keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Guardians of the Galaxy vol. 2



Menneiden vuosien radiohittien saattelemana valkokankaalle saapuvat jälleen yllättäin itsekin hitiksi nousseet sankarit, kun Marvel Studiosin Guardians of the Galaxy on saanut jatko-osansa näin kolmen vuoden tauon jälkeen. Guardians of the Galaxy ei ole sarjakuvana nauttinut mitään suurta suosiota, eikä ensimmäiselle elokuvallekaan ladattu mitään suuria odotuksia, siitä odotettiin lähinnä Marvelin ensimmäistä floppielokuvaa. Sankarikoplaan kuuluu puhuva puu, aseita käyttävä pesukarhu, vihreä alien-nainen, lihaksikas körmy ja vielä Chris Pratt kiinnitettiin pääosaan, joten ihmekös se ettei odotukset olleet korkealla. 
Elokuussa 2014 ensi-iltansa saanut, James Gunnin ohjaama, avaruustoimintakomedia  keräsi maailmanlaajuisesti yli 800 miljoonan dollarin lipputulot, odotettu floppi paljastuikin hittielokuvaksi.

 James Gunn osoitti taitonsa elokuvaohjaajana ja pestattiinkin jatko-osan puikkoihin saman tien. Guardians of the Galaxy vol. 2 -nimeä kantava jatko-osa on tehty enimmäkseen samoilla voimilla kuin alkuperäinenkin, pääosissa loistavien näyttelijöiden Chris Prattin, Zoe Saldanan, Dave Bautistan ja Michael Rookerin lisäksi, leffassa vain äänensä lainaavat digitaalisesti luoduille Grootille ja Rocket-pesukarhulle Vin Diesel ja Bradley Cooper. 



Jatko-osassa keskitytään toiminnan ja avaruudessa rellestämisen sijaan enemmän hahmoihin ja heidän suhteisiin toisiinsa. Jokaisen hahmon taustoja avataan jollain tapaa ja osaan niistä ladataan huikea tunnelataus, jota harvemmin Marvelin sarjakuvaleffoissa koetaan. Guardians of the Galaxy oli itselle aika tunteiden vuoristorataa hyvässä mielessä. Se onnistui saavuttamaan visuaalisuuden joka sai haukkomaan henkeä, se myös nauratti ja se pystyi koskettamaan.  Vieläkin hieman yllätti ohjaaja James Gunnin lahjakkuus tarinankertojana, harvemmin sitä huomaa elokuvan aikana herkistyvän tietokoneanimoidun pesukarhun kohtalolle, mutta jotenkin Gunn pystyy Guardians of the Galaxy vol 2:n tarinallaan siihenkin. Herra Gunn on tällä kertaa käsikirjoittanut koko elokuvan aivan itse, ykkösessä hänellä oli apunaan Nicole Perlman




 Vaikka jatko-osa keskittyykin enemmän hahmoihinsa ja heidän tarinoidensa syventämiseen, ei kuitenkaan ensimmäisen osan älytöntä toimintaa ole unohdettu. Toimintaa on vähemmän, mutta tällä kertaa se tehdään alkutekstien Baby Grootin tanssin tyyliin näyttävämmin ja isommin, kuten jatko-osissa toki kuuluukin. Guardians of the Galaxy oli loistava Marvel-leffa, mutta jatko-osan myötä se onnistui lunastamaan ainakin itselläni paikkansa Marvel-leffojen parhaimpana elokuvasarjana (sori vaan, Iron-Man -trilogia, joudut väistymään ykköspaikalta).

 Visuaalisen kauneuden, hupaisan toiminnan ja koskettavien tarinoiden lisäksi erityismaininnan ansaitsee myös elokuvan loistava soundtrack, niitä biisejä kuunellessa ei voi olla nostamatta suupieliä korviinsa. Ja hitto, Guardians of the Galaxy vol. 2 sisältää aivan mielettömät cameo-roolit! 
Lopputekstien alkaessa valkokankaalle ilmestyvä "Guardians of the Galaxy will return!" -teksti jätti ainakin tälle katsojalle innostuneen odotuksen. James Gunn on - ainakin joidenkin uutisten mukaan - lupautunut ohjaamaan kolmannenkin osan, eli tätä herkkua on syytä odottaakin lisää.