Family Guy-piirrossarjan luojan Seth MacFarlanen ensimmäinen live action -elokuva Ted, on harvinaisen toimiva ja koskettava komedia.
Elokuva alkaa perinteisen sadun tyyliin, jossa hyvin yksinäisen pienen pojan, Johnin (Mark Wahlberg), jouluinen toive toteutuu. Hän saa joululahjaksi tavallisen pehmolelunallen, ja alkaa pitää tätä ystävänään. Pian John toivookin, että nalle osaisi puhua ja he voisivat olla parhaat kaverukset. Niinpä teddykarhu saa kuin saakin taianomaisen hengen. Vuodet kuluu ja John kasvaa isoksi, mutta ei niin aikuismaiseksi.
Johnin ja nallekarhu Tedin ystävyys säilyy ennallaan, ja suurin huvin aihe on pilven polttaminen, lorvailu ja Flash Gordon - Iskevä Salama -kulttielokuvan katsominen. Kaveruus on helppoa, niin kuin parhailla ystävillä yleensäkin, mutta John asuu neljättä vuotta avoliitossa Lorin (Mila Kunis) kanssa, ja Lori haluaa suhteelta jo enemmän.
MacFarlanen itsensä ääninäyttelemä Ted toimii Johnille vähän kuin alitajunnan jatkeena, vaikka onkin ihan oma persoonansa. Tedillä on suuri halu vältellä vastuuta, ja pelko siitä, että mahdollisen kosinnan jälkeen tyttöystävä olisikin kahle ja pallo jalassa. Lori haluaa että Ted muuttaisi omilleen, ja itsenäistyisi ja pian John onkin kahden tulen välissä.
Elokuvassa huumori on räävittömän härskiä, mutta toimii loistavasti. Huumorin kohteeksi joutuvat myös asiat ja tapahtumat joille ei yleisesti saisi nauraa, mutta elokuvaan ne on laitettu selvästi pilke silmäkulmassa, joten niille on mahdotonta olla nauramatta.
Ted on hahmona aivan nerokas. Vaikka Ted-nalle elokuvassa vuosien myötä kehittyy rivosuiseksi ja pahatapaiseksi härönalleksi, on se silti nappisilmäinen, pörröinen ja sillä on lämmin sydän. Ja nallea kohtaan on mahdoton olla tuntematta sympatiaa. Moni katsoja muistaa omat lapsuutensa pehmolelu-nallet ja se tunnelataus auttaa myös Tedin dramaattisia ja liikuttavia kohtauksia toimimaan hienosti.
Mark Wahlberg ei ole minuun aiemmin tehnyt juuri sen suurempaa vaikutusta, mennyt lähinnä OK-tason näyttelijänä. Mutta tässä elokuvassa Wahlberg näyttää kykynsä komedianäyttelijänä, ja huomaa että kykyjä on vaikka muille jakaa. Ja pystyypä mies näyttämään myös vanhoja Marky Markin aikaisia hiphop-taitojaan, kun John luettelee white trash-naisten etunimiä rytmikkäästi pitkänä sarjana.
Itse onnistuin samaistumaan jopa Wahlbergin näyttelemään Johniin niin hyvin, että toisinaan sitä tunsi katselevansa omaa elämää jonkun toisen silmillä. Joten elokuvalla on potentiaalia myös tämmöisten tunteiden aiheuttamiseen.
Elokuvan sivuosissa on ihka-aito Flash Gordon (Sam Jones) sekä Giovanni Ribisi, joka on loistava Tedia kyttäävänä karmivana stalkerina.
Tämä on näkemisen arvoinen komedia, joka pystyy sulattamaan sydämet.
