lauantai 8. tammikuuta 2011

Vares - Pahan Suudelma


Vares on palannut. Edellinen Vares -elokuva tuli vuonna 2007. Niitä on tullut aiemmin yhteensä kaksi: Vares - Yksityisetsivä ja V2 - Jäätynyt Enkeli. Molemmissa aiemmissa elokuvissa Jussi Varesta näytteli Juha Veijonen. Elokuvat perustuvat Suomen luetuimman dekkarikirjailijan, Reijo Mäen, romaaneihin.

Vares -leffoissa on tyypillistä se, että niissä käytetään samoja näyttelijöitä, tosin eri rooleissa jokaisessa leffassa. Sitä en tiedä, mikä idea siinä on takana loppujen lopuksi, mutta tuohan se elokuviin oman särmänsä. Mutta kuitenkin tässä uutukaisessa Vares -filmatisoinnissa on tapahtunut näyttelijävaihdoksia. Varesta tällä kertaa näyttelee karismaattinen Antti Reini, joka on mielestäni ihan nappivalinta Vareksen rooliin, Reinin luomassa Vares -hahmossa on enemmän asennetta kuin Veijosen Vareksessa, eikä Vares enää vaikuta niin lepsulta hahmolta. Veijonen ei mielestäni sopinutkaan kunnolla tuommoisen dekkarihahmon rooliin.
Miksei Antti Reiniä voitu ottaa ihan alunalkaen Vareksen rooliin?
Tässä uudessa leffassa on vanhoista leffoista tuttu ainakin Jasper Pääkkönen, joka tällä kertaa näyttelee Vareksen tietolähdettä Kyypakkausta, joka hankkii tietonsa lain molemmilta puolilta.
Kirjailija Luusalmen roolissa loistaa Eppu Salminen, joka tekee mielestäni hyvän roolityön Luusalmena, hauska ja sympaattinen hahmo, joka on myös elokuvan parhaita puolia. Luusalmea saamme myös kiittää siitä, ettei yksityisetsivällemme pääse tapahtumaan juurikaan mitään pahempia haavereita työtehtäviensä aikana.
Elokuvassa nähdään myös isossa osassa näyttelijä Mikko Leppilampi, joka näyttelee Iltalehden aluetoimittajana Turussa työskentelevää Janne Ruuhiota.
Elokuvan tarina sijoittuu Vareksen kotikaupunkiin, kesäiseen Turkuun ja juoni käsittelee nuoren tytön selvittämätöntä murhaa, jota yksityisetsivä Jussi Vares palkataan tutkimaan. Toimeksiantajat ovat nuoren kuolleen tytön sukulaiset. Eikä aikaakaan kun Vares huomaa uhrin äidin Lailan (Anu Sinisalo) viehättävyyden ja pian onkin romantiikkaa ilmassa. Lailan mies (Ville Virtanen) on yliopistoprofessori, jolla on jotakin salattavaa.
Loppua kohden juoni alkaa tiivistyä, murhaaja paljastua, katsojallekin alkaa selvitä omat epäilykset kuka onkaan mahdollinen syyllinen, ja motiivikin alkaa olla selvillä, kunnes pian katsoja taas huomaakin olevansa lähtökuopissa epäilyksiensä kanssa, aivan niinkuin Vareskin.



Hyvä, jännittävä, mielenkiintoinen ja onnistunut dekkarielokuva, ruotsalaisten Beck -leffojen hengessä. Jussi Vares on kovempi, synkempi, ja coolimpi kuin aiemmin. Eikä huumoriakaan ole unohdettu. Suosittelen!