

Elokuva on viihdyttävä ja varsinkin näyttävä koko perheen seikkailu. Tämän elokuvan parissa viihtyvät myös vanhemmat. Muutamat synkemmät kohdat saattavat ehkä olla hieman jänniä ihan perheen pienimmille. Suomeksi dubatussa versiossa on myös vitsejä jotka on suunnattu enemmän aikuiseen makuun, niin kuin niissä on yleensäkin. Ja kiva oli myös se, että on saatu käytettyä samoja ääninäyttelijöitä kuin Shrek-elokuvissa. Heikki Sankari on Saapasjalkakissan roolissa ihan yliveto vieläkin.
Joskus kun tuli ensimmäisiä uutisia, että Saapasjalkakissa saa oman elokuvansa, niin niissä "trailereissa" Saapasjalkakissa näytti jotenkin erilaiselta, niin pieni pelkohan siinä oli että onko elokuvalla eri tekijät kuin Shrek-leffoilla. Mutta ei sentään, vaan onneksi tuttu ja osaava porukka on tämänkin tehnyt. Alkuperäisestä ääninäyttelystä vastaa Antonio Banderas Saapasjalkakissan roolista ja Kitty Pehmotassua ääninäyttelee Salma Hayek. Nimekkäitä näyttelijöitä molemmat, joten varmasti on hyvää ääninäyttelytyötä luvassa jos menee alkuperäiskielellä elokuvan katsomaan. Jos pitää Shrek-elokuvista, tulee täysin varmasti pitämään myös tästä huimasta seikkailusta.