sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Saapasjalkakissa 3D


Shrek-elokuvista tuttu hurmuri Saapasjalkakissa on viimein saanut oman elokuvansa, ja se pyörii nyt teattereissa 3D:nä.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat aikaan paljon ennen Shrek-elokuvien tapahtumia, Saapasjalkakissa on lainsuojaton, jota etsitään kotikaupunkinsa pankkiryöstön vuoksi. Hän kuitenkin unelmoi maineensa takaisin saamisesta. Kauan tuloksetta etsittyään maagisia taikapapuja Saapasjalkakissa kuulee niiden kuitenkin olevan olemassa, joten taru myös kultamunia munivasta hanhesta on totta, ja seikkailu saakin alkunsa kun Saapasjalkakissa saa apua vanhalta tutultaan Tyyris Tylleröltä ja tämän ystävältä Kitty Pehmotassulta niiden etsinnässä...

Elokuva on viihdyttävä ja varsinkin näyttävä koko perheen seikkailu. Tämän elokuvan parissa viihtyvät myös vanhemmat. Muutamat synkemmät kohdat saattavat ehkä olla hieman jänniä ihan perheen pienimmille. Suomeksi dubatussa versiossa on myös vitsejä jotka on suunnattu enemmän aikuiseen makuun, niin kuin niissä on yleensäkin. Ja kiva oli myös se, että on saatu käytettyä samoja ääninäyttelijöitä kuin Shrek-elokuvissa. Heikki Sankari on Saapasjalkakissan roolissa ihan yliveto vieläkin.
Joskus kun tuli ensimmäisiä uutisia, että Saapasjalkakissa saa oman elokuvansa, niin niissä "trailereissa" Saapasjalkakissa näytti jotenkin erilaiselta, niin pieni pelkohan siinä oli että onko elokuvalla eri tekijät kuin Shrek-leffoilla. Mutta ei sentään, vaan onneksi tuttu ja osaava porukka on tämänkin tehnyt. Alkuperäisestä ääninäyttelystä vastaa Antonio Banderas Saapasjalkakissan roolista ja Kitty Pehmotassua ääninäyttelee Salma Hayek. Nimekkäitä näyttelijöitä molemmat, joten varmasti on hyvää ääninäyttelytyötä luvassa jos menee alkuperäiskielellä elokuvan katsomaan. Jos pitää Shrek-elokuvista, tulee täysin varmasti pitämään myös tästä huimasta seikkailusta.