Hobitti - Smaugin autioittama maa (HFR 3D).

Vuoden mittainen odotus on viimein päättynyt. Elokuviin on saapunut Hobitti -trilogian toinen osa: Smaugin autioittama maa. Elokuva jatkaa Gandalf velhon, Bilbo Reppulin ja kääpiöjoukon matkaa kohti kääpiöiden valtakuntaa ja sitä hallitsevaa suurta lohikäärme Smaugia.

Elokuva on kestoltaan hieman lyhyempi kuin edeltäjänsä, mutta matka taittuu sitäkin mielenkiintoisemmin. Alussa Gandalf johdattaa retkueen nahanvaihtaja Beornin kotiin örkit tiiviisti kannoillaan. Karhuksi muuttuva isokokoinen miekkonen ei juuri pidä kääpiöistä, mutta päättää auttaa matkalaiset Synkmetsän laidalle. Synkmetsän reunalla Gandalf lähtee suorittamaan salaista tehtävää, ja ohjeistaa Bilboa ja kääpiöitä etenemään metsän läpi ja matkaamaan luolan suulle, mutta kieltää heitä menemästä sisään ilman häntä.
Kaikki ei mene kuitenkaan aivan suunnitelmien mukaan, ja pian Bilbo ja kumppanit kohtaavatkin suuria hämähäkkejä, haltioita ja niitä rumia örkkejä. Samaan aikaan Gandalfilla on omat ongelmansa tehtävässään, jossa on muutamia viittauksia Taru Sormusten Herrasta -elokuviin. 

Näyttelijät ovat samat tutut kuin aiemmassa Hobitti -elokuvassa, mutta mukaan on saatu muutama uusi naama. Ensimmäisen suuren elokuvaroolinsa tässä leffassa tekee LOST -tv-sarjasta tutuksi tullut Evangeline Lilly, joka näyttelee seksikästä ja myös taitavasti taistelevaa Tauriel -nimistä haltiaa. En odottanut Evangelinen hahmolta kovinkaan suuria, mutta elokuvan myötä tarinan edetessä aloin pitää hahmosta kovasti. Aidan Turnerin näyttelemä kääpiö Kíli iskee silmänsä Taurieliin ja heidän välilleen kehkeytyy orastava romanssi. Toinenkin uusi hahmo - joka oikeastaan on jo vanha hahmo - on myös haltia. Taru Sormusten Herrasta -trilogiassakin Legolas haltiaa näytellyt Orlando Bloom tekee näyttävän paluun rooliinsa. Legolaksen ja Taurielin yhteiset taistelukohtaukset on nautittavaa katseltavaa.
Elokuvassa mukana on myös yksi suosikkinäyttelijäni, Stephen Fry, joka näyttelee Järvikaupungin Vanhaa Isäntää. Stephen Fry ei petä tälläkään kertaa, vaan näyttelee roolinsa loistavasti. Järvikaupungin Bard Jousimiestä näyttelee Luke Evans, jonka hahmo itselle kyllä jäi elokuvassa vähän yhdentekeväksi. Ei Evans roolissaan huono ollut, hän ei vain ollut mitenkään erikoinen. 
Tuttuja näyttelijöitäkään ei pidä unohtaa. Martin Freemanin Bilbo kasvaa tarinan myötä, eikä ole enää niin pelkuri kuin ensimmäisessä Hobitti -leffassa. Richard Armitagen Thorinista paljastuu uusia puolia, ja Ian McKellen on edelleen vanha kunnon loistava Gandalf.

Elokuvassa taistelukohtaukset ovat suuressa osassa ja ne ovat onnistuneita. Toisinaan ne ovat synkkiä ja vakavahenkisiä varsinkin loppupuolella, mutta mieleen jäi myös hupaisampi taistelukohtaus kun kääpiöt laskivat koskea tynnyreillä, ja samalla haltiat mäiskivät örkkejä ympärillä. Siitä ei voinut kuin nauttia. 
Elokuva muuttuu oikeasti jännittäväksi loppupuolella, kun valkokankaan valloittaa Benedict Cumberbatchin ääninäyttelemä Smaug. Bilbon ja Smaugin kohtaaminen on elokuvan parasta antia. Smaug tuntuu oikeasti suurelta, elävältä ja uhkaavalta lohikäärmeeltä, joka rynnii pitkin Ereborin aarrekammiota Bilbon kintereillä. HFR -tekniikka luo hahmoon vielä entistä enemmän eloa, ja katsojana kokee muutamissa kohtauksissa itsekin tarvetta väistellä Smaugin viuhuvaa häntää ja kynsiä. Benedict Cumberbatch ääninäyttelijänä hahmolle on ihan täyttä rautaa, ja saa aikaan kylmiä väreitä! Smaug on kyllä kaikinpuolin upean elävästi tietokoneella toteutettu erikoistehostehahmo. Tykkäsin mielettömän paljon.

HFR -tekniikka toimii muutenkin elokuvassa loistavasti. Ampiaiset tuntuvat lentävän suoraan naamalle, ja hämähäkkien karvaisia jalkoja teki mieli huitoa kauemmas. Jos ei Hobitti -leffasarja muuten kiinnosta, niin kannattaa se käydä katsomassa HFR -tekniikalla vaikka vaan pelkästä kokemisen riemusta. Itse jaksan edelleen hämmästellä miten aidolta nämä elokuvat tuntuu ja näyttää. Sitä oikeasti tuntee olevansa Keski-Maassa.

Kyllä, Smaugin autioittama maa, on loppuvuoden näkemisen arvoisin elokuva. Ainakin mun mielestä. Seuraavaa osaa odotellessa... Ei se vuosi nytkään niin kauhean pitkältä tuntunut.

The Amazing Spider-Man 2 - ensimmäinen traileri!

Menestyselokuva The Amazing Spider-man saa jatko-osansa ensi toukokuussa. Jatko-osasta on nyt julkistettu maistiaisia trailerin muodossa. Elokuvan ohjaa Marc Webb ja pääosissa jatkavat ensimmäisestä elokuvasta tutut Andrew Garfield ja Emma Stone. Muissa rooleissa esiintyy supertähti Jamie Foxx, Dane DeHaan, Campbell Scott ja Sally Field.
Jamie Foxx näyttelee pääpahis Electroa, kun taas DeHaan eläytyy Harry Osborniksi. 

Traileri löytyy alta, olkaa hyvät:

Leijonasydän.

Leijonasydän on 36-vuotiaan ohjaajan Dome Karukosken viides elokuva. Itselläni on Karukosken leffoista näkemättä ainoastaan Tummien Perhosten Koti (2008), mutta sen asian aion korjata heti kun siihen mahdollisuus tulee. Henkilökohtaisesti en ole mikään suomileffojen ylin ystävä, ja syynä siihen yksinkertaisesti on se, että monet kotimaiset leffat on vain huonoja, mutta kyllä siltäkin saralta helmiä löytyy. Dome Karukosken elokuvat lukeutuvat niihin helmiin. Loistava ohjaaja.

Karukosken Leijonasydän käsittelee tällä hetkellä yhtä ajankohtaista aihetta: suvaitsevaisuutta. Monelle ensimmäisenä tulee varmasti mieleen, että Karukoski on tehnyt kotimaisen version  American History X:stä, mutta yhteistä näillä elokuvilla on ainoastaan päähahmon tatuoinnin paikka. Edward Nortonin uusnatsilla oli hakaristi rinnassa, kun taas Franzénin uusnatsilla on samassa kohtaa suomileijona. 

Elokuvan pääosassa on siis Peter Franzénin esittämä Teppo, uusnatsiporukan johtaja. Teppo on työtön ja rahaton duunari, ja pieleen menneen työhaastattelun jälkeen hän tutustuu kahvilassa tarjoilija Sariin (Laura Birn). Tepon ja Sarin välille syntyy vakava suhde ja pian Tepolle selviääkin että Sari on yksinhuoltaja, jonka poika on tummaihoinen Rhamadhani (Yusufa Sidibeh). Tepon ja Ramun ensikohtaaminen onkin  elokuvan hauskimpia kohtauksia. Teppo kuitenkin päättää tulla toimeen Ramun kanssa, ja se luokin ristiriitoja, kun Tepon veli, pahemmanlaatuinen uusnatsi, Harri (Jasper Pääkkönen) ja muut uusnatsikaverit eivät tulisi hyväksymään asiaa. Ja Ramullakin on omat ennakkoluulonsa Teppoa kohtaan.

Elokuvan tarina on vakava, lämminhenkinen ja tunteita herättävä draama, jossa on myös paikoitellen komediallista sävyä. Katsojan mielestä elokuvan alun Teppo voi vaikuttaa vastenmieliseltä hahmolta, josta kuitenkin pian oppii pitämään. Elokuva tuo hyvin esille sen, ettei uusnatsitkaan täysin hirviöitä ole. Aleksi Bardyn käsikirjoitus pitää elokuvan tarinan tiukasti kiinni olennaisissa hetkissä, tylsät itsestäänselvyydet on jätetty pois, mikä tekeekin elokuvasta nautinnollisen. 
Teppo -hahmo tuo esille todistettavasti sen, että Peter Franzén on maamme ykkösnäyttelijöitä. Itse olen ollut sitä mieltä, ettei Franzén ole kovin kaksinen näyttelijä, siis että hän on aina ollut jokseenkin tönkkö. Mutta oikeasti tuntui hienolta todeta, että on ollutkin väärässä koko ajan. Vika ei ole ollut Peter Franénissa vaan niissä rooleissa, joita herralle on sattunut, joissa hän ei ole aina päässyt kunnolla kykyjään näyttämään. Tepossa on uhkaa, ahdistusta, vihaa, sävyjä ja komediaa, ja Franzén on loistava.

Vaikka Franzén tässä elokuvassa pitää shown itsellään, niin hänellä on hyviä vastanäyttelijöitä. Laura Birn on vahva äitihahmo Sarina ja Yusufa Sidibeh on luonnollinen ja hyvä Ramun roolissaan. Jasper Pääkkönen on mielestäni aliarvostettu näyttelijä. Tässä elokuvassa Pääkkösellä on rankka rooli Tepon velipuoli Harrina, nuorena armeijaan lähtevänä hulluna uusnatsina. Pääkkönen on roolissaan uskottava, ja pääsee kunnolla irti kun mukaan saapuu Ramun isä (Jani Toivola) joka ei pelkää mitään. Toivolan minuutit valkokankaalla ei ole pitkiä, mutta mieleenpainuvia kyllä.
Elokuvassa nähdään uusnatseina myös jo Karukosken aiemmassa Napapiirin Sankarit -elokuvassa näytelleet Timo Lavikainen, Pamela Tola ja Jussi Vatanen.

Elokuvan käsittelemä aihe kun on tämänlaatuinen niin tietysti mukana on myös väkivaltaa. Mukana on yksi Hena Blombergin yhdellä otolla, ilman leikkauksia ja ilman katkoja kuvaama väkivaltainen ja hengästyttävä tappelukohtaus, joka on syytä huomioida tarkasti. Se on  elokuvataidetta parhaimmillaan. 
Myös tietyissa kohdissa olevat hidastukset luovat uusnatsiporukan toimiin enemmän uhkaa.

Elokuva on ehtinyt jo saada kansainvälistäkin huomiota. Sillä syyskuussa Leijonasydän sai Toronton elokuvajuhlilla hienon vastaanoton. Eikä suinkaan suotta, sillä tämä on vaikeasta aiheesta tehty luonteva elokuva joka varmasti herättää tunteita.


  

Frozen - Huurteinen Seikkailu

Disney ruokkii  fanejaan tulevan Frozen - Huurteinen Seikkailu -elokuvansa uudella trailerilla. Elokuva perustuu löyhästi H.C. Andersenin satuun Lumikuningatar. Elokuva saapuu Suomen teattereihin juuri sopivasti joulun alla 20. joulukuuta. Frozen tulee olemaan 53. elokuva Disneyn Klassikot -sarjaan.

Itse tykkäsin trailerista kovasti! Kyllähän tämäkin pitää käydä katsomassa.

Pohdintaa Mel Gibsonista.

Pitkään olen pohtinut, että tämä leffablogi ansaitsisi oman juttunsa koskien yhtä suosikkinäyttelijääni, Mel Gibsonia. Ja kun näyttää siltä, että Gibsonin ura saattaisi olla taas vähän nousujohteisempaa, niin ajattelin paneutua tähän aiheeseen nyt.

Mel Gibsonhan tuli tunnetuksi vuonna 1979 George Millerin ohjaamasta Mad Max -elokuvasta pääosaroolillaan. Gibson uusi Maxin roolin kahdesti elokuvissa Mad Max 2: Asfalttisoturi ja Mad Max 3: Ukkosmyrsky. 
Lopullisen läpimurtonsa Gibson teki vuonna 1987 elokuvassa Tappava Ase, jossa hän esitti Los Angelesin poliisin itsetuhoista ja sekopäistä etsivä Martin Riggsiä. Tappavan aseen myötä Gibsonista tuli kansainvälinen tähti. 
Tappava Ase -leffa sai peräti kolme jatko-osaakin, joista ensimmäinen jatko-osa, Tappava Ase 2, sai ensi-iltansa vuonna 1989  ja toinen, Tappava Ase 3, vuonna 1992. Tappava Ase 4:sta saatiinkin odotella kuusi vuotta, sillä se tuli vasta vuonna 1998. 

Tappava Ase 3:n ja 4:n välillä Gibson ehti tehdä seitsemän elokuvaa, joista hän itse ohjasi kaksi. Gibsonin debyyttiohjaus Kasvoton Mies (The Man Without Face) sai ensi-iltansa 1993, mutta ei poikinut aivan niin suurta menestystä, kuin hänen vuonna 1995 ohjaamansa Braveheart - Taipumaton. Molemmissa elokuvissa Gibson esitti pääosaroolit, ja jälkimmäisestä hän sai Parhaan ohjaajan Oscar- sekä Paras elokuva Oscar- ja Golden Globe-palkinnon.

Braveheart onkin Mel Gibsonin uran tunnetuin ja arvostetuin elokuva. 
Gibson ohjasi myöhemmin vuosina 2004 ja 2006 elokuvat The Passion of the Christ ja Apocalypto. 2004 tullut The Passion of the Christ perustuu Jeesuksen elämän 12 viimeiseen tuntiin, ja elokuva - raakuudestaan huolimatta - oli suurmenestys ja sai kolme Oscar-ehdokkuuttakin.

Nythän Gibsonin ura on ollut pitkään vaakalaudalla, liittyen yksityiselämänsä ongelmiin. Alkoholin kanssa sekoilua, rattijuopumus, ex-vaimon syytökset pahoinpitelystä, hallitsemattomat raivokohtaukset, juutalaisvastaiset kommentit... Onhan noista saanut lukea. Mutta eivät nuo jutut ole ainakaan minuun vaikuttanut, edelleen arvostan Mel Gibsonia näyttelijänä suuresti. Ja innostun aina kun tulee uutinen että on uusi Gibson-leffa tulossa. 
Yhdessä vaiheessa näytti siltä, että ei taida elokuvia tulla tältä herralta enää ollenkaan kun muut Hollywoodnäyttelijät alkoivat olla sitä mieltä, etteivät halunneet Gibsonin kanssa samaan leffaan. Onneksi tuuli on kääntynyt, ja 2010 tuli kahdeksan vuoden tauon jälkeen uusi Gibson-leffa Pimeyden Ytimessä, jonka ohjasi Martin Cambell. Sen jälkeen niitä on tullut mukavaan tahtiin. 2011 Jodie Foster ohjasi elokuvan The Beaver - Majava. Elokuva kertoi masentuneesta leluliikkeen johtajasta, joka alkaa elää uudelleen majava-käsinukkea apuna käyttäen. Pääosaroolin sai Mel Gibson. Leffan nähneenä, voin sanoa etten osaisi ketään muuta siihen rooliin paremmin kuvitellakaan. Myöhemmin samaisena vuonna teattereihin rysähti toimintatrilleri Get the Gringo, joka oli Gibsonin itsensä tuottama sekä osittain käsikirjoittama elokuva. Samalla se oli myös herran paluu juurille. Siinä on Tappava Ase -henkistä huumoria ja muutenkin hyvä elokuva. 
Tänä vuonna tulee elokuva Machete Kills, jossa Gibson näyttelee pääpahis Luther Vozia. Ja jatkokin näyttää lupaavalta, sillä eilen julkistettiin uutinen, että Sylvester Stallone on kiinnittänyt Gibsonin tulevaan Expendables 3 -elokuvaansa, tässäkin hän on pahiksen roolissa. Aiemmin oli huhua että Gibson istuisi elokuvan ohjaajan penkille, mutta mielestäni parempi näin. 

Omasta leffahyllystäni löytyy 20 Gibsonin elokuvaa: 

Tappava Ase 1
Tappava Ase 2
Tappava Ase 3 
Tappava Ase 4
Lintuna Langalla
Air America (Tässä leffassa on mukana myös Robert Downey Jr.) 
Braveheart - Taipumaton
Tequila Sunrise - Vaarallinen sekoitus
Ransom - Lunnaat 
Salaliittoteoria
Payback - Tilinteko 
Million Dollar Hotel
Olimme Sotilaita 
What Women Want - Mitä Nainen Haluaa 
Signs 
Patriootti (Tässä leffassa on myös Heath Ledger) 
Pimeyden Ytimessä
The Beaver - Majava
Get The Gringo
The Passion of the Christ

Tappava Ase -elokuvia katselin jo pikkupoikana VHS-kaseteilta, kun (ilmeisesti) sisko niitä oli itselleen nauhoitellut. Kasvoton Mies -elokuvan olen nähnyt nuorempana kerran, siitä en muista oikeastaan juuri mitään. Enkä ole onnistunut sitä itselleni mistään löytämään DVD:lle. Toinen Gibsonin elokuva jonka olen onnistunut näkemään vain kerran on Forever Young - Ikuisesti Nuori. Siitä muistan paljonkin, ja minusta se on hyvä elokuva. Sen kanssa on sama homma, etten ole onnistunut löytämään sitä omaan leffahyllyyni. Siispä, jos joku lukija sattuu nuo kaksi elokuvaa (Kasvoton mies ja Ikuisesti nuori) jostain bongaamaan, että saisin ne hankittua itselleni, niin saa antaa vinkkiä! (Muistakin Gibson -leffoista saa toki vihjata.)

Jos et ole Gibsonin elokuviin pahemmin perehtynyt, niin suosittelen ainakin kokeilemaan, ja varmasti kannattaa aloittaa Tappava Ase -elokuvista. Muita suositeltavia elokuvia on: Braveheart, Ransom - Lunnaat, Salaliittoteoria ja Payback, siinäpä muutamia tutustumisen arvoisia pätkiä.
Kyllähän tämä näyttelijä jakaa mielipiteitä, toiset pitää ja toiset on sitä mieltä ettei Melillä ole näyttelijälahjoja ollenkaan. Kumpaa mieltä itse olet?

Toivon kuitenkin, että Mel Gibsonin näyttelijäura saisi vielä hyvää jatkoa.

Tässäpä tämä pohdinta. Ja huomatkaa, että Robert Downey Jr. on hieno mies!

The Lone Ranger

Pirates Of The Caribbean -elokuvan tekijät ovat täällä taas. Gore Verbinski ja Jerry Bruckheimer lyövät jälleen hynttyyt yhteen supertähti Johnny Deppin kanssa, jonka idea koko projekti alunperin on ollutkin. 

Tällä kertaa elokuva ei pohjaudu huvipuistolaitteeseen, vaan 1930-luvulla yhdysvalloissa ikonisen aseman saavuttaneeseen hahmoon, joka tuli tunnetuksi George W. Trendlen ideoimasta ja Fran Strikerin käsikirjoittamasta The Lone Ranger -nimisestä radio- ja televisiosarjasta. Ja myöhemminhän hahmo päätyi myös kirjojen ja sarjakuvien sivuille. 
Suomessa kyseinen hahmo ja ohjelma tunnetaan nimellä Yksinäinen ratsastaja.
Ja onhan se jo aikakin tämän hahmon uuden tulemisen kanssa, kun viimeisimmästä teatterielokuvasta on aikaa jo 30 vuotta.

Pirates of the Caribbean -kolmikko on tästä elokuvasta kyllä onnistunut luomaan yhtä viihdyttävän seikkailun, kuin mitä ihan ensimmäinen Pirates -leffakin oli. Elokuva keskittyy Yhdysvaltain edistysaatteeseen jonka kautta mukaan on saatu intiaanit, ratsuväki ja muut genreen sijoittuvat yksityiskohdat. Tarina sijoittuu vuoteen 1869, jolloin avattiin ensimmäinen koko mantereen yhdistävä junareitti. Armie Hammer esittää elokuvan nimikkohahmoa, asianajaja John Reidia, joka palaa idästä takaisin kotikaupunkiinsa. Samassa junassa matkustavat vangittuina myös mielipuolinen hylkiöintiaani Tonto (Johnny Depp) sekä pahamaineinen murhamies Butch Cavendish (William Fichtner). Cavendish kuitenkin onnistuu pakenemaan, ja erinäisten tapahtumien kautta John Reid saakin huomata, että vaikka hän uskookin oikeuteen eikä halua turvautua aseisiin, niin hänen lainopeistaan ei ole juuri hyötyä. Niinpä hän vetää naamion kasvoilleen ja luottaa Tonton apuun, kun parivaljakko jahtaa yhdessä Cavendeshia, molemmilla on toki omat syynsä.

Armie Hammerin ja Johnny Deppin kemiat kohtaavat erinomaisesti. Hammer esittää roolinsa rauhallisen hillitysti, mikä sopii yksinäisen ratsastajan piirteisiin ja aatteisiin. Kun taas Depp esittää Tonto -hahmonsa värikkäästi. Deppin Tontossa hauskuus piileekin siinä, ettei katsoja pysty arvaamaan siitä yhtään mitään, välillä Tonto sutkauttelee hulluja intiaaniviisauksia ja heittelee hauskoja one-linereita, välillä taas tulee esiin Tonton surulliset puolet, ja hetken päästä se jo heiluukin säheltävänä hahmona villissä toimintakohtauksessa. Hahmoon lisäsärmää tuo päässä oleva kuollut korppi, jota Tonto ruokkii koko elokuvan ajan. Tontosta ei voi olla pitämättä.
Myös William Fichtner on ollut loistava valinta Butch Cavendishin rooliin. Fichtner onnistuu tekemään Cavendishista samalla uskottavan pelottavan, mutta myös sarjakuvamaisen.
Tässä leffassa on mukana myös Helena Bonham Carter. Toivottavasti tämä ei ala tarkoittaa nyt sitä, että joka leffassa missä on Johnny Depp myös Bonham Carter tullaan näkemään. Tässä pätkässä hänen roolinsa tuntuu lähinnä ylimääräiseltä täytteeltä. Eikä se oikein kunnolla jää edes mieleen.

Elokuvahan on Disney -elokuva kuten olivat myös Pirates -leffatkin, mutta se ei mielestäni silti palvele ihan perheen pienimpiä. Paikoitellen kohtaukset ovat synkkiä ja väkivaltaisia. Elokuva on siis sekä hauska että hieman pelottavakin. Taistelu- ja toimintakohtaukset ovat kuitenkin näyttäviä sekä viihdyttäviä. Joidenkin kohtausten lievät ylilyönnit kuuluvat asiaan ja tekevät näin elokuvasta hieman erikoisemman.

Hans Zimmer vastaa elokuvan musiikista, ja herra on kyllä pysynyt täysin kartalla säveltäessään tähän leffaan musiikkia. Musiikit kohtauksissa luovat aitoa vanhan ajan villin lännen -tunnetta. Loppukohtauksessa kun alkoi soida alkuperäisen tv-ohjelman Wilhelm Tell -tunnari, joka oli Zimmerin käsissä kokenut pientä uudistusta, teki mieli nostaa Zimmerille hattua.

Kaikinpuolin viihdyttävä kesäleffa, joka tuo mieleen vanhat kunnon länkkärileffat. Tämmösiä lisää. Elokuvan loppu kyllä jättää hieman kuvan, että jatkoa olisi ehkä luvassa. 

Iron Man 3

Keskiviikkona ensi-iltansa sai supersankari-jatkis Iron Man 3, ja se on aika lailla suoraa jatkoa vuosi sitten elokuvateattereissa pyörineelle The Avengers -leffalle. Jos The Avengers on kuitenkin vielä näkemättä, niin ei haittaa, sillä tässä leffassa viittaukset Kostajien tapahtumiin jäävät vain dialogin tasolle ja osittain lyhyisiin takaumapätkiin.
Viittaukset Avengersiin on kyllä täysin perusteltuja, sillä New Yorkin tapahtumat ovat jättäneet oman jälkensä Tony Starkiin (Robert Downey Jr.). Iron Man 3:n alussa selviää, että Stark riutuu unettomuuden kourissa ja kärsii paniikkikohtauksista. Mutta ne ovat sankarimme osalta vielä pieni huolen aihe, sillä samaan aikaan terroristijohtaja Mandariini (Ben Kingsley) aloittaa tuhoisat pommi-iskut ympäri maata. Pommi-iskun uhriksi joutuu myös Tonyn hyvä ystävä ja entinen henkivartija Happy Hogan (Jon Favreau), jolloin Iron Man astuu esiin ja julistaa koston himoissaan sodan Mandariinille. 

Aiemmat Iron Man -elokuvat ovat niittäneet suurta suosiota - jättihitti The Avengersista puhumattakaan - sen verran, että Marvel Studios olisi halutessaan voinut tehdä kolmannesta jatko-osasta "halvemman" ja katsojia olisi silti riittänyt. Mutta tähän ei ole sorruttu, vaan elokuvaan on toden teolla panostettu, vaikka se onkin pienimuotoisempi kuin aiemmat osat. Sekin ratkaisu on tehty onnistuneesti.

Kaksi aiempaa elokuvaa ohjannut Jon Favreau on siirtynyt pois ohjaajan paikalta ja siirtänyt vastuun käsikirjoittaja-ohjaaja Shane Blackin harteille. Uutiset Tappava Ase -elokuvat luoneen Blackin istumisesta ohjaajan paikalle, sai silloin omat odotukseni nousemaan Iron Man 3:sta kohtaan. Arvostan Tappava Ase -elokuvia suuresti ja osasin odottaa että tästäkin elokuvasta tulee jotain todella hyvää. Ja Iron Man 3 ei kyllä pettänyt omia odotuksiani, vaan se jopa ylitti ne tuntuvasti. Blackin kynänjälki näkyy varsin terävänä elokuvan dialogissa, joka kantaa aivan elokuvan lopputeksteihin asti. Tony Starkin onelineritkin oikeasti naurattaa, eivätkä jää vain kuiviksi heitoiksi Spider-Man elokuvien tyyliin. Shane Blackin kynä on viuhunut onnistuneesti siis myös käsikirjoituksen puolella.

Black ei myöskään yritä muuttaa totuttua kaavaa, vaan luottaa vahvasti Iron Man -elokuvien kantavaan voimaan: Robert Downey Jr.:n karismaan, joka tälläkin kertaa pitää katsojan rautaisessa otteessaan. Black on mitä ilmeisemmin halunnut tuoda tätä puolta vielä enemmän esille, sillä elokuvassa Downey Jr. on kameran edessä enemmän Tony Starkina kuin metallihaarniskansa sisällä. Mikä on myös yksi elokuvan positiivisista puolista.
Ennakkotiedoissa liikkui huhu, että Ben Kingsleyn näyttelemä terroristijohtaja Mandariini kuuluisi samaan mielipuoliseen lahkoon kuin Yön Ritarin Jokeri. Kingsleyn Mandariinilla onkin siihen varsin täydelliset mahdollisuudet, mutta hahmosta on kuitenkin tehty paljon monipuolisempi, mikä oli ainakin allekirjoittaneelle hyvä yllätys. Tony Starkin ja Mandariinin ensimmäinen kohtaaminen onkin elokuvan parhaita kohtauksia. Gwyneth Paltrow on myös isommassa osassa roolillaan Pepper Pottsina tässä kolmannessa elokuvassa.

Iron Man 3 on viihdyttävä toimintaseikkailu, joka ei petä millään osa-alueella. Se on huima saavutus, sillä pitää ottaa huomioon se, että ensisijaisestihan Shane Black on käsikirjoittaja, joka on tehnyt aiemmin vain yhden elokuvan ennen Iron Man 3:sta. Se elokuva oli Kiss kiss, bang bang. KKBB:ssäkin toista pääosaa näytteli Robert Downey Jr. 

Toivon mukaan tältä kaksikolta tulee vielä yhteisiä elokuvia!

On näkynyt myös uutisia, joiden mukaan Robert Downey Jr. on uhannut luopua roolistaan Iron Manina, liian raskaiden toimintakohtausten vuoksi. Iron Man 3:n kuvauksissa Downey Jr. loukkasi jalkansa, jonka jälkeen on kuulemma alkanut miettiä, että milloin homma lakkaa olemasta hauskaa. Herra näyttelee Iron Mania vielä ainakin The Avengers 2:ssa, jonka jälkeen homma saattaa olla sitten ohi. Jos näin käy, että Downey Jr. lyö hanskat tiskiin, niin toivon että sen jälkeen ei tule enempää Iron Man -elokuvia, tai mitään "uutta tarinaa", sillä Downey Jr.:n saappaat tähän rooliin on liian isot kenenkään täytettäviksi.

Thumbs and Ammo - Todella kovat kundit eivät tarvitse aseita, heille riittää positiivinen asenne.

Mitä olisi toimintaelokuvat ilman aseita? Aseiden sijaan näytettäisiinkin pahiksille vain peukkua ja positiivista asennetta. Sehän näyttää huvittavalta. 

Huumorisivusto Thumbs and Ammo on koonnut kasaan leffastillejä klassisista elokuvateoksista, ja niihin on aseiden tilalle photoshopattu toimintasankareille pasifistisesti peukalot pystyyn. Itselle kuvat aiheutti naurunpyrskähdyksiä. Kannattaa käydä tutustumassa!

Disney julkaisi Oscarista kisaavan lyhytelokuvan YouTubessa.

Oscar-gaala 2013 lähestyy kovaa vauhtia, se järjestetään 24. helmikuuta Los Angelesissa. Disney teki hieman yllättävän vedon YouTube-kanavallaan, ja julkisti siellä Oscar kilpailussa mukana olevan lyhytelokuvan Paperman. Paperman on aiheuttanut ihastusta sen saumattomalla tietokoneanimaation ja piirroselokuvan yhdistelmällä.




Paperman on mahdollista nähdä myös valkokankaalla parin viikon päästä, sen saapuessa teattereihin Räyhä-Ralph (Wreck-It Ralph) -elokuvan lämmittelijänä.

Hobitti - Odottamaton Matka

Vuonna 2003 Peter Jackson sai valmiiksi kolmiosaisen Taru Sormusten Herrasta -elokuvansa, ja kävin niistä kaksi viimeistä osaa (Kaksi Tornia, Kuninkaan Paluu) katsomassa ihan elokuvateatterissa, ekan osan katselin sitten kotona DVD:ltä. Pidin Jacksonin ohjaamista elokuvista niin paljon, että päätin kyseiseen kirjaankin jälkeenpäin perehtyä. 
Kirja kuitenkin jäi sitten kesken, koska se olikin yllättävän paksu tiiliskivi ja kirjoitusasu oli aika lähellä samaa kokoa kuin Raamatussa. Kirja on kesken edelleen.

Loppuvuodesta 2012 elokuvateattereiden valkokankaat valloitti TSH-trilogian esiosa, Hobitti. Tämän tarinan piti alunperin olla vain kaksiosainen seikkailu, mutta tuotantovaiheessa Jackson päättikin tehdä sen kolmiosaiseksi. Mikä, ainakin tällä hetkellä, tuntuu itsestäkin hyvältä ratkaisulta. Itsehän en lukeudu intohimoisiin Tolkien- ja TSH-faneihin, mutta kuitenkin ajattelin että tämä kolmiosainen leffa olisi nähtävä teatterissa kokonaisuudessaan.

Hobitti - Odottamaton matka leffan tapahtumat sijoittuvat 60 vuotta ennen Sormusten herran tarinan tapahtumia. Elokuvan päähenkilön, nuoren Bilbo Reppulin roolissa nähdään vaikuttava Martin Freeman. Freeman on Bilbon pöksyissä kuin kotonaan, hän on myös roolisuorituksellaan elokuvan ratkaisevin tekijä. Vähänkin huonompi näyttelijävalinta Bilbon roolille ja koko elokuva olisi ollut keskinkertaisempi ja sen pääpaino hahmoilta olisi siirtynytkin efekteille ja taisteluille.

Bilbon rauhallinen ja mukavuudenhaluinen elämä kokee suuren muutoksen, kun vanha velho Gandalf (TSH-leffoissakin samassa nutussa ja hatussa ollut Ian McKellen) saapuu hänen portilleen. Gandalfin mukana saapuu 13 kääpiötä, eli Thorin Tammikilpi, Balin, Dwalin, Nori, Dori, Ori, Oin, Gloin, Fili, Kili, Bifur, Bofur ja Bombur, jotka kaikki ovat hyvin omanlaisiaan persoonia. Osa heistä kylläkin jää ensimmäisessä osassa vähän muita sivummalle. Kaapiöjoukkoa johtaa synkeä ja vakavamielinen Thorin Tammikilpi (Richard Armitage), joka myös nousee keskeiseksi hahmoksi.
Gandalf ja kääpiöt houkuttelevat Bilboa mukaan vaaralliselle seikkailulle, jonka tarkoituksena olisi vallata takaisin valtakunta ja aarteet, jotka lohikäärme Smaug kääpiöiltä aikoinaan riisti. Vastahakoisen niskoittelun jälkeen Bilbon valtaa seikkailun halu ja hän päättää liittyä lyhytmittaisen moottoripyöräjengiä muistuttavan joukon jatkoksi.

Seikkailun aikana törmätään vaaroihin, kuten vihamielisiin örkkeihin, peikkoihin ja mahtaviin kivijättiläisiin. Elokuvassa on paljon näyttäviä taistelukohtauksia mutta Jackson onnistuu kuitenkin viihdyttämään katsojaa viemällä tarinaa koko ajan verkkaisesti eteenpäin. Matkaa maustaa myös sivuhahmot, joita on onnistuttu hyödyntämään mainiosti.
Mieleenpainuvin sivuhahmo itselleni oli Gandalfin kollega, pössyttelyyn ja sieniin keskittynyt ekohippi Radagast Ruskea, jota tulkitsi vanha Doctor Who'n esittäjä, Sylvester McCoy.

Elokuvan hienoin kohtaus on kuitenkin loppupuolella, kun Bilbo ensikertaa kohtaa yksinäisen ja onnettoman Klonkun. Freemanin ja Klonkkua näyttelevän Andy Serkisin yhteiskohtaus on elokuvan parasta antia näyttelijätyön osalta.

Elokuva on mahdollista nähdä myös HFR-tekniikalla, Kuusaalla se onnistuu Kino 123:ssa. High Frame Rate -tekniikka heijastaa valkokankaalle 48 kuvaa sekunnissa, joka on kaksinkertainen määrä vanhaan verrattuna. Itse kävin katsomassa juuri tämän version ja suosittelen lämpimästi muillekin. Olen kuullut juttua, että joillekin tämä versio voi aiheuttaa huonoa oloa, mutta mulle se aiheutti lähinnä suurta hämmästystä, nyt alkaa 3D-leffat näyttää siltä miltä niiden pitäiskin. Kuvanlaatu näyttää hyvältä, se on terävän selkeä ja katsoja kokee kaiken kuin teatteri-iltamaa katselisi. Itsekin huomasin väistäneeni pariin otteeseen kameraa kohti tulleita kiviä ja kotkia. 

Tämä elokuva on matka joka kannattaa kokea, välillä voi pysähtyä nauttimaan ihan vaan maisemista. Hitsit, odotan jo jatkoa!