Avengers: Age Of Ultron

Marvel Studios työstää supersankareistaan tasaiseen tahtiin elokuvia. Nyt paluun tekee kaikkien aikojen suurin supersankarielokuva, Avengers, eikä se säästele panoksia. Avengers: Age Of Ultron ei ole aivan lineaarinen jatko-osa ensimmäiselle Avengers-elokuvalle, sillä  Captain America: The Winter Soldier, Thor: The Dark World ja Guardians Of The Galaxy elokuvien tapahtumien vaikutukset näkyvät tässä elokuvassa.  Mutta myöskään ensimmäisen Avengers-elokuvan lopussa maahan hyökänneitä alieneita ei ole unohdettu.

Hieman taustatapahtumia:
Kuten Captain America: Winter Soldier leffan lopussa paljastui: terroristijärjestö HYDRA on ollut soluttautuneena Nick Furyn (Samuel L. Jackson) perustamassa S.H.I.E.L.D.issä aivan alusta lähtien ja HYDRAn jäsenet onnistuvat tuhoamaan S.H.I.E.L.D.in ja saivat haltuunsa Thorin veljen, Lokin, sauvan. 

Ja takaisin asiaan:
Avengers: Age Of Ultronin alussa Kostajat ovat onnistuneet paikantamaan HYDRAn tukikohdan ja käynnissä on täysi sota. Lopulta Kostajat saavat Lokin sauvan takaisin ja Tony Stark löytää HYDRAn tukikohdasta heidän luomansa uuden tekoälyn. S.H.I.E.L.D.in tuho ja Kostajien tarve pitää taukoa uhkien pysäyttämisessä saa Tony Starkin kokeilemaan uutta tekoälyä maailman pelastamiseen suunniteltuun rauhaturvaohjelmaan, Ultroniin. Ultronin pikakäynnistys ei menekään aivan suunnitelmien mukaan ja tekoäly riistäytyy käsistä, luo itselleen uuden kropan eikä suostu olemaan kenenkään käskytettävänä. 
Iron Man, Captain America, Thor, Black Widow, Hawkeye ja Hulk saavat vertaisensa vastustajan, kun rauhanturvaajaohjelmasta tuleekin Kostajien pahin vihollinen, joka haluaa pelastaa maailman pyyhkäisemällä koko ihmiskunnan pois maapallolta. 

Marvel Studiosilta on tähän mennessä tullut kaikkiaan kymmenen elokuvaa, joista jokainen on tuotantoarvoltaan ollut laadukasta viihdettä. Avengers Age Of Ultron on yhdestoista osa Marvel Cinematic Universe -sarjaan, eli plussaa on jos katselee aiemmat leffat ennen teatteriin menoa, kuten itse tein (aivan kaikkia en kuitenkaan ehtinyt), tai sitten katselee ne vasta Age of Ultronin jälkeen ja palauttaa tapahtumia mieleensä. Jos tämä sattuisi olemaan ensimmäinen Marvel -leffa jonka näkisi, niin sen parissa kyllä viihtyisi mutta osa juonikuvioista menisi aivan ohi. 
Loistavat näyttelijät (Robert Downey Jr., Chris Hemsworth, Chris Ewans, Scarlett Johansson, Mark Ruffalo, Jeremy Renner) tiivistunnelmainen juoni ja mahtipontiset toimintakohtaukset kuitenkin takaavat, että katsoja viihtyy penkissään pari tuntisen leffan ajan lähes koko ajan hymy korvissa. 
Näyttelijöiden välinen kemia toimii ja ohjaaja/käsikirjoittaja Joss Whedonilla on ollut terävä kynä käsikirjoituksen ja dialogin suhteen. Hahmojen keskeinen naljailu ja egojen pullistelu aiheuttaa usein hyvät naurut. Myös toimintakohtauksissa sankareiden heittämät one-linerit on mieleenpainuvan hauskoja.

Kostajista Iron Man, Thor, Captain America ja Hulk ovat saaneet itsenäisiä elokuvia ja niihin jatko-osia, joissa hahmojen tarinaan on syvennetty enemmänkin ja Marvel universumista on  saatu todella laaja. Mutta Scarlett Johanssonin Black Widow (Musta Leski), Natalie Romanov a.k.a Natasha Romanoff ja Jeremy Rennerin Hawkeye (Haukansilmä), Clint Barton eivät ole vielä saaneet omia yksittäisiä elokuviaan. Ensimmäisessä Avengersissa hieman perehdyttiin Black Widown taustoihin ja nyt Age of Ultronissa niihin syvennytään vähän lisää, mutta enemmän vielä syvennytään Hawkeyen taustatarinaan, mikä onkin elokuvan yllättävämpiä kohtia.
Age of Ultronin myöhemmistä trailereista pystyi vähän päätellä, että Bruce Bannerin (Mark Ruffalo) eli Hulkin ja Black Widown välillä olisi jotain säpinää ja itse vähän pelkäsin että onko tähän nyt yritetty sitten saada jotain Kaunotar ja Hirviö -tyylistä pakollista rakkaushömppää,  mutta onneksi ei. Säpinää hahmojen välillä on sopivasti ja enimmäkseen se on hyvällä maulla tehtyä flirttailua puolin ja toisin.
Black Widow onkin ainoa joka saa Hulkin rauhoittumaan. Elokuvan yksi parhaimmista kohtauksista on kuitenkin Hulkin ja Iron Manin välienselvittely keskellä ruuhkakaupunkia, Hulk riehuu ja raivoaa ja Iron Man yrittää parhaansa mukaan saada Hulkia nukahtamaan. 

Ultron on mielestäni pahin Marvelin sarjakuvamaailman vihollisista mitä näissä elokuvissa nyt on nähty, se on uhkaava ja voimakas ja Boston Legal -tv-sarjasta tutuksi tullut James Spader tekee aivan hyytävän hyvän roolin maailmanrauhaa tuhon kautta haluavana robottina. Kostajat kohtaavat myös Paul Bettanyn näyttelemän mystisen Vision -nimisen androidin joka on kyllä piristävä lisä elokuvasarjaan. Tarinan myötä mukaan liittyy myös X-meneistä tutut sisarukset Quicksilver (Elohopea) Pietro ja Scarlet Wich (Purppuranoita) Wanda Maximoff, jotka liittyvät taisteluun omista syistään. Aaron Taylor-Johnson ja Elizabeth Olsen ovat hyviä rooleissaan Elohopeana ja Purppuranoitana, vaikka jäävätkin ehkä vähän ohuiksi hahmoiltaan tarinan osalta. 

Kaiken puolin rautainen sarjakuvaleffa, joka jaksaa viihdyttää vaikka useammankin katsomiskerran ajan. Marvel-leffoista tykkääville Avengers: Age of Ultron tuntuu ennen aikojaan saadulta joululahjalta, joka kannattaa avata niin pian kuin mahdollista!

Leffan loputtua tulee hetken aikaa lopputekstejä, ja sitten vielä ihan lyhyt leffapätkä, joka antaa vähän vinkkiä mitä jatkossa seuraa. Sen jälkeen voi poistua salista, jos ei jaksa kaikkia lopputekstejä katsella kokonaan, viimisten lopputekstien jälkeen ei ole enää lisävideota luvassa. 

Pienet suuret muutokset.

Nyt on ollut tässä viime aikoina tämmöisiä pieniä yksittäisiä tapahtumia, jotka on ollu itselle henkilökohtaisella tasolla isompia ja siksi ne minusta ansaitseekin oman blogipostauksensa.

Disney-klassikot: 1 - 52

Syksyllä 2011 julkaistiin uusi DVD-painos Disneyn klassikkoelokuvasta Leijonakuningas, joka sai alunperin ensi-iltansa joulukuussa 1994. Pitkään etsiskelin DVD-versiota tuosta omaan hyllyyni, kun omistin elokuvan silloin 90-luvun lopulla vain VHS-versiona ja VHS-laite meni sitten sanomaan sopimuksensa irti. Mistäänhän sitä ei tietenkään löytynyt, ennen vuotta 2011 uuden painoksen myötä. Ostin sen leffahyllyyni heti ja siitä syntyi kipinä että hankinkin hyllyyni kaikki Disneyn vanhat ja uudetkin klassikkoleffat. Keräily alkoikin hieman hitaanlaisesti kun sillä hetkellä oli saatavilla kaupoissa DVD-versioina vain murto-osa Disneyn klassikkoleffoista, mutta hiljalleen niistä alkoi putkahdella uusia juhlapainoksia kauppojen hyllyille. 

Neljä vuotta kestänyt Disney -leffakeräilyharrastus tuli sitten päätökseensä alkuvuodesta 2015, kun sain hankittua viimeisenkin klassikkoleffan hyllyyni. Siellä ne ovat nyt kauniissa järjestyksessä ja näyttää tyylikkäältä. Tosin ei tämä harrastus tähän pääty, kun tasaisin väliajoin Disney julkaisee uusia elokuvia jotka saavat numeroidun klassikkoleiman. Seuraava onkin kohta DVD:nä julkaistava Big Hero 6.

Mutta tältä klassikkosarja näyttää tällä hetkellä:

Klikkaa kuvaa suuremmaksi, jos ei muuten näy.

Leffaliput:

Kuusankoski kun on tämmöinen pieni kaupunki (nykyisin toki osa suurta Kouvolaa), niin täällä on ollut vain yksi elokuvateatteri. Studio 123. Kouvolassa oli muutama muukin leffateatteri, mutta sinne asti oli aina hankala lähteä ja ei siihen koskaan ollut tarvetta kun Kuusaan leffateatterilla on ollut monipuolinen elokuvatarjonta ja kaikki itseä kiinnostavat elokuvatkin sinne on saapunut. Nykyisin Kuusaalla toimii toinenkin leffateatteri, Kino123. 

Studio 123 on kuitenkin ollut itselle se tärkein ja rakkain elokuvateatteri. Muissa leffateattereissa olen käynyt tässä vasta viime vuosina, kun kaveripiiri on alkanut muuttaa opiskelujen perässä uusille paikkakunnille ja sitten on kavereiden kanssa menty sinne leffateatteriin mikä on lähellä sattunut olemaan. 

Sen lisäksi että tykkään käydä eniten Studiolla, ehdin myös kiintyä heidän leffalippuihinsa. Vuonna 1994 kävin siellä ensimmäisen kerran katsomassa Leijonakuningas (tää leffa nyt esiintyy tässä postauksessa jo toistamiseen, sori!) -leffan ja sitä seurasi sitten muut Disney-elokuvat Pocahontasista Herculekseen. Sitten sitä alkoi olla jo sen ikäinen kaveri, että kävi elokuvissa jo itsekseen. Vuodet kului mutta Studion leffaliput oli aina samanlaisia, isoja ja värikkäitä ja niiden värimalli usein vaihtui. Niistä tuli tärkeitä ja kun samanlaisia leffalippuja ei ollut missään muualla, niin niitä alkoi kerätä itselleen talteen.

Nyt kuitenkin maaliskuun lopulla 2015, Studio 123:n leffaliput uudistuivat. Niistä tuli samanlaisia, kuin Kuusaan toisen leffateatterin, Kino 123:n elokuvaliput. Ne ovat siis nykyään paljon pienempiä ja valkoisia. Tämä oli itselle iso ja haikeakin muutos näin monen vuoden jälkeen. Mutta tähänkin tottuu!

Kuvassa kokoelmani vanhoista lipuista ja yksi uudenmpi lippu.

Kiitos Studion leffalippu 1994 - 2015

Stephen Amell kiinnitetty Teenage Mutant Ninja Turtles -jatko-osaan

Aprillipäivän aamuna sai herätä uutiseen, josta toivoi vain ettei se ole aprillipila. Myöhemmin onneksi tuli asiaa vahvistavampia uutisia ettei pilasta ollut kyse. Arrow -sarjan tähti ja pääosan esittäjä Stephen Amell on kiinnitetty 2016 tulevaan Teenage Mutant Ninja Turtles -elokuvan jatko-osaan. Itselleni yksi tämän vuoden parhaista uutisista! Vähän aikaa sitten vasta katselin tuon vuonna 2014 tehdyn uudelleen filmatisoinnin Turtleseista ja pidin siitä kyllä, se oli viihdyttävä vaikka pääpahis Silppuri olikin kuin suoraan Transformers-leffoista karannut ninjan ja autobotin risteytys. Elokuvalle en kyllä jatkoa osannut odottaa. Nyt kuitenkin odotan. Stephen Amell esittää Turtles 2:ssa antisankari Casey Jonesia, jääkiekkomaski naamalla heiluvaa kostajaa.

Ai niin, meinasi ihan unohtua. Olin myös joku aika sitten kahvilla näyttelijä Scarlett Johanssonin kanssa:

BIG GAME

Rare Exports -elokuvista tuttu parivaljakko, ohjaaja Jalmari Helander ja tuottaja Petri Jokiranta tuovat valkokankaalle kansainvälisen tason toimintaelokuvan. Pääosaan on pestattu Hollywoodin ykkösnimiin lukeutuva Samuel L Jackson, joka esittää Pohjois-Suomeen pinteeseen päätyvää Amerikan Yhdysvaltojen presidenttiä. Tarinan varsinainen sankari on kuitenkin 13-vuotias Oskari, jota näyttelee Rare Exportsistakin tuttu, Onni Tommila.

BIG GAME on tällä hetkellä kallein suomalaisten tekemä elokuva ja se kyllä näkyy. Saksan metsikössä, upeissa ja jylhissä vuoristomaisemissa kuvattu raina on kaunista katseltavaa. Vaikkakin maisemat saattavat syödäkin uskottavuutta suomalaisen katsojan silmissä sillä tapahtumapaikkana on kuitenkin olevinaan Suomen Lappi, mutta älkää antako sen häiritä! Se on vain elokuvaa. 
Elokuvan toimintakohtaukset tehosteineen ovat myös kuin suoraan Hollywoodissa tehtyjä. Elokuvaa ei välttämättä edes uskoisi suomalaiseksi, ellei siinä puhttaisiin suomea. Kerrankin voi hyvillä mielin olla suomalaisesta elokuvasta ylpeä, kun ei sillä Harlinin Rennylläkään enää niin hyvin pyyhi.

Elokuvan alussa Onni Tommilan näyttelemä 13-vuotias Oskari joutuu suorittamaan selviytymisriitin, jonka jokainen suvun mies on joskus tehnyt. Oskarin on siis suoriuduttava metsästysretkestä yksin jousipyssy aseenaan ja tuotava seuraavana aamuna näytille suurin saalis minkä metsä on pystynyt tarjoamaan. Samaan aikaan Suomen ilmatilassa on Yhdysvaltojen presidentin Air Force One -lentokone kuljettamassa presidenttiä Helsinkiin G8-maiden huippukokoukseen, mutta joutuukin kesken matkaa terroristien hyökkäyksen kohteeksi. Air Force One rytisee pakkolaskun tehdessään keskelle metsikköistä erämaata ja koneesta pelastunut presidentti saakin pian huomata olevansa terroristien jahtaama ja ainoa luotettava apulainen on paikalle sattunut 13-vuorias poika, Oskari.

Samuel L Jackson oli kiva nähdä toimintaelokuvassa vähän nöösimmässä roolissa. jonka Jackson ehkä tahallaan näyttelee vielä hieman yli mutta ei liikaa. Tommilan roolisuoritukseen on eniten varmasti vaikuttanut Jacksonilta saamansa tuki elokuvan kuvausten aikana ja tässä leffassa Onni tekee jopa paremman roolisuorituksen kuin Rare Exportsissa. Parasta antia elokuvassa näyttävän toiminnan lisäksi onkin Tommilan ja Jacksonin yhteiset rupatteluhetket nuotion ääressä. Elokuvan pahikset ovat oikeasti pahoja ja sielultaan kylmiä ihmisiä. Presidenttiä jahtaava psykopaatti terroristi, jota näyttelee yksi Saksan suosituimmista näyttelijöistä, Mehmet Kurtulus ja presidentin kieroutunutta henkivartijaa näyttelevä Ray Stevenson antavatkin hyvän vastuksen Tommilalle ja Jacksonille rooleillaan. 
Kun kyseessä on Samuel L Jackson toimintaleffa, niin itsellä oli ainakin koko elokuvan ajan pieni kutina, että onko Jacksonille laitettu jotain legendaarista repliikkiä viittauksena ja kunnianosoituksena vanhoihin toimintaleffoihinsa, mutta en ainakaan huomannut. Mutta kyllä Samuel pääsee sentään tässäkin leffassa toteamaan kerran sanan "Motherfucker", eikä sitä sanaa kukaan muu paremmin sanokaan kuin Jackson.

Kyseessä on vuoden näyttävin kotimainen elokuva, joka onnistuu vielä viihdyttämäänkin katsojan!

Nouseva Jupiter (Jupiter Ascending)

Elokuvahistoriaa Matrix -trilogialla tehneet Wachowski veljekset ovat täällä taas. Nykyisin heidät tunnetaan sisaruksina, eikä heidän käsikirjoituskynänsäkään tunnu olevan enää niin teroitettu kuin vuonna 1999 alkaneen Matrix -trilogian aikoihin. 
Itse katselin Matrix -trilogian muutamia päiviä aiemmin, ennen kuin menin katsomaan Nousevaa Jupiteria. Matrix -elokuvat tuntuivat monen vuoden jälkeen vieläkin viihdyttävän hyviltä ja niistä saikin pienen innostuksen uutta Wachowski -leffaa kohtaan. Nouseva Jupiter onnistui lässäyttämään sen innostuksen ihan täysin.

Elokuvan pääosassa on Mila Kunisin näyttelemä venäläissyntyinen Jupiter, joka työkseen siivoaa huoneistojen vessoja. Jupiter vihaa elämäänsä, kuten elokuvan alussa sitä muutamia kertoja toistelee, mutta kaikki muuttuukin yllättäen kun Jupiter saa tietääkin olevansa sukua kosmosta hallitsevalle aatelissuvulle. Jupiter on Maan hallitsijan perijätär ja sekös Drag Queen -artisteja muistuttavia sukulaisia kismittää ja Jupiter halutaan pois päiväjärjestyksestä. Avaruusotukset lähtevät metsästämään Jupiteria ja Jupiterin avuksi saapuu geneettisesti muunneltu tähtisotilas Caine (Channing Tatum) joka sankarin tavoin tulee paikalle taitoluistellen avaruusluistimillaan. 

Elokuva tuntui jo juonen perusteella jokseenkin vähän tylsältä, mutta monesti myös tylsä juoni on osattu kertoa viihdyttävällä tavalla. Tässä Wachowskit eivät kuitenkaan onnistu. Elokuvan alkuminuuteista lähtien katsojalle tehdään selväksi että pääosassa on avuton prinsessa, jota sankari yrittää ritarillisesti suojella. Hetken aikaa elokuvaa kiidätetään eteenpäin vauhdikkailla taistelukohtauksilla, jotka ovat näyttävästi toteutettu ja mukaan taistelukohtauksiin on vähän saatu Matrix -leffoista tuttua slowmotionia ja välillä on ihan vaan rauhallista hahmojen välistä dialogia, joilla selvennetään Jupiter -prinsessan taustoja. Mutta tietyin väliajoin palataan muistuttamaan, että Jupiter on avuton prinsessa ja pulassa. 
Milloin Mila Kunis on avaruusörkkien kynsissä ja milloin se vaan putoaa jostakin korkealta alaspäin. Tekijätkin ovat ilmeisesti huomanneet että kohtauksissa ei ole kauheasti jännitystä, joten ovat halunneet taustalle jännitystä lisäävää musiikkia, joka jännityksen sijasta lisää ärsytystä. Tietysti mukana on myös sankarin ja prinsessan välillä kehitetty ohut pakollinen rakkaustarina.

Elokuvasta vaan puuttuu fiilis, sitä on varmasti kunniakkaasti yritetty tehdä mutta lopputulos on tahattoman kieliposkessa väännetty Star Warsien, Star Trekien ja Twilightin yhdistelmä. Mila Kunisin näyttelemä Jupiter on elokuvan ainoa jokseenkin vakavasti otettava hahmo. Channing Tatum on suurimmaksi osaksi miespuolinen Kiira Korpi, joka avaruusluistelun lisäksi hallitsee myös aseiden ja koneiden käytön. Elokuvan pääpahiksena on Kaiken Teoria -elokuvasta Oscar-ehdokkuuden napannut Eddie Redmayne, joka ei ikävä kyllä ole tässä elokuvassa kauhean vakuuttava.
Eddie Redmaynen hahmon kähisevää puhetta kuunnellessa, tuli mieleen ensimmäinen oma Ilosaarirock-kokemukseni. Ilosaarirockista kotiin tullessa iski nimittäin kamala kurkkupöpö, kurkku oli kolme viikkoa kipeänä, syöminen ja juominen oli vaikeaa ja puhuminen lähes mahdotonta. Kuulostin puhuessani ihan samalta kun Redmaynen hahmo. Eikä sekään ole kivoimpia muistoja. 

Late Lammas -Elokuva

Brittiläinen Aardman-studio on tullut kaikille tutuksi tuottamistaan Wallace ja Gromit vaha-animaatioparivaljakon tv-sarjan seikkailuista. Nick Parkin luomat stop-motion-animaatiohahmot Wallace ja Gromit saivat sittemmin neljä lyhytelokuvaa: Suurenmoinen Huviretki (1989), Väärät Housut (1993), Läheltä Piti (1995) ja Paakarin Painajainen (2008). Lyhytelokuvien Läheltä Piti ja Paakarin Painajainen välissä Aardman-studio teki myös kaksi kokoillan elokuvaa, joista ensimmäinen oli ihan uusiin hahmoihin keskittyvä vuonna 2000 julkaistu Kananlento, joka sai suosiota ja kiitosta yleisöltään. Vuonna 2008 julkaistussa kokoillan elokuvassa palattiin takaisin Wallacen ja Gromitin seikkailuihin, ja elokuva Wallace ja Gromit: Kanin Kirous voittikin Parhaan Animaation Oscar-palkinnon.

 Vuonna 1995 Suomi voitti jääkiekon MM-kisat, mutta samana vuonna Wallace ja Gromit: Läheltä Piti -lyhytelokuvan sivuosassa näkyi pieni lammas, joka ei osannut odottaa saavansa suurta suosiota. Late Lammas sai oman tv-sarjansa 2007 ja sitä on nyt jo myyty 170 maahan. Sarjan jaksojen pituus on 7 minuuttia ja niitä on yhteensä 130. Nyt on viimein Laten vuoro kokeilla seikkailua täyspitkässä elokuvassa!

Late Lammas -elokuvan tarina saa alkunsa Sammalperän maatilalta, jossa Late Lammas kumppaneineen asustaa. Maatilasta huolehtii likinäköinen isäntä apunaan uskollinen Vuhku Vahtikoira. Arki maatilalla on kuitenkin rutiininomaista ja tylsää, niinpä Late alkaa haaveilla vapaapäivästä. Late luokin suunnitelman vapaapäivän toteuttamiseksi ja suunnitelmaan kuuluu tärkeänä osana, että isäntä on saatava nukahtamaan. Vapaapäivä toteutuu, mutta kommelluksilta ei kuitenkaan voida välttyä, joten pian Late löytääkin itsensä ja katraansa suurkaupungin hälinästä etsimässä likinäköistä ja muistinsa menettänyttä isäntää.

Kuten myös Wallace ja Gromit -sarjat ja elokuva sekä Kananlento seikkailu, myös Late Lammas -elokuva on stop-motion-animaatiota. Jonka tekeminen on hidasta. Viikossa saattaa saada noin kahden minuutin verran valmista materiaalia, joten siihen on panostettu ja se näkyy myös elokuvan lopputuloksessa. Vahahahmot ovat yksityiskohtaisia, sulavaliikkeisiä ja varsin kaunista katseltavaa. Elokuva eroaa myös muusta tämän hetkisestä elokuvatarjonnasta sillä, että siinä ei ole lainkaan puhetta. Kaikki elokuvan hahmot kommunikoivat keskenään elein, ilmein ja erilaisin äännähdyksin joka luokin oman hauskuutensa pohjalla olevan slapstick-huumorin lisäksi.

Kokeilin itsekin tehdä vahahahmoa. Cernit-massasta ja pumpulipuikkojen pumpulista tehty Late Lammas viettää aikaansa tällä hetkellä Studio 123:n tiskillä.

Elokuva on kestoltaan 85 minuuttia, joten sen jaksaa helposti pienempikin katsoja teatterissa tuijottaa. Elokuva seuraa lampaiden ja Vuhku Vahtikoiran kohellusta suurkaupungin kaduilla ja ravintoloissa, sekä samalla myös muistinsa menettäneen isännän touhuiluja hiussalongissa, jossa isäntä onnistuu samaan itselleen jopa uudenlaista mainetta. Muutamien juonenkäänteiden ja kommellusten kautta elokuvan hahmojen tarina onnistutaan sitomaan hyvin yhteen. Elokuva on suunnattu nuoremmille katsojille, joten juonenkäänteet ja jännittävyys eivät ehkä vanhemmalle katsojalle ole niin yllättäviä, mutta elokuvan lämminhenkinen toteutus ja slapstick-huumori kyllä pystyy uppoamaan vanhempaankin katsojaan.

Tämän hetkinen lastenelokuvatarjonta on vähäistä, mutta monipuolista. Marvelin ja Disneyn Big Hero 6 -elokuvan ja Harry Potter -elokuvien tuottajan Paddingtonin rinnalla pienimuotoisempi Late Lammas -elokuva voi seistä ylpeänä. 

Big Hero 6

Oscar-gaala lähestyy taas kovaa vauhtia ja kilpailu pysteistä on alkanut. Itse en ole Oscar-gaalaan ja ehdokkaisiin vielä niin kamalasti perehtynyt, tiedän vain muutamat elokuvat jotka ovat ehdolle päätyneet. Parhaan animaatioelokuvan Oscarista kilpailee perjantaina 23.1. Suomessakin ensi-iltansa saanut Disneyn supersankarianimaatio ja seikkailukomedia Big Hero 6. 

Big Hero 6 -elokuva perustuu löyhästi samannimiseen, mutta melkoisen tuntemattomaksi jääneeseen Marvel -sarjakuvaan, joka kertoo viiden nuorukaisen ja yhden lempeän robotin perustamasta supersankariryhmästä. 
Elokuvan pääosassa on San Fransokyossa (San Fransiscon ja Tokion sekoitus, kuten varmasti nokkelimmat pystyvät päätellä) asuva 14-vuotias teinipoika ja tekniikkanero, Hiro Hamada. Hiro - veljensä Tadashin ja tätinsä Cassin neuvoista huolimatta - käyttää mieluusti älykkäitä lahjojaan osallistumalla rakentamansa pikkurobotin kanssa robottitaisteluihin. Tadashi vie kuitenkin Hiron tutustumaan hänen "nörttikouluunsa" ja kavereihin, jolloin Hiro saa innostuksen pyrkiä veljensä kouluun. Kun koulun ovet aukeavat, sattuu traaginen katastrofi joka muuttaa Hiron elämän. Katastrofin syitä tutkiessaan Hiro saa avukseen veljensä kehittämän Baymax-hoitorobotin ja sekalaisen poppoon: Niinpä Hiro, Fred, GoGo Tomago, Wasabi, Honey Lemon ja Baymax perustavat supersankariryhmän nimeltä Big Hero 6. Näin seikkailu ja taistelu mystistä, kabuki-naamioon pukeutunutta roistoa vastaan voi alkaa. 

Elokuva eroaa siinä mielessä muista Marvelin sarjakuviin pohjautuvista supersankarielokuvista, että tarinan päähahmoilla ei ole minkäänlaisia ylivertaisia supervoimia. Nuorilla on vain oma huippuälykkyytensä jonka avulla he pystyvät helposti käyttämään tekniikkaa ja valmistamaan itselleen erilaisia apuvälineitä. Ja kuten supersankarielokuvissa, niin tässäkin riittää näyttävää toimintaa ja mähinää joka on vielä varsin viihdyttävää katseltavaa. Elokuvan tarinan tärkein teema kuitenkin keskittyy ystävyyteen ja läheisten ihmisten ja ystävien tukeen vaikeina aikoina. Sitä puolta parhaiten esiin elokuvassa tuokin pullea, ilmalla täytettävä empaattinen robotti, Baymax, joka on luultavasti tämän vuoden parhaita supersankareita. Oikeasti! Hauska, helposti lähestyttävä, pehmeä, nerokas ja hurmaava henkilökohtainen hoitoapulainen, josta ei voi olla pitämättä. Jos joku tämän elokuvan pystyy katsomaan vakavalla naamalla, niin ihmettelen kyllä. 

Elokuvaa voi suositella kaikenikäisille, ja myös niillekin joille ei aiemmat supersankarielokuvat ole iskeneet. Ainakin suosittelen antamaan tälle elokuvalle mahdollisuuden. Teattereissa pyörii sekä alkuperäinen että suomenkielinen versio. Itse kävin jälkimmäisen katsomassa ja suomenkielinen dubbaus on jälleen laatutyötä. Hiron äänenä kuullaan Henri Piispasta, joka ei itselle ole niin tuttu, mutta hyvän työn Henri tekee. Suomenkielistä dubbausta voi parhaiten mielestäni suositella sillä, että Mikko Kouki (joka on muutenkin hyvä näyttelijä) tekee aivan mahtavan roolin Baymax-robottina! 

Tarkkasilmäiset voi yrittää kyttäillä elokuvan aikana eastereggejä. Bolt-koiran kuva näkyy ainakin yhdessä kohtaa. 

Tässä on (ainakin uskon vahvasti niin) Disneyn 53. klassikkoelokuva. Käykää katsomassa!

Seuraamani TV-sarjat: #1 - Arrow (Osa 1)

Olen aika huono seuraamaan TV-sarjoja. Monia olen kyllä yrittänyt seurata, mutta josain syystä ne aina jää kesken. Nyt olen kuitenkin löytänyt muutaman koukuttavan TV-sarjan, josta ajattelin jotain vähän kirjoittaa ihan tänne blogin puolellekin. Tässä niistä toinen:

Arrow: Season 1

Pääosissa: 

Stephen Amell, David Ramsey, Emily Bett Rickards, Katie Cassidy,
Colin Donnell, Willa Holland, Susanna Thompson, Paul Blackthorne,
Colton Haynes, John Barrowman, Manu Bennett

Kesto: 931 min.

Arrow -sarjan 1. tuotantokauden logo

Saari:

Ensimmäisen tuotantokauden alussa, miljardööriplayboy Oliver Queen lähtee isänsä kanssa risteilylle perheen huvijahdilla. Alus kuitenkin joutuu onnettomuuteen ja uppoaa. Isä pelastaa Oliverin lautalle, jossa hän kertoo pojalleen synkän tunnustuksen tekemistään hämäräbisneksistä ja antaa Oliverille muistikirjan, jossa on lista nimiä jotka ovat olleet mukana isän kuvioissa. Oliver vannoo korjaavansa isänsä tekemät vääryydet ja lopulta isä uhraa oman henkensä pelastaakseen Oliverin hengen.
Oliver haaksirikkoutuu Lian Yu (mandariinikiinaksi "Kiirastuli") -nimiselle saarelle. Haaksirikon jälkeen Oliverille pian selviääkin, ettei hän ole saarella yksin. Sillä saarella majaili myös miliisijoukko, jolla on terrori-iskut mielessään. Yao Fei (Kiinan armeijan entinen sotilas, joka oli karkoitettu saarelle väärin perustein) onnistui pelastamaan Oliverin miliisien kynsistä ja lähetti Oliverin tapaamaan liittolaistaan Slade Wilsonia (Australian tiedustelupalvelun agentti, joka jäi saarelle ansaan yritettyään pelastaa Yao Feitä). Slade alkoi opettaa Oliverille taistelutaitoja, koska saarella selviäminen ja sieltä pakeneminen tulisi niitä vaatimaan kamppailussa miliisijoukkoja vastaan. Oliver vietti saarella muutamat pitkät vuodet, ja kotikaupungissaan Starling Cityssa häntä pidettiinkin jo laivaonnettomuudessa kuolleena. 

Nykyhetki:

Oliver palaa kotikaupunkiinsa ja alkaa tutkia isältään saamaa nimilistaa, vetää Yao Feiltä perimänsä hupun päähänsä ja alkaa napsia hengiltä yksi kerrallaan korruptuneita valtaapitäviä, jotka käyttävät valtaansa vain tuhotakseen Starling Cityn. Starling Cityssa alkaa pian liikkua tieto vihreähuppuisesta Kostajasta. Poliisit jahtaavat lainsuojatonta Kostajaa, mutta toisinaan joutuvat nöyrtymään tämän kanssa myös yhteistyöhön ja Kostaja onnistuukin ansaitsemaan rikosetsivä Lancen luottamuksen. 

Kun Starling Cityyn ilmestyy toinen, synkkä huppupäinen jousimies, ja Oliver ottaa muutamissa kampailuissa pahasti takkiinsa, hän päättää turvautua kahden ystävänsä apuun: John Digglen (Oliverin äidin pojalleen palkkaama henkivartija, jolla onkin työtä pysyä Oliverin perässä) sekä Felicity Smoakin (IT-insinööri, joka työskentelee Oliverin omistamassa firmassa), ja heistä muodostuu vahva kolmihenkinen tiimi jakamaan erehtymätöntä oikeutta kaupungin pelastamiseksi. Korruptio ja salaliitto kaupunkia kohtaan on kuitenkin jo ehtinyt levitä myös Oliverin muuhunkin lähipiiriin...

Oliver Queen/Arrow (Stephen Amell)

Arrow on yhdysvaltalainen tv-sarja, joka perustuu DC Comicsin Vihreä Nuoli (Green Arrow) -sarjakuvaan. Sarja kertoo Vihreän Nuolen syntytarinan. Sarjaa alettiin amerikoissa esittää vuonna 2012 The CW Television Network (The CW) -kanavalla, ja vuonna 2013 sitä alettiin näyttää Suomessa Subilla. Sub on sittemmin kirinyt amerikan TV-esitykset kiinni, sillä toisen tuotantokauden jaksot näytettiin vain viikkoa myöhemmin amerikan ensiesityksestä. Ja sama meininki jatkuu myös nyt telkkarissa parhaillaan pyörivän kolmannen kauden kohdalla. Ensimmäisen kauden tapahtumat sijoittuvat aikaan, jolloin Vihreä Nuolta pidettiin omankäden oikeuteen turvautuvana murhaajana. Sarjan tapahtumat etenevät rinnakkain kahdessa tasossa: nykyhetkessä ja saarella tapahtuneissa takaumissa. Takaumissa näytetään miten nössöstä playboysta kouliintuu sankari ja se on kiinnostavaa seurattavaa, vaikka takaumista saadaan nauttiakin aina muutaman minuutin pätkiä jaksojen välissä. Nykyhetkeen sijoittuvat toimintakohtaukset puolestaan näyttävät sarjan toisen puolen, sillä nyrkkitappelut ja taisteluiden parkour-osuudet ovat varsinaista silmäkarkkia, kun taustalle on laitettu tykittävän tunnelmallinen musiikki. Minun mielestä Arrow -sarja on tehty ihan elokuvien tuotantoarvoja silmällä pitäen, tuotantokaudet kun tuntuvat 23:een osaan pätkityltä toimintaelokuvilta. Tunnelmaltaan ja toteutukseltaan se paikoitellen tuntuu jopa Nolanin Batman -trilogian vertaiselta.
Ensimmäinen tuotantokausi tempaa mukaansa koukuttavaan otteeseen heti ensiminuuteista lähtien. Itsenihän piti alunperin katsoa vain ensimmäinen jakso, että miltä sarja mahtaa näyttää. Telkkarissa pyörineet mainokset kun näyttivät vähän köyhiltä ja pieni pelko oli, että tästäkin tulee joku uusi Smallville, joka ei vaan oikein lähde. Mutta sarjahan osoittautuikin loistavaksi ja kaksi ensimmäistä tuotantokautta tuli hankittua heti hyllyyn kun ne ilmestyivät kauppoihin, ja nyt olen jo päätynyt tähän pisteeseen fanittamisen kanssa:

DC:n sarjakuvia lukeneille Arrow -sarja on varma hitti. Sarjassa esiintyvät pahikset ovat myös varsin tuttuja Teräsmiehen ja Batmanin maailmasta ja tuttujen pahisten bongaus aiheuttaa aina pienen innostuksen tunteen (ainakin itselle). Sarjan hahmot ja niiden puvustukset ovat lähes yksi yhteen sarjakuvissa esiintyvien esikuviensa kanssa. Toisella kaudella yhdessä jaksossa esiintyvä superroisto Salomon Grundy on kyllä ulkonäöltään ihan ihmismäinen - eikä sellainen isokokoinen zombie niin kuin sarjakuvissa - mutta kuitenkin varsin hyvällä maulla tehtynä.
Toisen kauden sain juuri katseltua DVD:ltä, joten siitä puhutaan toisella kerralla enemmän...