maanantai 26. lokakuuta 2015

Teit Meistä Kauniin -elokuvan päätöskuvaukset Korian NS-talolla.



Teit Meistä Kauniin on Apulannan ex-basisti Tuukka Temosen ohjaama draamaelokuva Apulannan tarinasta ja tämä on myös Temosen ensimmäinen pitkä draamaelokuva. Elokuvaa on kuvattu pääosin Heinolassa, mutta myös Lahdessa sekä päätöskohtaus Korialla. Elokuvan pääosissa nähdään nousevia tähtiä: Rockmuusikko Toni Wirtasta esittää ensimmäisen elokuvaroolinsa tekevä Tatu Sinisalo. Simo Santapukkia näyttelee Teppo Manner, joka on aiemmin nähty Jussi-palkitussa elokuvassa He ovat paenneet. Apulannan ensimmäistä basistia Amanda "Mandy" Gaynoria näyttelee Mimosa Willamo sekä toista pitkäaikaisempaa basistia Tuukka Temosta näyttelee Iiro Panula, joka on aiemmin näytellyt Skavabölen pojat ja Korso-elokuvissa. Apulanta-yhtyeen perustajaa Antti Lautalaa näyttelee Roope Salminen ja Koirat-yhtyeestä tuttu Roope Salminen

Elokuvaan haettiin myös vapaaehtoisia avustajia, seurasin kuvauksien etenemistä aktiivisesti Facebookista ja itseäni harmitti että Heinolaan oli matkaa, enkä rohjennut ilmoittautua avustajaksi kun en matkustusmahdollisuuksistani ollut varma ja ajattelin tilaisuuden menevän sivu suun. Kunnes sitten tuli uusi avustajahaku, tällä kertaa avustajia tarvittiin elokuvan päätöskohtaukseen Korian NS-talolle. Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi saman tien, vaikka kuvausajankohtaan olikin vielä useampi viikko aikaa. Tuotantotiimiltä tuli vastaus, jossa kiittivät ilmoittautumisesta ja ottivat yhteystiedot ylös jotta voivat ilmoittaa tarkempia ohjeita lähempänä ajankohtaa. Viikot kuluivat ja mitään ei ollut kuulunut, kunnes odotus sai päätöksen ja viimein tuli sähköpostia että olen avustajaryhmässä numero 1. Korian NS-talo kutsui ja paikalla tuli olla 24.10. klo 13.

24.10. lauantai-aamuna huomasin jotenkin jännittäväni päivällä olevaa kuvaushetkeä kun aamulenkiltä tullessani havaitsin jättäneeni avaimenikin kotiin. Kaverini oli myös hyväksytty samaan avustajaryhmään kuin minut, joten sovimme että menen hänen kyydissään Korialle. Matka Korialle sujui hyvin, mutta Korialla ilmeni eteen eräs ongelma: Me ei löydetty NS-taloa, kun ei oltu aivan varmoja missä se tarkalleen ottaen on. Onneksi siitä sattui paikallinen herra kulkemaan jolta sitten kysyin suuntaneuvoa ja hän opastikin meidät paikan päälle. Kiittelin jo siinä, mutta kiitokset nyt uudelleen, jos sattuisi tätä vaikka lukemaan.


Tuukan ja Olgan ohjeistuspuhe.

NS-talon pihalla Olga Temonen ohjeisti paikalle saapunutta avustajaryhmää menemään sisään, ilmoittautumispiste oli NS-talon salissa. Paikalle saapui lähemmäs 400 vapaaehtoista avustajaa. Kävin ilmoittautumassa, jonka jälkeen sai jäädä odottelemaan vuoroaan puvustajan käsittelyyn. Sivustaseurasin siinä miten puvustaja auttoi muita avustajia löytämään itselleen sopivat vaatteet, ja itseäni hieman jännitti että mitä minun vaatetuksestani tullaan sanomaan. Minulla kun oli vain omat normaalit vaatteet jotka vaatekaapistani löysin: Mustat pillifarkut, musta paita, musta nahkatakki ja hieman punertavat maiharit. Ainoastaan maihareiden osalta olin itsevarma että ne olisivat ainakin ysäriä. Viimein vuoroni koittikin, menin puvustajan eteen ja näytin vaateparttani. Sivusta kuului kommentti "Toihan on hyvä" puvustaja katseli päästä varpaisiin ja totesi että nahkatakki on vähän moderni mutta ei kuitenkaan liiaksi ja totesi tyylini täydelliseksi. Tuli hyvä fiilis, sillä pukeudun aina näin. Puvustajan tapaamisen jälkeen pyydettiin avustajia siirtymään saliin odottamaan lisäohjeita. Itse pyörin salissa hieman jännittyneenä ympyrää, välillä seisoskelin esiintymislavan vieressä, välillä istuin seinän vieressä ja mietin että mitä tästä päivästä mahtaa vielä tulla. Yhtäkkiä esiintymislavalta kuului mikkiin käsky: "Ryhmä 1. ULOS!".
Päivän ensimmäiset kuvaukset olivat alkamassa. Ulkona meille annettiin tarkat ohjeet ja paikat minne mennä ja meille ojennettiin myös kohtaukseen sopivaa rekvisiittaa. Ulkokohtauksen kuvaukseen meni arviolta noin tunnin verran ja ehkä vähän kauemminkin, kun sama kohtaus kuvattiin alusta loppuun yhdellä otolla, jonka jälkeen se toistettiin muutamia kertoja. Itse pääsin mukavaan avustajaryhmään siinä kohtauksessa, meillä oli oma jengi ja yritettiin parhaamme. Muutamia kertoja kohtaus otettiin uusiksi, sillä koko ulkokuvauksen avustajaryhmä hieman töpeksi näin ensikertalaisina, mutta otos saatiin kuitenkin lopulta onnistuneesti purkkiin.


Leffa-Apis keikalla!

Ulkokuvaukset kun saatiin tehtyä avustajaryhmää pyydettiin siirtymään sisälle, jossa alettiin valmistautua sisätiloissa tapahtuvaan keikkakuvaukseen. Aluksi Ohjaaja Tuukka Temonen ja apuohjaaja Olga Temonen piti puheenomaisen ohjeistuksen jossa kertoivat kuvauspäivän aikatauluista ja tapahtumista ja miten sisäkuvauksissa tulee kaikkien toimia ja esitteli myös Teit Meistä Kauniin-elokuvan kuvaus- ja työryhmää. Avustajilta pyydettiin myös kärsivällisyyttä, sillä kuvausten valmisteluissa menisi aikaa ja myös kuvaustauot voivat olla pitkiä. Ohjeistuksen jälkeen Temoset saivat avustajilta raikuvat suosionosoitukset. Ennen varsinaisten sisäkuvausten alkua äänitettiin elokuva-Apulannan keikkaosuus. Näyttelijät Tatu Sinisalo, Iiro Panula ja Teppo Manner soittivat, näyttivät ja kuulostivat ihan aidolta nuorelta Apulannalta. Avustajat saivat nauttia livekeikasta ja ottaa myös kuvia. Se oli ihan mahtavaa kuunneltavaa. Äänitykset kun saatiin tehtyä työryhmä alkoi valmistautua kuvausten aloittamiseen. Osa avustajista kävivät ulkona haukkaamassa raitista ilmaa, osa varasi paikkoja lavan läheltä eturivistä, osa meni Tuukan ja Olgan kanssa yhteiskuviin. Kaikilla oli hyvä meininki. Itsekin siellä tuli pyörittyä ympäri NS-taloa ja katseltua miten kuvaajat ja muu työryhmän henkilökunta milloinkin toimi. Se oli mielenkiintoista seurattavaa. Tapasin myös sattumalta Apulannan nykyisen basistin Ville Mäkisen, uskalsin pyytää jopa yhteiskuvaan.
Itselläni ei missään vaiheessa käynyt aika pitkäksi, joka puolella tuntui olevan kaikkea mielenkiintoista tapahtumaa ja välillä pysähtyi vaan miettimään että tästä hetkestä ja päivästä pitää nauttia, harvemmin sitä pääsee osaksi yhden suosikkibändinsä tarinaa kertovaan elokuvaan, toista samanlaista kokemusta ei koskaan tule.

Siinä kun sitä asiaa mietiskelin, huomasin että esiintymislavalla ollut lavastaja katsoi minuun ja viittilöi luokseen. Hetken mietin, että olinko väärässä paikassa että jos olikin joku ohjeistus mennyt ohi, menin lavastajan luo ja hänen asiansa olikin se, että näytän juuri oikealta tyypiltä erääseen pieneen mutta tärkeään tehtävään elokuvassa. Pian minut ohjattiinkin pääosanäyttelijöiden Tatun, Iiron, Sepon ja Mimosan luokse ja ohjeistettiin toimimaan heidän kanssaan elokuvan kohtauksessa. Siinä vähän avustajan puntti alkoi tutista että kunpa nyt menisi kohtaus oikeasti hyvin, kun ei ole edes mitään aiempaa kokemusta kameran edessä olosta ja nyt pitäisi vielä osata jotain ihan sanoakin. Mutta onneksi siinä oli aikaa valmistautua ja muutaman kerran tilanteet harjoiteltiin Tuukan ohjeistuksella niin alkoi sitä itsevarmuuttakin löytyä ja oli mukava tutustua myös kuvaajiin ja muuhun henkilökuntaan. Siinä kun tiedosti että kohta kuvaukset alkaa ja henkisesti valmistautui omaan tehtäväänsä, niin paikalle ilmestyi jostain Apulannan pojat Toni, Sipe ja Ville. Kyselivät näyttelijöiltä viime hetkien fiiliksiä ja esittäytyivät myös minulle, itse olin hieman lukossa koska ujous ja sen lisäksi iso arvostus Apulantaa kohtaan mutta saatiin siinä kuitenkin juteltua ja yhteiskuvakin jäi muistoksi. 


Keikkayleisöä backstagen suunnasta.
Keikkakohtauksen kuvaukset alkoivat, itse hoidin oman osuuteni ja jäin backstagen puolelle nauttimaan musiikista ja odottelin että saavat rauhassa kuvattua kohtauksen loppuun. Kohtaus kuvattiin useita kertoja ja joka kerta tuli kylmät väreet kun leffa-Apulanta alkoi soittaa. Kuulosti oikeasti hyvältä ja avustajat yleisönä oli ihan fiiliksissä, tunnelma välittyi backstagen puolelle ja oli sitä luokkaa että tuntui siltä niin kuin kukaan ei näyttelisi vaan kyseessä olisi oikea keikkatilanne. Mahtavaa! Kuvaukset saatiin avustajien osalta päätökseen ja elokuvan työryhmä ja näyttelijät kiittelivät kaikkia paikalle saapuneita avustajia, jonka jälkeen vielä leffa-Apis heitti vielä lyhyen muutaman biisin mittaisen keikan. 

Oli hienoa saada tutustua Teit Meistä Kauniin-elokuvan näyttelijöihin, kuvaajiin ja koko työryhmään ja erityisen mahtavaa oli päästä työskentelemään päivän ajaksi näiden hienojen ihmisten kanssa. Kiitos koko työryhmälle ja erityiskiitos Tuukalle ja Olgalle näin upeasta mahdollisuudesta. Ikimuistoinen päivä! Uskon että tästä tulee hieno elokuva ja sen ensi-iltahan on ensi syksynä, tarkka päivämäärä siis 9.9.2016!


1 kommentti: