Rare Exports

Rare Exports on suomalainen elokuva, joka on aiemmin mainoksia ja lyhytelokuvia ohjanneen Jalmari Helanderin ensimmäinen pitkä ohjaustyö. Se perustuu Helanderin kahteen aiempaan lyhytelokuvaan Rare Exports Inc. (2003) ja Rare Exports: The Official Safety Instructions (2005).

Elokuva sijoittuu aikaan ennen lyhytelokuvien tapahtumia. Että siinä mielessä ei haittaa pätkääkään, jos ei ole edes kuullut noista lyhytelokuvista. Mutta ne kannattaa toki katsoa Youtubesta, elokuvan lisämausteeksi. Toivottavasti nuo lyhtelokuvat päätyisi joskus ilmestyvän DVD-julkaisun extroihin. Epäilemättä näin käykin.

Elokuvan tapahtumat saavat alkunsa, kun Korvatunturilla amerikkailainen retkikunta tekee tutkimuksiksi ilmoitettuja kaivauksia, ja päästää haudassaan lojuvan joulupukin valloilleen. Lähellä sijaitsevan kylän asukkaat ihmettelevät suden tekemäksi luultuja epäilyttäviä poronraatoja. Teurastamolla työskentelevän Raunon (Jorma Tommila) poika Pietari (Onni Tommila) ymmärtää, että tekeillä on jotain pahempaa.

Elokuvan muissa päärooleissa nähdään Tommi Korpela ja Rauno Juvonen. Korpelan hahmo on ehkäpä elokuvan hauskin henkilö. Elokuva on kuvattu Pohjois-Norjassa ja maisemat ovat näyttäviä, ja juoni on mielenkiintoinen. Alussa juoni tuntuu käynnistyvän vähän hitaanlaisesti ja se saattaa tuntua pitkästyttävältä, mutta kun vauhtiin päästään niin elokuva on riemastuttava kokemus ja sisältää useita kohtia joissa nauru on varsin herkässä. Aivan ensimmäisenä tätä ei uskoisi suomalaisten tekemäksi elokuvaksi, ja toisaalta toivookin että elokuva olisi pituudeltaan vähän pitkäkestoisempi. Elokuva on kyllä vuoden parhaimpien kotimaisten kärkipäässä. Omaperäisen siitä tekee mustallahuumorilla varustettu lähestymistapa joulupukkiin ja tonttuihin, joihin olemme tottuneet, että ne olisivat kilttejä ja ystävällisiä, mutta elokuva osoittaakin ettei asian laita ole aivan näin. Ja tämä lähestymistapa saa aikuisellakin melkein uskomuksen joulupukkiin taas heräämään. Perheen pienimmillehän tämä on hieman liian raju.

Aikuisten joulusatu, joka ei jätä ketään kylmäksi! Kannattaa käydä katsomassa tämän joulun kotimainen hittielokuva, ettei tarvitse jäädä teatterin ulkopuolelle nuolemaan lumihiutaleita lapasista.

Esitysajat ja traileri täällä

Napapiirin Sankarit

Tätä elokuvaa voi kuvailla kahdella sanalla: Vuoden hauskin kotimainen.

Heti alustalähtien elokuva on varsin koominen, tarina kertoo Jannesta (Jussi Vatanen), jolta ei onnistu oikein mikään. Jannen naisystävä Inari (Pamela Tola) on esittänyt yksinkertaisen pyynnön: että Janne hankkisi heille digiboksin, jotta he voisivat illalla katsella Titanicin telkkarista.

Pian kuitenkin huomataan, että yksinkertaiselta kuulostava asia, ei tietenkään ole yksinkertainen Jannelle. Janne huomaakin olevansa lirissä, kun juo Inarin digiboksiin antamat rahat Kapun (Jasper Pääkkönen) ja Räihäsen (Timo Lavikainen) kanssa. Inarin kärsivällisyys ei tähän riitä, vaan naikkonen uhkaa avioerolla, ja Janne lupaa hankkia digiboksin aamuun mennessä. Niinpä Janne ystävineen heittäytyy seikkailuun, on hankittava rahaa bensaan ja digiboksiin, ja vielä löydettävä kodinkoneliike, joka myisi kohtuuhintaisen boksin, keskellä yötä.

Matkalla vastaan tulee monta muuttujaa tappajalesboista, poliisiratsioihin ja aina Inarin ex-poikaystävään Pikku-Mikkoon (Kari Ketonen) asti, sekä iso kourallinen monenlaista kommellusta.

Elokuvassa roolisuoritukset ovat loistavat. Sivurooleissa vilahtaa monia tuttuja näyttelijöitä, mutta pääosan esittäjä Jussi Vatanen oli ainakin minulle ihan uusi näyttelijä, hoiti kyllä hommansa täydellisesti. Mieleenpainuvin hahmo on mielestäni Jasper Pääkkösen esittämä Kapu, sanavalmis ja osittain vähän alakuloinenkin kaveri. Olen alkanut pitää Jasperin tyylistä näytellä, silloin kun joskus vielä Salkkareita tuli katsottua vuonna kivi ja sämpylä ja Jasper siinä näytteli niin ei kyllä uskonut että jätkästä kehkeytyy noinkin hyvä näyttelijä. Oli mukavaa myös pitkästä aikaa nähdä Timo Lavikainen valkokankaalla, aiemmin miehen on nähnyt mm. Perttu Lepän elokuvissa Pitkä Kuuma Kesä ja Helmiä Ja Sikoja, eikä Lavikaisen ote näyttelemiseen onneksi ole ruostunut noista leffoista. Loistava oli tälläkin kertaa. Elokuva sijoittuu lappiin ja hauskan siitä tekee myös, että näyttelijät puhuvat paikallisten murteella.

Napapiirin Sankarit on Dome Karukosken neljäs elokuva, mutta myös mielestäni herran tekemistä elokuvista paras. Tämä kannattaa käydä katsomassa, viihtyvyys ja hauskuus on taattu!

Vampires Suck - Vampyyrien Imussa

Kävin reilu viikko sitten katsomassa tämän vampyyriparodiaelokuvan, jossa siis nauretaan Houkutus -elokuvasarjalle ja True Blood -tv-sarjallekin päin naamaa. Elokuva on jakanut katsojia kahteen ryhmään: toiset tykkäävät ja toiset eivät tykkää. Kriitikoilta elokuva on ainakin saanut lähinnä kielteistä palautetta.

Minä kuulun tuohon ensimmäiseen kastiin, eli tykkäsin elokuvasta. Mielestäni se tuli juuri oikeaan aikaan teattereihin, eikä odotettu esimerkiksi Houkutus -elokuvan viimeisen osan teatterijulkaisua. Kun en aivan kauheasti perusta noista Houkutus -elokuvista ja Edwardin hehkutuksesta, niin tälläinen hieman mollaava komedia sopii juuri makuuni. On hienoa että näillekin osataan nauraa.

Elokuvasta loistavan tekivät mielestäni näyttelijäsuoritukset, päähahmot Edward Sullen, Becca ja Jacob ovat aivan samantyylisiä ja eleisiä kuin Houkutus -leffojen päätähdet, joten heille ei voi kuin nauraa. Mukaan mahtuu myös muutama yliampuva rooli, kuten Beccan isä, se on hieman liioitteleva. Jos et kauheasti pidä Houkutus -elokuvista ja olet hieman täynnä niiden hehkutusta, tämä vampyyri-elokuva on juuri sinua varten, jos taas tykkäät Houkutuksesta ja vielä enemmän rakastat Edwardia, kannattaa katsoa tämä elokuva ehkä hieman varauksella, voi olla että tulee "Ei Edward ole tuollainen!" -reaktio. Kaikille Scary Movien tyylisille komedialeffanälkäisille ihan suositeltava leffa. Parempi ainakin kuin Superhero Movie!

Mitä mahtaa tapahtua, kun yhdistää Star Warsin ja Ace Venturan?

Se selviää, kun katsoo tämän: http://www.youtube.com/watch?v=nVHiUAD3xbQ&feature=player_embedded

Toy Story 3 - Vuoden paras elokuva?

Nyt yksitoista vuotta myöhemmin elokuvasta Toy Story 2, elokuvateatterit valtaa elokuvatrilogian kolmasosa Toy Story 3. Ajankuluminen näkyy myös itse elokuvassa, lelujengi on harventunut huomattavasti, jäljellä ovat vain Woody, Jessie, Napakymppi, Buzz, Slinky, Röh, Rex, Herra ja Rouva Perunapää, sekä pienet vihreät miehet Pizzaplaneetalta. Andy on kasvanut isoksi, hän on 17-vuotias ja pian lähdössä opiskelemaan yliopistoon, myös Buster -koiralla on alkanut ikä painaa. Leluilla on huoli omasta kohtalostaan: Päätyvätkö he Andyn perheen ullakolle vai kutsuuko kaatopaikka.

Alun pienen väärinkäsityksen myötä lelut päättävät itse valita kohtalostaan ja piiloutuvat päiväkotiin lahjoitettavaan pahvilaatikkoon.

Päiväkotiin saapuessaan lelut tapaavat uusia ystäviä, eli päiväkodin lelut jotka ottavat ystävämme avosylin vastaan. Päiväkodilla lelujen komentoa pitää pehmolelu Tuhti Karhunhali, joka vaikuttaa lempeältä ja reilulta kaverilta. Pienen esittelykierroksen jälkeen päiväkoti vaikuttaa suurelta unelmalta: On paljon lapsia jotka leikkivät leluilla, ja mukavia uusia ystäviä. Pian kuitenkin leluystävämme tutustuvat päiväkodin kuolaaviin ja villeihin lapsiin ja huomaavat ettei elämä päiväkodissa ole mitään ihanne-elämää. Ja ettei päiväkodissa ole asiat muutenkaan aivan sitä miltä ensivaikutelma antoi vaikuttaa... Pian lelut yrittävätkin päästä takaisin Andyn luo.

Elokuvan tarina pitää katsojan hyvin alusta asti otteessaan ja jännityksessä kuinka lelujen mahtaa lopulta käydä. Itselläni nousi hymy suupieliin kun kuuli alussa jälleen tutun laulun "On sulla ystävä". Elokuvaan mahtuu myös paljon hauskoja tilanteita joissa tosiaan saa nauraa, mieleenpainuvimmat niistä ovat Buzzin uudet asetukset, sekä erään ystävämme pienimuotoinen seikkailu tortillana. Aluksi katsoja voi luulla olevansa katsomassa aivan tavanomaista lastenleffaa mutta pian huomaakin olevansa keskellä vankilapako-elokuvaa ja huimaa selviytymistarinaa. Elokuvan loppupuolella on vähällä tulla myös tippa linssiin. Yksinkertaisesti tässä elokuvassa on aivan kaikkea: Komediaa, jännitystä, draamaa sekä seikkailua. Elokuva sopii täydellisesti kaikenikäisille!

On myös hienoa että elokuvan suomenkieliseen versioon on saatu suurinosa alkuperäisistä ääninäyttelijöistä, ja he tekevät loistavaa työtä, kuten kahdessa aiemmassakin elokuvassa. Itseasiassa Toy Story -elokuvat ovat mielestäni niitä, joissa kannattaa käydä ehdottomasti katsomassa suomeksi dubattu versio. Mainittakoon vielä, että Hayao Miyazakin Totoro -faneille elokuva on katsomisen arvoinen myös, sillä vaikka Totorolla onkin vain cameo-rooli, niin se onkin aika paljon näkyvillä elokuvan aikana.

Kaiken kaikkiaan tämä elokuva on mielestäni tämän vuoden parasta antia. Ehdottomasti kaikille näkemisen arvoinen. Ihmettelen suuresti, mikäli tällä elokuvalla ei tule olemaan yhtään Oscar-ehdokkuutta.

Toy Story 3 rikkoo ennätyksiä.

Disney/Pixarin seikkailukomedia Toy Story 3 teki uuden Disneyn animaatioelokuvien ennätyksen lipputuloissa mitattuna Suomessa. Kuluneen viikonlopun tuotot olivat 420 931 euroa. Avausviikonloppuna kokoperheen leluseikkailu houkutteli elokuvateattereihin peräti 44.035 katsojaa. Ennakot mukaan laskien Toy Story 3:n tarinasta on nauttinut 50.584 katsojaa. Kuluneena viikonloppuna Toy Story 3 rikkoi myös ensimmäisenä animaatioelokuvana elokuvateollisuuden historiassa 1 miljardin dollarin lipputuottojen rajan kansainvälisesti.

Lähde: Mesta.net

Tangled

Tänä vuonna Disneyltä pamahtaa teattereihin uusi elokuva. Se kantaa nimeä Tangled, aiemmalta työnimeltään elokuva oli Rapunzel ja Rapunzel Unbraided. Elokuvan ohjaa Glen Keane ja elokuva myötäilee Grimmin veljesten Tähkäpää -satua.

Elokuvasta on saatu nyt pieniä maistiaisia, eli yksi traileri ainakin on julkaistu. Sen voi katsastaa tästä: http://www.youtube.com/watch?v=xsMkEDGu3iQ&feature=channel suosittelen katsomaan! Leffa julkaistaan myös 3D:nä. Itse ainakin odotan elokuvaa suurella mielenkiinnolla!

Toy Story -leffat.

Vuonna 1995 ilmestyi ensimmäinen kokonaan tietokoneella tehty täyspitkä animaatioelokuva. Se on myös ensimmäinen tuotantoyhtiö Pixarin pitkä elokuva. Ohjaaja John Lesseter sai tästä elokuvasta erikois-Oscarin 1996. Elokuvassa lelut heräävät henkiin, kun niiden omistajat eivät ole paikalla. Elokuva on Toy Story - Leluelämää.
Tuo elokuva iskostui silloisen pikkupojan kalloon aika hyvin, itsekin kun tykkäsi valtavasti leikkiä kaikenmaailman leluilla, niitä oli kaapit ja laatikot täynnä - ja jos joku tietty lelu oli hukassa, niin sitä etsittiin kyllä kissojen ja koirien kanssa. Sitten kun tämän elokuvan näki, niin jotenkin alkoi kohdella lelujaan toisin, ei niitä ihan joka paikkaan hukannut, tosin vahinkojakin sattui. Tämä olikin ensimmäisiä elokuvia joita kävin teatterissa katsomassa, siskoni kun minua sinne aina vei, kun joku uusi animaatio teatterissa pyöri, silloin näki kaikki leffat Leijonakuninkaasta Mulaniin. Mutta ei siitä sen enempää...

Toy Story kertoo siis erään pojan leluista ja tarinan päätähti on cowboylelu Woody, joka on Andyn suosikkilelu. Andylla on kuitenkin syntymäpäivä ja hän saa lahjaksi uuden sen hetkisen mahtavimman uutuuslelun: Buzz Lightyearin. Woody ja muut lelut (Rex, Röh, Perunapää, Slinky-vieterikoira ym. kumppanit) ihmettelevät uutta tulokasta, ensinnäkin se tupsahti suoraan Woodyn paikalle, ja kaiken kukkuraksi ei usko olevansa edes lelu, vaan luulee että on oikea avaruusrangeri, jonka tehtävänä on pelastaa maapallo ilkeältä Keisari Zurgilta. Pian Woody saakin huomata, että Buzz on Andyn uusi suosikkilelu, tästä alkaakin monella kommelluksessa maustettu seikkailu. Elokuva etenee sujuvasta tapahtumasta toiseen, ja pitää myös perheen pienimmätkin katsojat varmasti lujasti otteessaan. Elokuvassa on myös mielestäni hieno opetus, että leluja pitäisi kohdella kiltisti, elokuvassa nimittäin lelut opettavat ilkeälle Sid -nimiselle pojalle, ettei leluja ole tehty leikeltäväksi palasiksi tai räjäytettäväksi. Se onkin mielestäni elokuvan parhaimpia kohtauksia. Paha saa siis palkkansa tässäkin. Ja lopussa Woodysta ja Buzzista tuleekin parhaat ystävät.

Vuonna 2000 Toy Story sai itselleen jatko-osan Toy Story 2:n. Tässä täytyy myöntää, että tekijät ovat onnistuneet välttämän jatko-osien tyypillisen kirouksen, eli sen, että jatko-osa olisi edeltääjäänsä huonompi. Toy Story 2:ssa tavattiin kourallinen uusia leluja ja tuli aivan uudenlainen seikkailu. Elokuvan alussa Andy on lähdössä länkkärileirille ja on ottamassa Woodyn mukaansa ja Woody on asiasta hyvin innoissaan. Mutta kesken leikin Woodylta repeää käsi, niinpä länkkärileiri saa jäädä väliin, kun rikkinäistä lelua ei sinne oteta mukaan. Woody joutuu hyllyn päälle odottamaan korjausta. Hyllyn päällä Woody tapaa vanhan ystävänsä Wheezyn, joka on vinkuva pingviinilelu, Andyn äiti ei kuitenkaan ole ehtinyt korjata Wheezyn pilliä, niimpä Wheezy uhkaa päätyä kirpputorille myytäväksi.

Woody kuitenkin päättää pelastaa Wheezyn, mutta joutuukin itse kaapatuksi pelastusretken aikana, kun lelujenkeräilijä Al kaappaa Woodyn, mutta miksi? Hetken päästä Woody tapaa oman Skoopparijenginsä, eli lehmityttö Jessien ja mainari Paukku-Peten, sekä hevosensa Napakympin. Woodylle samalla selviää, että hän on harvinainen keräilykappale ja Al aikoo myydä hänet Tokioon, museoon Skoopparijenginsä kanssa. Samaan aikaan Buzz Lightyear, Herra Perunapää, Rex, Röh ja Slinky lähtevät vaaralliselle pelastusmatkalle...

Ja tälläkään kertaa ei vältytä hauskoilta tilanteilta ja kommelluksilta. Elokuvassa itseasiassa on enemmän huumoria, kuin edeltäjässään. Ja monet elokuvan vitsit on suunnattu vanhemmille ja nauru on taattu. Toy Story 2:ssa tavataan myös Buzzin arkkivihollinen, ilkeä Keisari Zurg. Buzzin ja Zurgin yhteenotossa on hauska viittaus Star Wars -elokuviin.Toy Story 2 oli tuottoisampi elokuva kuin edeltäjänsä.

Suomalaiset muuten loistavat näissä leffoissa - niin kuin muissakin lastenleffoissa - dubbauksillaan. Se on hienoa että näitä leffoja dubataan, animaatioleffoihin sopii täydellisesti se, että hahmot puhuvat suomea. Mielestäni suomalaisten dubbaama versio on paras elokuvan ääniraidoista. Kai se on siinä, kun on lapsesta asti tottunut siihen, että animaatioelokuvissa puhutaan suomea, niin ei sitä tapaa osaa muuttaa. Ja mielestäni alkuperäiskielellä katsojat menettävät osan hauskastahuumorista. Ei se huumori toimi samalla tavalla alkuperäiskielellä.

Olen aina elänyt siinä uskossa, että tuo mainio Toy Story -sarja ei saa enää jatkoa, että sarja sai onnellisen päätöksensä kakkosen lopussa ja siihen se jäisi. Mutta viimevuoden lopulla alkoi elokuvateattereissa pyöriä lyhyitä trailereita, että lelut tekevät paluun vuonna 2010. Se oli oikeastaan erittäin riemastuttava uutinen. Pixar tuo siis lelusankarinsa takaisin valkokankaalle kymmenen vuoden tauon jälkeen. Toy Story 3:n ensi-ilta on 27.8.2010 ja sitä nyt odotetaan kuin kuuta nousevaa.

Kolmannessa elokuvassa Andy on jo kasvanut niin suureksi, että menee collegeen, joten vanhat lelut päätyisivät ullakolle. Mutta erehdyksessä lelut päätyvätkin lastentarhaan, jossa on vilkkaita, kuolaavia ja uusista leluista innostuneita lapsia, niinpä lelut yrittävät päästä takaisin Andyn luo... Tässä elokuvassa tavataan tuttujen hahmojen lisäksi myös uusia hahmoja. Seuraavassa kohdassa esittelen niistä muutamia:

Toy Story 3:n uusia ystäviä

Tuhti: Iso vaaleanpunainen nalle, joka tuoksuu... mansikalta!

Herra Siili: Pieni siili, joka on erikoinen, koska se on englantilainen ja käyttää saksalaisia nahkahousuja.

Leinikki: Suloinen, aina iloinen yksisarvispehmolelu.

Tursas: Lilanvärinen kimaltava kumimustekala.

Ken: Barbien poikaystävä on oikea komistus, ja hänellä on tietenkin maailman hienoimmat vaatteet!

Tähän loppuun vielä pieni huomio: Kaikki Hayao Miyazakin elokuvien ystävät ovat sitten teatterissa silmä tarkkana, elokuvassa nimittäin vilahtaa eräässä kohtaa leluhahmona cameo-roolissa myös Totoro!

Leffagallup, (Sinin leffablogista kopioitu)

Sinin leffablogissa (http://sininleffablogi.blogspot.com) oli tämmöinen kysely, niin päätin vastata siihen itsekin! :D

1. Ensimmäinen elokuva, jonka muistat nähneesi elokuvateatterissa?
Se oli Leijonakuningas! Taisi olla myös ihan ensimmäinen elokuva, jonka koskaan olin nähnyt, ellen ihan väärin muista. Kävin Leijonakuninkaan katsomassa siskon kanssa (olikohan muita mukana?)

2.Katsotko elokuvia mieluiten yksin vai seurassa?
Sekä että. Mutta leffoja on kivempi katsoa kun on hyvää seuraa.

3. Mieleenpainuvin elokuvateatterikäynti?
Se oli Ice Age 3, siksi, että se oli ensimmäinen elokuva jonka kävin Iian kanssa katsomassa. Sit kävi niin, että Iiasta tuli vakioseuraa elokuviin! :D

4. Ensimmäinen 3D -elokuva kokemuksesi? Mitä pidit?
Se oli Ice Age 3 ja se oli mielenkiintoinen, jäi hyvä fiilis 3D-elokuviin. Huomasi, että elokuvat toimivat loistavasti 3D:nä. Varsinkin animaatiot.

5. Lempielokuvasi kautta aikojen?
Kautta aikojen.. Hmm.. Taitaa edelleen olla se ensimmäinen Leijonakuningas. Se muuten on harmi, että hyvään leffaan kun tekee jatko-osan niin se on sitten kehno, näin kävi myös Leijonakuninkaalle, jatko-osa ei napannut. Mutta kolmonen sitten taas pelasti leffasarjan, se kun on ensimmäinen leffa, vain Timonin ja Bumban näkökulmasta.

6. Huonoin elokuva kautta aikojen?
American Pie: Band Camp. Miksi tämä elokuva piti edes tehdä? Omistan tämän DVD:nä, kun veli sen antoi jokunen vuosi sitten, eikä tahdo sitä takaisin... (Joku puolituttu saa minulta joululahjan tänävuonna!)

7. Lempiohjaajasi?
Minulla ei ole varsinaisesti ketään lempiohjaajaa. En yleensä katso elokuvia sen perusteella että kuka sen on ohjannut. Mutta jos joku on pakko sanoa, niin sanon tähän Tim Burtonin.

8. Mainitse (1-3) suosikki naisnäyttelijääsi?
Scarlett Johansson, Jennifer Aniston, nuo nyt ainakin on ihan hyviä näyttelijöitä.

9. Mainitse (1-3) suosikki miesnäyttelijääsi?
Heath Ledger, Mel Gibson, Robert Downey Jr.

10. Huonoin miesnäyttelijä?
Chuck Norris. Tarvitseeko edes perustella?

11. Huonoin naisnäyttelijä?
Tätä en ole miettinyt. Pitäisi joskus kai miettiä..

12. Paras elokuvamusiikin säveltäjä?
Harry Gregson-Williams. Se mies osaa tehdä upeaa musiikkia!

13. Lempi animaatio elokuvasi?
Toy Story ja sen jatko-osa(t)

14. Seuraatko vuosittaista Oscar-gaalaa? Jos et, miksi?
Enpä juuri. Parina vuonna olen kyllä yrittänyt suorana niitä katsoa, mutta tuloksetta. Siinä alussa menee hermo sihen odotteluun, että se kunnolla alkaa ja kun se viimenään alkaa niin sitten on niin väsynyt ettei niiden höpötyksiin jaksa keskittyä. Yleensä sitä koostetta ei sitten muista katsoa, ainakaan minun muistillani.

15. Minkä elokuvan tulisi mielestäsi saada enemmän arvostusta?
Pink Floyd: The Wall -elokuva. Sehän on saanut arvostusta kaiketi, mutta meinaan tällä sitä, että nykynuorienkin olisi hyvä perehtyä tähän leffaan. Jos et ole nähnyt, niin suosittelen katsomaan! ;)

Saapasjalkakissan oma elokuva jouluna 2011.

Netissä tekemieni tutkimusten mukaan - pläräsin kaikki mahdolliset uutiset aiheesta läpi - Saapasjalkakissan omasta leffasta liikkuvat huhut on nyt varmistettu paikkaansa pitäviksi. Se siis tosiaan tapahtuu, että kissa-ystävämme saa oman kunnollisen tarinansa.

Sitä tosin joudumme vielä odottamaan jonkun aikaa. Se nähkääs tulee vasta jouluna 2011.

Se on kuitenkin varmaa, että elokuva tulee kertomaan Saapasjalkakissan tarinan kokonaisuudessaan, ja siinä selviää myös kissan että hänen saappaidensa mysteeri.

Trailerin voi katsoa tuolta: http://www.youtube.com/watch?v=Sz1O1TgUrs4

Shrek ja Ikuinen onni

Eilen se nähtiin. Siis uusin ja samalla myös viimeisin osa Shrekin tarinaan, eikä tämä osa ollut pettymys. Shrekin elämä on tavallista suositun perheenisän arkea: Vaihdetaan lasten vaippoja, huolletaan huussia, ollaan turistien ihailun kohteena, kirjoitellaan nimikirjoituksia hankoihin ja soihtuihin, ja kuunnellaan sama satu joka päivä ihan samalla tavalla kerrottuna. Ja aina sadulla on onnellinen loppu. Vai onko?

Shrekiä alkaa tympiä nykyinen elämänsä ennenpitkää ja hän alkaa kaivata vanhoja hyviä aikoja, kun ihmiset vielä pelkäsivät häntä. Tässä kohtaa kuvioihin astuu mukaan ilkeä Tittelintuure, joka tekee Shrekille tarjouksen, että hän saa vanhat hyvät ajat takaisin ja nauttia taas ajasta jolloin kaikki oli toisin. Sopimuksessa on kyllä muutama konnankoukku ja Shrek saakin huomata, ettei saanut aivan sitä mitä toivoi. Tästä alkaa vilkas seikkailu, kun Shrek yrittää saada kaiken ennalleen...

Kävin siis katsomassa suomeksi dubatun version, jostain syystä suosin niitä enemmän kuin alkuperäisversioita. Suomalaiset saavat jotenkin enemmän huumoria peliin eläytymisellään ja taidoillaan. Ja tämän elokuvan myötä, mielipiteeni on edelleen vahva, että suomalaiset hallitsevat dubbauksen. Poikkeuksia ovat toki nämä lauantai- ja sunnuntaiaamujen lastenohjelmat, ne on dubattu vähän huolimattomasti, kuten myös joskus telkkarista tullut Digimon tv-sarja. Onkohan muuten siinä osasyy siihenkin, että toiset meistä vierastaa myös animaatioleffojen suomidubbauksia?

Tässä sarjan viimeisessä osassa oli mielestäni aiempia osia vähemmän huumoria, mutta onhan myös tämän osan tarinakin hengeltään hieman synkempi joten vähäisempi huumorikin suotavaa. Elokuvan hauskinta antia on muodonmuutoksen kokenut Saapasjalkakissa, joka ei olekaan ihan hoikka ja taitava, vaan muistuttaa jopa sarjakuvakissa Karvista.

Pinoccion roolikin jäi harmittavan pieneksi, se kun on yksi suosikkihahmoistani koko leffasarjassa "En ole oikea poika" -kommentteineen.

Mutta vaikka Shrekin tarina saatiinkin näin ollen päätökseen, niin leffasarja saa jatkoa kuitenkin, ainakin, jos uskomme puheisiin joita sarjan luojat ovat päästäneet ilmoille. Nimittäin Saapasjalkakissalle suunnitellaan omaa elokuvaa, eli vielä saamme ehkä nauttia tuon pörröisen ystävämme seikkailuista, mikäli puheet pitävät nyt paikkansa. Toivossa ainakin on hyvä elää. Uskoisin.

Eräs asia jäi kyllä tämän leffan osalta hieman vaivaamaan. Nimittäin olisin halunnut nähdä vielä neljännessäkin osassa erään hahmon, ilkimyksen, nimittäin Hyvän Haltiattaren pojan, Prinssi Uljaksen! Tähän leffaan Prinssi kaiketi korvattiin Huilunsoittajalla, joka oli myös ihan kelpo hahmo.

Tittelintuure ilkeine noitakätyreineen

A-Team

Reilu parituntinen toimintaleffa on alusta loppuun täyttä tykitystä. Tätä katsoessa voi jättää suosiolla aivonsa narikkaan, sillä elokuva ei vaadi suurempaa ajattelua osakseen. Elokuvassa mennään toimintakohtauksesta toiseen, ja räjähdykset ja niiden aikaansaama tuhokin suurenee sitä mukaan mitä tiiviimmäksi taistelu käy. Ihan aivoton elokuva ei sentään ole, on siinä ihan kelpo juoni, mutta katsojan kohdalla se saattaa vähän unohtua toiminnan ryskeessä. Vaikka leffa onkin täynnä toimintaa, niin se pitää kuitenkin hyvin otteessaan. Elokuva perustuu 80-luvulla Suomessakin aika suosittuun tv-sarjaan.

Elokuva kertoo siis Liam Neesonin esittämän Hannibal Smithin johtamasta ryhmästä, nimeltä A-Team. Ryhmä koostuu ammattisotilaista, ja siihen kuuluvat Hannibalin lisäksi Templeton "Face" Peck jota näyttelee Bradley Cooper joka tunnetaan parhaiten tv-sarjasta Alias. On Cooper ollut mukana myös elokuvissa Kuokkavieraat ja Yes Man. Ryhmään kuuluu myös sekopäinen lentäjä H.M. "Howling Mad" Murdock jota näyttelee ainakin minulle ihan uusi tuttavuus Sharlto Copley ja nyrkkisankari B.A. Baracas jota näyttelee myös uudempi kasvo valkokankaalla Quinton "Rampage" Jackson. En ole nähnyt missään leffoissa tai edes tv-sarjoissa Quintonia taikka Sharltoa, mutta ainakin tämän leffan perusteella ovat ihan kelponäyttelijöitä. Ainakin Sharlto Copley sopii hyvin tuommoiseen sekopäiseen rooliin.

Mutta kuitenkin Copleyn ja Jacksonin hahmot ja näyttelijätaidot jäävät pahasti Liam Neesonin ja Bradley Cooperin karisman ja taitojen varjoon. Ovat elokuvassa enemmän hauskoina sivuhahmoina.

Elokuvan juoni on seuraavanlainen, alussa A-team -ryhmä lavastetaan syylliseksi rikokseen sotatantereella, pojat päätyvät selliin ja viimein onnistuvat pakenemaan. Paon jälkeen alkaakin Hannibal Smithin ja kumppaneiden maineen ja nimen puhdistus ja se tapahtuu asein. Siitä eteenpäin leffa onkin silkkaa tykitystä ja katsoja voi melkein haistaa ruudin käryn nenässään. Ihanne elokuva niille, jotka kaipaavat aivojen nollausta kunnon äksönrymistelyllä. Jos ei ole mikään toimintaleffojen ylin ystävä, niin elokuvan viihdyttävyys tuskin on kovin korkealla. Itselleni jäi elokuvasta tunne, että on taas hetken aikaa tosi-toimintaleffa-kiintiö täynnä. Ei tarvitse katsella Ramboja tai Terminatoreita.

Yleensä tykkään pitkistä elokuvista. Mutta tässä leffassa pituus tuli hieman rasitteeksi, pari tuntia on liian pitkä aika katsella armotonta ampuilua ja tykitystä. Elokuvan loppupuolella alkoikin innoissaan odottaa elokuvan loppumista.

Toimintakohtaukset olivat hienoja, ja niissä oli upeat tehosteet, mutta loppujen lopuksi sitä toimintaa oli tungettu mukaan vähän liikaakin. Liam Neeson ja Bradley Cooper olivat loistovalinta rooleihin, sääli että Sharlto Copley ja Quinton Jackson jäivät vähemmälle huomiolle. Ja elokuva olisi voinut olla vaikka sen puolisenkin tuntia lyhyempi. Muuten ihan katsottava toimintapätkä!

80-luvun tv-sarjassa A-Team näytti tältä.

Prince Of Persia on POP.

Mitä peleistä tehtyihin elokuviin tulee, niin yleensähän ne eivät ole paistatelleet kovinkaan suotuisassa valossa. Ainakaan, jos ohjaajan paikalla on istunut mies nimeltä Uwe Boll. Nyt valkokankaan valloittaa pelistä tehty leffa Prince Of Persia: The Sands of Time. Ohjauksesta vastaa Mike Nevell.

Jo elokuvan traileri antoi ainakin minulle elokuvaa kohtaan jonkin asteisia odotuksia. Mike on ottanut tuottajakseen Jerry Bruckheimerin, ja se nimi takaa ainakin sen, ettei elokuva voi olla huono. Itse en ainakaan ole pettynyt Bruckheimerin tuottamiin leffoihin. Eikä Prince Of Persia muuta tätä asiaa. Kun Bruckheimer istuu tuottajan paikalla ja mukaan on sotkettu Jake Gyllenhaal, kuvankaunis Gemma Arterton, sekä Alfred Molina ja Ben Kingsley, niin viihdyttävä lopputulos on taattu.

Elokuva kertoo siis prinssistä, Dastanista, joka ryhtyy auttamaan vastahakoisesti prinsessaa puolustamaan mystistä tikaria, joka voi vapauttaa ajan hiekan, ja tikarin hallitsija pystyy muuttamaan ajankulkua. Kaikille niille, jotka ovat Prince Of Persia -pelejä pelanneet, tämä on tuttua kauraa. Mutta jos ei ole peliä koskaan pelannut, saati edes kuullut moisesta pelistä, niin ei hätää. Elokuva toimii silti. Siinä selitetään jutun juoni aika lailla kädestä pitäen, ja hyvä niin. Kaikki pääsevät kärryille tarinaan.
Elokuvassa oli panostettu juoneen, kuin myös efekteihin ja taistelukohtauksiin. Muistaakseni jostakin lehdestä luin, että Jake Gyllenhaal joutui harjoittelemaan akrobaattitemppuja ennen kuvausten alkua, ja nähtävästi se harjoittelu on tuottanut tulosta. Kaikki seinillä kiipeilyt ja katolla loikkimiset on toteutettu hienosti, ja ne on elokuvan parasta antia, huimien taistelukohtauksien jälkeen.

Taitelukohtauksissa on vilinää, vilskettä, vauhtia ja tyylikkäitä hidastuksia. Ja niitä on elokuvassa riittävästi. Katsoja ei ehdi pitkästyä oikeastaan missään vaiheessa, aina kun luulee Dastanin ja prinsessan päässeen vihulaisilta turvaan, niin johan niitä on perässä hetkessä taas useampi kourallinen. Ja elokuva on sopivan pitkäkin. Parin tunnin mittainen toimintaseikkailu joka pystyy pitämään katsojan otteessaan tiiviisti alusta loppuun.
Itse en huomannut elokuvassa näyttelijöistä mitään moitittavaa. Jake Gyllenhaal on hyvä valinta Dastanin rooliin. Gyllenhaalin aiemmat leffat eivät minuun oikeastaan ole kolahtaneet suuremmin, ne ovat kuuluneet sinne "Ihan katsottavien leffojen" -kastiin. Mutta tämä taas nosti Jaken näyttelytaitojen arvostusta minun silmissäni. Hänhän soveltuu hyvin myös toimintasankariksi! Enkä oikeastaan osaisi kuvitella ketään muuta hänen tilalleen Dastanin housuihin. Jake Gyllenhaal osaa myös tuoda elokuviin hieman tahatontakin huumoria, ilmeillään ja eleillään. Samalla tavalla kun esimerkiksi Mel Gibson. Gyllenhaalkin pystyy olemaan yhtä aikaa vakavasti otettava kuin humoristinenkin. Ainakin tässä elokuvassa se tuli mielestäni hyvin esille. Jossain arvostelussa sanottiin ettei Jake Gyllenhaal näytä Persialaiselta, tai kukaan muukaan elokuvan näyttelijöistä. Se on minusta ihan tikulla kaivamista. Ei elokuvan pidä mielestäni olla niin tarkka sentään.

Gemma Arterton on aika uusi tähti. Bond-tyttönä taisi olla ensimmäisessä roolissaan muutama vuosi sitten. Sen jälkeen hän oli Titaanien Taistelu -elokuvassa (tai, se on toinen hänen leffansa, jonka olen nähnyt) ja nyt tässä. Nuoren naisen näyttelytaidot on huomattu ja elokuviin on otettu näyttelijäksi. Tässä elokuvassa hän tekee hienon roolin, hieman salaperäisenä prinsessana, jonka tehtävä on suojella tikaria. Prinsessan nokkeluudesta saadaankin paljon irti, monien erilaisten tempausten aikana, joita hän keksii Dastanin pään menoksi. Lahjakas näyttelijä on.

Persian kuninkaan veljeä, ja prinssien setää esittää Ben Kingsley. Hän tuo elokuvaan kivasti hieman vakavuutta roolillaan. Kun taas elokuvan humoristisin rooli on napsahtanut Alfred Molinalle, joka on tuttu ainakin elokuvasta Spider-man 2 jossa hän näytteli tohtori Mustekalaa.

Jos kaipaa iltaansa seikkailua, toimintaa ja ripauksen huumoria, hyvillä näyttelijöillä höystettynä, niin Prince Of Persia -elokuva on loistovalinta. Itse olen tämän lajityypin elokuvien suuri ystävä, ja en löytänyt elokuvasta juurikaan moitittavaa. Jos alan moitteita etsiä, niin se olisi juuri sitä tikulla kaivamista, enkä tohdi alentua siihen. Allekirjoittaneelle ainakin jäi hyvä maku suuhun tästä leffasta. Vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa, että hyvä kuva silmiin? Itse uskon vakaasti, että peleistä voidaan tehdä hyviä leffoja. Ainakin, jos tuottajana häärii Jerry Bruckheimer.

Menkäähän katsomaan!

Ridley Scottin Robin Hood

Ensimmäinen blogipostaukseni, hieman jännittää, mutta se on sivuseikka. Päätin ryhtyä pitämään elokuvablogia, eli täällä puhun siis katsomistani elokuvista, ja parhaan mukaani yritän pitää tämän mielenkiintoisena, enkä toivottavasti saa aikaan kirjoitusvirheitä.

Tänään kävin istumassa elokuvateatterissa ja katsomassa tämän uuden Robin Hood leffan, jonka on ohjannut Ridley Scott ja pääosaa esittää Russell Crowe. Nimekkäitä miehiä kumpikin elokuvapiireissä. Sama kaksikko teki yhteistyötä aiemmin ja sai aikaan upean Glariaattori -leffan, eli ei ainakaan ollut suurta pettymystä odottettavissa elokuvalta.
Nyt on jonkun aikaa tullut uusintafilmatisointeja vanhoista leffoista: hyviä esimerkkejä ovat Batman joka sai jopa kaksi uutta elokuvaversiota, ja tietysti myös tänävuonna tullut Titaanien taistelu. Kai se oli ihan luonnollista että Robin Hood iloisine veikkoineen saa myös uuden version legendastaan.
Kuten aiemmin sanoin, suurta pettymystä oli turha edes odottaa. Sinällään elokuva on mielenkiintoinen ja uusi näkökulma tämän köyhien sankarin legendaan. Elokuva sijoittuu aikaan ennen kuin Robin Hoodista tuli lainsuojaton, alussa Robin kuuluu Englannin armeijaan ja taistelee Kuningas Richard Leijonamielen rinnalla. Kuninkaan kuoleman jälkeen Robin palaa Englantiin ja saa huomata että asiat eivät ole hyvin. Ensinnäkin lipevänoloinen Prinssi Juhana nimitetään kuninkaaksi ja hetken päästä maata uhkaa sisällisota. Näyttelijävalintoihin olisi voinut panostaa ehkä hieman enemmän.
Russell Crowe hoitaa hommansa kyllä hyvin, ja tekee Robin Hoodista omanlaisensa hahmon. Mutta kenties herran ulkonäköön olisi voitu tehdä parannuksia. Crowen Robin Hood näyttää ulkoisesti ikälopulta, eikä hänen liikkeensäkään ole niin kovin ketterät kuin Robin Hoodilta voisi odottaa. Russell näyttää Robin Hoodina aika paljon Kauppaneuvos Paukun vävypojalta Raimo "Tollo" Koskivuolta, jota näytteli Eero Melasniemi. Epäilen syyksi sitä Crowen ajamatonta partaa?
Tykkäsin valtavasti munkki Tuckin hahmosta tässä leffassa, häntä oli valittu näyttelemään Mark Addy joka on mielestäni hauska näyttelijä, mutta harmikseni sain huomata, että munkki Tuckin osuus elokuvassa oli harmittavan vähäinen, loppujen lopuksi. Olisi saanut olla enemmänkin esillä!
Tässäkin elokuvassa nähtiin pahiksena Mark Strong, joka on tuttu myös Sherlock Holmes -elokuvasta. Hyvä näyttelijä hänkin, ja sopii kyllä hyvin pahiksen rooliin elokuvissa. Mutta voisi kai sitä naamaa hieman säästelläkin, ettei alkaisi ärsyttämään, kun useimmissa uusissa leffoissa on pahiksena.
Elokuva ei siis ollut suuri pettymys, mutta siinä oli pieniä pettymyksiä muutama: ensinnäkin, elokuva ei tunnu Robin Hood -elokuvalta, siinä on liian vähän sitä kaikkien tuntemaa Robin Hoodia, koko "varastaa rikkailta ja antaa köyhille" -teema oli vähän unohdettu, mutta uskon että tämä elokuva uppoaa kuin veitsi voihin niihin jotka ovat kiinnostuneet Robin Hoodista enemmänkin. Itse jäin kaipaamaan vanhaa Robbaria ja sitä legendaa, mutta olihan sitä vähän lopussa.
Toiseksi taistelukohtaukset olivat hienoja ja niitä aina odottikin, että milloin taas tapahtuu, mutta joissain kohdissa sai odottaakin vähän kauemmin. Vähän oli laitettu liikaa osittain tylsääkin höpöhöpöä väliin. Parannuskeinoja olisivat olleet mielestäni siis Crowelta parta pois, ja enemmän taistelua ja vanhaa Robin Hood legendaa kehiin. Kehoitan kyllä katsomaan, mikäli Robin Hoodin tarina kiinnostaa!
Robin Hood -leffoista on kyllä tullut monenmoista eri versiota, tämä Ridley Scottin versio kuuluu ihan kiitettävän arvosanan leffoihin. Suomalaisetkin ovat kokeilleet siipiään Robin Hood -leffojen parissa. Spede Pasanen teki komediallisen Noin 7 veljestä -leffan, joka on kyllä mainio. Spede todisti että osaa ne suomalaisetkin tehdä hauskoja elokuvia. Myös Mel Brooks parodioi Robin Hoodia elokuvallaan Robin Hood: Sankarit sukkahousuissa, katsomisen arvoinen elokuva on se, mikäli sitä ei ole koskaan nähnyt. Mutta kuitenkin mielestäni onnistunein versio on Disneyn tekemä Robin Hood -animaatio, jossa Robin hahmo oli tehty ketuksi. Nerokasta. Robinhan on legendassaan viekas ja ovela kuin kettu.

Vuonna 1993 tehty Mel Brooksin Robin Hood: Sankarit Sukkahousuissa, Robin Hoodina Cary Elwes (keskellä)

Ja vaikka vähän moitinkin Russell Crowen Robinia, niin ei se Kevin Costnerinkaan Robin silloin ollut kovin kaksinen, vai oliko?