perjantai 26. huhtikuuta 2013

Iron Man 3


Keskiviikkona ensi-iltansa sai supersankari-jatkis Iron Man 3, ja se on aika lailla suoraa jatkoa vuosi sitten elokuvateattereissa pyörineelle The Avengers -leffalle. Jos The Avengers on kuitenkin vielä näkemättä, niin ei haittaa, sillä tässä leffassa viittaukset Kostajien tapahtumiin jäävät vain dialogin tasolle ja osittain lyhyisiin takaumapätkiin.
Viittaukset Avengersiin on kyllä täysin perusteltuja, sillä New Yorkin tapahtumat ovat jättäneet oman jälkensä Tony Starkiin (Robert Downey Jr.). Iron Man 3:n alussa selviää, että Stark riutuu unettomuuden kourissa ja kärsii paniikkikohtauksista. Mutta ne ovat sankarimme osalta vielä pieni huolen aihe, sillä samaan aikaan terroristijohtaja Mandariini (Ben Kingsley) aloittaa tuhoisat pommi-iskut ympäri maata. Pommi-iskun uhriksi joutuu myös Tonyn hyvä ystävä ja entinen henkivartija Happy Hogan (Jon Favreau), jolloin Iron Man astuu esiin ja julistaa koston himoissaan sodan Mandariinille. 

Aiemmat Iron Man -elokuvat ovat niittäneet suurta suosiota - jättihitti The Avengersista puhumattakaan - sen verran, että Marvel Studios olisi halutessaan voinut tehdä kolmannesta jatko-osasta "halvemman" ja katsojia olisi silti riittänyt. Mutta tähän ei ole sorruttu, vaan elokuvaan on toden teolla panostettu, vaikka se onkin pienimuotoisempi kuin aiemmat osat. Sekin ratkaisu on tehty onnistuneesti.

Kaksi aiempaa elokuvaa ohjannut Jon Favreau on siirtynyt pois ohjaajan paikalta ja siirtänyt vastuun käsikirjoittaja-ohjaaja Shane Blackin harteille. Uutiset Tappava Ase -elokuvat luoneen Blackin istumisesta ohjaajan paikalle, sai silloin omat odotukseni nousemaan Iron Man 3:sta kohtaan. Arvostan Tappava Ase -elokuvia suuresti ja osasin odottaa että tästäkin elokuvasta tulee jotain todella hyvää. Ja Iron Man 3 ei kyllä pettänyt omia odotuksiani, vaan se jopa ylitti ne tuntuvasti. Blackin kynänjälki näkyy varsin terävänä elokuvan dialogissa, joka kantaa aivan elokuvan lopputeksteihin asti. Tony Starkin onelineritkin oikeasti naurattaa, eivätkä jää vain kuiviksi heitoiksi Spider-Man elokuvien tyyliin. Shane Blackin kynä on viuhunut onnistuneesti siis myös käsikirjoituksen puolella.



Black ei myöskään yritä muuttaa totuttua kaavaa, vaan luottaa vahvasti Iron Man -elokuvien kantavaan voimaan: Robert Downey Jr.:n karismaan, joka tälläkin kertaa pitää katsojan rautaisessa otteessaan. Black on mitä ilmeisemmin halunnut tuoda tätä puolta vielä enemmän esille, sillä elokuvassa Downey Jr. on kameran edessä enemmän Tony Starkina kuin metallihaarniskansa sisällä. Mikä on myös yksi elokuvan positiivisista puolista.
Ennakkotiedoissa liikkui huhu, että Ben Kingsleyn näyttelemä terroristijohtaja Mandariini kuuluisi samaan mielipuoliseen lahkoon kuin Yön Ritarin Jokeri. Kingsleyn Mandariinilla onkin siihen varsin täydelliset mahdollisuudet, mutta hahmosta on kuitenkin tehty paljon monipuolisempi, mikä oli ainakin allekirjoittaneelle hyvä yllätys. Tony Starkin ja Mandariinin ensimmäinen kohtaaminen onkin elokuvan parhaita kohtauksia. Gwyneth Paltrow on myös isommassa osassa roolillaan Pepper Pottsina tässä kolmannessa elokuvassa.

Iron Man 3 on viihdyttävä toimintaseikkailu, joka ei petä millään osa-alueella. Se on huima saavutus, sillä pitää ottaa huomioon se, että ensisijaisestihan Shane Black on käsikirjoittaja, joka on tehnyt aiemmin vain yhden elokuvan ennen Iron Man 3:sta. Se elokuva oli Kiss kiss, bang bang. KKBB:ssäkin toista pääosaa näytteli Robert Downey Jr. 

Toivon mukaan tältä kaksikolta tulee vielä yhteisiä elokuvia!

On näkynyt myös uutisia, joiden mukaan Robert Downey Jr. on uhannut luopua roolistaan Iron Manina, liian raskaiden toimintakohtausten vuoksi. Iron Man 3:n kuvauksissa Downey Jr. loukkasi jalkansa, jonka jälkeen on kuulemma alkanut miettiä, että milloin homma lakkaa olemasta hauskaa. Herra näyttelee Iron Mania vielä ainakin The Avengers 2:ssa, jonka jälkeen homma saattaa olla sitten ohi. Jos näin käy, että Downey Jr. lyö hanskat tiskiin, niin toivon että sen jälkeen ei tule enempää Iron Man -elokuvia, tai mitään "uutta tarinaa", sillä Downey Jr.:n saappaat tähän rooliin on liian isot kenenkään täytettäviksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti