torstai 12. helmikuuta 2015

Nouseva Jupiter (Jupiter Ascending)



Elokuvahistoriaa Matrix -trilogialla tehneet Wachowski veljekset ovat täällä taas. Nykyisin heidät tunnetaan sisaruksina, eikä heidän käsikirjoituskynänsäkään tunnu olevan enää niin teroitettu kuin vuonna 1999 alkaneen Matrix -trilogian aikoihin. 
Itse katselin Matrix -trilogian muutamia päiviä aiemmin, ennen kuin menin katsomaan Nousevaa Jupiteria. Matrix -elokuvat tuntuivat monen vuoden jälkeen vieläkin viihdyttävän hyviltä ja niistä saikin pienen innostuksen uutta Wachowski -leffaa kohtaan. Nouseva Jupiter onnistui lässäyttämään sen innostuksen ihan täysin.

Elokuvan pääosassa on Mila Kunisin näyttelemä venäläissyntyinen Jupiter, joka työkseen siivoaa huoneistojen vessoja. Jupiter vihaa elämäänsä, kuten elokuvan alussa sitä muutamia kertoja toistelee, mutta kaikki muuttuukin yllättäen kun Jupiter saa tietääkin olevansa sukua kosmosta hallitsevalle aatelissuvulle. Jupiter on Maan hallitsijan perijätär ja sekös Drag Queen -artisteja muistuttavia sukulaisia kismittää ja Jupiter halutaan pois päiväjärjestyksestä. Avaruusotukset lähtevät metsästämään Jupiteria ja Jupiterin avuksi saapuu geneettisesti muunneltu tähtisotilas Caine (Channing Tatum) joka sankarin tavoin tulee paikalle taitoluistellen avaruusluistimillaan. 




Elokuva tuntui jo juonen perusteella jokseenkin vähän tylsältä, mutta monesti myös tylsä juoni on osattu kertoa viihdyttävällä tavalla. Tässä Wachowskit eivät kuitenkaan onnistu. Elokuvan alkuminuuteista lähtien katsojalle tehdään selväksi että pääosassa on avuton prinsessa, jota sankari yrittää ritarillisesti suojella. Hetken aikaa elokuvaa kiidätetään eteenpäin vauhdikkailla taistelukohtauksilla, jotka ovat näyttävästi toteutettu ja mukaan taistelukohtauksiin on vähän saatu Matrix -leffoista tuttua slowmotionia ja välillä on ihan vaan rauhallista hahmojen välistä dialogia, joilla selvennetään Jupiter -prinsessan taustoja. Mutta tietyin väliajoin palataan muistuttamaan, että Jupiter on avuton prinsessa ja pulassa. 
Milloin Mila Kunis on avaruusörkkien kynsissä ja milloin se vaan putoaa jostakin korkealta alaspäin. Tekijätkin ovat ilmeisesti huomanneet että kohtauksissa ei ole kauheasti jännitystä, joten ovat halunneet taustalle jännitystä lisäävää musiikkia, joka jännityksen sijasta lisää ärsytystä. Tietysti mukana on myös sankarin ja prinsessan välillä kehitetty ohut pakollinen rakkaustarina.



Elokuvasta vaan puuttuu fiilis, sitä on varmasti kunniakkaasti yritetty tehdä mutta lopputulos on tahattoman kieliposkessa väännetty Star Warsien, Star Trekien ja Twilightin yhdistelmä. Mila Kunisin näyttelemä Jupiter on elokuvan ainoa jokseenkin vakavasti otettava hahmo. Channing Tatum on suurimmaksi osaksi miespuolinen Kiira Korpi, joka avaruusluistelun lisäksi hallitsee myös aseiden ja koneiden käytön. Elokuvan pääpahiksena on Kaiken Teoria -elokuvasta Oscar-ehdokkuuden napannut Eddie Redmayne, joka ei ikävä kyllä ole tässä elokuvassa kauhean vakuuttava.
Eddie Redmaynen hahmon kähisevää puhetta kuunnellessa, tuli mieleen ensimmäinen oma Ilosaarirock-kokemukseni. Ilosaarirockista kotiin tullessa iski nimittäin kamala kurkkupöpö, kurkku oli kolme viikkoa kipeänä, syöminen ja juominen oli vaikeaa ja puhuminen lähes mahdotonta. Kuulostin puhuessani ihan samalta kun Redmaynen hahmo. Eikä sekään ole kivoimpia muistoja. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti