maanantai 16. heinäkuuta 2012

Veri lentää: The Punisher: Dirty Laundry (K-18)

Sarjakuvafilmatisointeja puskee nyt lähes joka tuutista, niitä on tullut jo monta vuotta. Muistaako joku vielä, kun vuonna 2004 ilmestyi Jonathan Hensleighin ohjaama  Marvelin Tuomari-sarjakuvahahmon oma elokuva The Punisher? Elokuva kertoi kostosta, väkivallan kierteestä ja menetyksen tuottamasta surusta. Väkivaltaiset kohtaukset oli yllättävän raakoja ja leffa saikin K-18 leiman kylkeensä.


Elokuvan pääosassa nähtiin Thomas Jane (Tuomari) ja pahiksen roolissa heilui itse John Travolta. Itsehän pidin elokuvasta silloin valtavasti, ja harmittaakin etten ole onnistunut kuitenkaan kyseistä elokuvaa saamaan omaan leffakokoelmaani. Ehkä vielä joku päivä. 


Nyt The Punisher-hahmon oikeudet ovat palautuneet Marvelille, ja kenties sieltä vielä tuleekin uusi The Punisher-leffa. Aika näyttää.


Netissä on nyt julkaistu fanipohjalla tehty epävirallinen lyhytelokuva The Punisherista. Lyhytelokuva kantaa nimeä Dirty Laundry, ja pääosassa Tuomarin roolissa on jälleen kukapa muukaan kuin itse Thomas Jane. Jane on todennut tehneensä lyhytelokuvan rakkauskirjeenä hahmolle ja faneille. 
Jos Tuomarista tehdään vielä virallinen elokuva, niin toivon että Thomas on pääosassa siinäkin. Dirty Laundry-lyhytelokuva on näyttävä, ja tietysti myös raaka, joten siinä ei verta säästellä. 


Se EI siis ole tarkoitettu herkille katsottavaksi, saati sitten lapsille... 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti