The Lone Ranger

Pirates Of The Caribbean -elokuvan tekijät ovat täällä taas. Gore Verbinski ja Jerry Bruckheimer lyövät jälleen hynttyyt yhteen supertähti Johnny Deppin kanssa, jonka idea koko projekti alunperin on ollutkin. 

Tällä kertaa elokuva ei pohjaudu huvipuistolaitteeseen, vaan 1930-luvulla yhdysvalloissa ikonisen aseman saavuttaneeseen hahmoon, joka tuli tunnetuksi George W. Trendlen ideoimasta ja Fran Strikerin käsikirjoittamasta The Lone Ranger -nimisestä radio- ja televisiosarjasta. Ja myöhemminhän hahmo päätyi myös kirjojen ja sarjakuvien sivuille. 
Suomessa kyseinen hahmo ja ohjelma tunnetaan nimellä Yksinäinen ratsastaja.
Ja onhan se jo aikakin tämän hahmon uuden tulemisen kanssa, kun viimeisimmästä teatterielokuvasta on aikaa jo 30 vuotta.

Pirates of the Caribbean -kolmikko on tästä elokuvasta kyllä onnistunut luomaan yhtä viihdyttävän seikkailun, kuin mitä ihan ensimmäinen Pirates -leffakin oli. Elokuva keskittyy Yhdysvaltain edistysaatteeseen jonka kautta mukaan on saatu intiaanit, ratsuväki ja muut genreen sijoittuvat yksityiskohdat. Tarina sijoittuu vuoteen 1869, jolloin avattiin ensimmäinen koko mantereen yhdistävä junareitti. Armie Hammer esittää elokuvan nimikkohahmoa, asianajaja John Reidia, joka palaa idästä takaisin kotikaupunkiinsa. Samassa junassa matkustavat vangittuina myös mielipuolinen hylkiöintiaani Tonto (Johnny Depp) sekä pahamaineinen murhamies Butch Cavendish (William Fichtner). Cavendish kuitenkin onnistuu pakenemaan, ja erinäisten tapahtumien kautta John Reid saakin huomata, että vaikka hän uskookin oikeuteen eikä halua turvautua aseisiin, niin hänen lainopeistaan ei ole juuri hyötyä. Niinpä hän vetää naamion kasvoilleen ja luottaa Tonton apuun, kun parivaljakko jahtaa yhdessä Cavendeshia, molemmilla on toki omat syynsä.

Armie Hammerin ja Johnny Deppin kemiat kohtaavat erinomaisesti. Hammer esittää roolinsa rauhallisen hillitysti, mikä sopii yksinäisen ratsastajan piirteisiin ja aatteisiin. Kun taas Depp esittää Tonto -hahmonsa värikkäästi. Deppin Tontossa hauskuus piileekin siinä, ettei katsoja pysty arvaamaan siitä yhtään mitään, välillä Tonto sutkauttelee hulluja intiaaniviisauksia ja heittelee hauskoja one-linereita, välillä taas tulee esiin Tonton surulliset puolet, ja hetken päästä se jo heiluukin säheltävänä hahmona villissä toimintakohtauksessa. Hahmoon lisäsärmää tuo päässä oleva kuollut korppi, jota Tonto ruokkii koko elokuvan ajan. Tontosta ei voi olla pitämättä.
Myös William Fichtner on ollut loistava valinta Butch Cavendishin rooliin. Fichtner onnistuu tekemään Cavendishista samalla uskottavan pelottavan, mutta myös sarjakuvamaisen.
Tässä leffassa on mukana myös Helena Bonham Carter. Toivottavasti tämä ei ala tarkoittaa nyt sitä, että joka leffassa missä on Johnny Depp myös Bonham Carter tullaan näkemään. Tässä pätkässä hänen roolinsa tuntuu lähinnä ylimääräiseltä täytteeltä. Eikä se oikein kunnolla jää edes mieleen.

Elokuvahan on Disney -elokuva kuten olivat myös Pirates -leffatkin, mutta se ei mielestäni silti palvele ihan perheen pienimpiä. Paikoitellen kohtaukset ovat synkkiä ja väkivaltaisia. Elokuva on siis sekä hauska että hieman pelottavakin. Taistelu- ja toimintakohtaukset ovat kuitenkin näyttäviä sekä viihdyttäviä. Joidenkin kohtausten lievät ylilyönnit kuuluvat asiaan ja tekevät näin elokuvasta hieman erikoisemman.

Hans Zimmer vastaa elokuvan musiikista, ja herra on kyllä pysynyt täysin kartalla säveltäessään tähän leffaan musiikkia. Musiikit kohtauksissa luovat aitoa vanhan ajan villin lännen -tunnetta. Loppukohtauksessa kun alkoi soida alkuperäisen tv-ohjelman Wilhelm Tell -tunnari, joka oli Zimmerin käsissä kokenut pientä uudistusta, teki mieli nostaa Zimmerille hattua.

Kaikinpuolin viihdyttävä kesäleffa, joka tuo mieleen vanhat kunnon länkkärileffat. Tämmösiä lisää. Elokuvan loppu kyllä jättää hieman kuvan, että jatkoa olisi ehkä luvassa. 

Iron Man 3

Keskiviikkona ensi-iltansa sai supersankari-jatkis Iron Man 3, ja se on aika lailla suoraa jatkoa vuosi sitten elokuvateattereissa pyörineelle The Avengers -leffalle. Jos The Avengers on kuitenkin vielä näkemättä, niin ei haittaa, sillä tässä leffassa viittaukset Kostajien tapahtumiin jäävät vain dialogin tasolle ja osittain lyhyisiin takaumapätkiin.
Viittaukset Avengersiin on kyllä täysin perusteltuja, sillä New Yorkin tapahtumat ovat jättäneet oman jälkensä Tony Starkiin (Robert Downey Jr.). Iron Man 3:n alussa selviää, että Stark riutuu unettomuuden kourissa ja kärsii paniikkikohtauksista. Mutta ne ovat sankarimme osalta vielä pieni huolen aihe, sillä samaan aikaan terroristijohtaja Mandariini (Ben Kingsley) aloittaa tuhoisat pommi-iskut ympäri maata. Pommi-iskun uhriksi joutuu myös Tonyn hyvä ystävä ja entinen henkivartija Happy Hogan (Jon Favreau), jolloin Iron Man astuu esiin ja julistaa koston himoissaan sodan Mandariinille. 

Aiemmat Iron Man -elokuvat ovat niittäneet suurta suosiota - jättihitti The Avengersista puhumattakaan - sen verran, että Marvel Studios olisi halutessaan voinut tehdä kolmannesta jatko-osasta "halvemman" ja katsojia olisi silti riittänyt. Mutta tähän ei ole sorruttu, vaan elokuvaan on toden teolla panostettu, vaikka se onkin pienimuotoisempi kuin aiemmat osat. Sekin ratkaisu on tehty onnistuneesti.

Kaksi aiempaa elokuvaa ohjannut Jon Favreau on siirtynyt pois ohjaajan paikalta ja siirtänyt vastuun käsikirjoittaja-ohjaaja Shane Blackin harteille. Uutiset Tappava Ase -elokuvat luoneen Blackin istumisesta ohjaajan paikalle, sai silloin omat odotukseni nousemaan Iron Man 3:sta kohtaan. Arvostan Tappava Ase -elokuvia suuresti ja osasin odottaa että tästäkin elokuvasta tulee jotain todella hyvää. Ja Iron Man 3 ei kyllä pettänyt omia odotuksiani, vaan se jopa ylitti ne tuntuvasti. Blackin kynänjälki näkyy varsin terävänä elokuvan dialogissa, joka kantaa aivan elokuvan lopputeksteihin asti. Tony Starkin onelineritkin oikeasti naurattaa, eivätkä jää vain kuiviksi heitoiksi Spider-Man elokuvien tyyliin. Shane Blackin kynä on viuhunut onnistuneesti siis myös käsikirjoituksen puolella.

Black ei myöskään yritä muuttaa totuttua kaavaa, vaan luottaa vahvasti Iron Man -elokuvien kantavaan voimaan: Robert Downey Jr.:n karismaan, joka tälläkin kertaa pitää katsojan rautaisessa otteessaan. Black on mitä ilmeisemmin halunnut tuoda tätä puolta vielä enemmän esille, sillä elokuvassa Downey Jr. on kameran edessä enemmän Tony Starkina kuin metallihaarniskansa sisällä. Mikä on myös yksi elokuvan positiivisista puolista.
Ennakkotiedoissa liikkui huhu, että Ben Kingsleyn näyttelemä terroristijohtaja Mandariini kuuluisi samaan mielipuoliseen lahkoon kuin Yön Ritarin Jokeri. Kingsleyn Mandariinilla onkin siihen varsin täydelliset mahdollisuudet, mutta hahmosta on kuitenkin tehty paljon monipuolisempi, mikä oli ainakin allekirjoittaneelle hyvä yllätys. Tony Starkin ja Mandariinin ensimmäinen kohtaaminen onkin elokuvan parhaita kohtauksia. Gwyneth Paltrow on myös isommassa osassa roolillaan Pepper Pottsina tässä kolmannessa elokuvassa.

Iron Man 3 on viihdyttävä toimintaseikkailu, joka ei petä millään osa-alueella. Se on huima saavutus, sillä pitää ottaa huomioon se, että ensisijaisestihan Shane Black on käsikirjoittaja, joka on tehnyt aiemmin vain yhden elokuvan ennen Iron Man 3:sta. Se elokuva oli Kiss kiss, bang bang. KKBB:ssäkin toista pääosaa näytteli Robert Downey Jr. 

Toivon mukaan tältä kaksikolta tulee vielä yhteisiä elokuvia!

On näkynyt myös uutisia, joiden mukaan Robert Downey Jr. on uhannut luopua roolistaan Iron Manina, liian raskaiden toimintakohtausten vuoksi. Iron Man 3:n kuvauksissa Downey Jr. loukkasi jalkansa, jonka jälkeen on kuulemma alkanut miettiä, että milloin homma lakkaa olemasta hauskaa. Herra näyttelee Iron Mania vielä ainakin The Avengers 2:ssa, jonka jälkeen homma saattaa olla sitten ohi. Jos näin käy, että Downey Jr. lyö hanskat tiskiin, niin toivon että sen jälkeen ei tule enempää Iron Man -elokuvia, tai mitään "uutta tarinaa", sillä Downey Jr.:n saappaat tähän rooliin on liian isot kenenkään täytettäviksi.

Thumbs and Ammo - Todella kovat kundit eivät tarvitse aseita, heille riittää positiivinen asenne.

Mitä olisi toimintaelokuvat ilman aseita? Aseiden sijaan näytettäisiinkin pahiksille vain peukkua ja positiivista asennetta. Sehän näyttää huvittavalta. 

Huumorisivusto Thumbs and Ammo on koonnut kasaan leffastillejä klassisista elokuvateoksista, ja niihin on aseiden tilalle photoshopattu toimintasankareille pasifistisesti peukalot pystyyn. Itselle kuvat aiheutti naurunpyrskähdyksiä. Kannattaa käydä tutustumassa!

Disney julkaisi Oscarista kisaavan lyhytelokuvan YouTubessa.

Oscar-gaala 2013 lähestyy kovaa vauhtia, se järjestetään 24. helmikuuta Los Angelesissa. Disney teki hieman yllättävän vedon YouTube-kanavallaan, ja julkisti siellä Oscar kilpailussa mukana olevan lyhytelokuvan Paperman. Paperman on aiheuttanut ihastusta sen saumattomalla tietokoneanimaation ja piirroselokuvan yhdistelmällä.




Paperman on mahdollista nähdä myös valkokankaalla parin viikon päästä, sen saapuessa teattereihin Räyhä-Ralph (Wreck-It Ralph) -elokuvan lämmittelijänä.

Hobitti - Odottamaton Matka

Vuonna 2003 Peter Jackson sai valmiiksi kolmiosaisen Taru Sormusten Herrasta -elokuvansa, ja kävin niistä kaksi viimeistä osaa (Kaksi Tornia, Kuninkaan Paluu) katsomassa ihan elokuvateatterissa, ekan osan katselin sitten kotona DVD:ltä. Pidin Jacksonin ohjaamista elokuvista niin paljon, että päätin kyseiseen kirjaankin jälkeenpäin perehtyä. 
Kirja kuitenkin jäi sitten kesken, koska se olikin yllättävän paksu tiiliskivi ja kirjoitusasu oli aika lähellä samaa kokoa kuin Raamatussa. Kirja on kesken edelleen.

Loppuvuodesta 2012 elokuvateattereiden valkokankaat valloitti TSH-trilogian esiosa, Hobitti. Tämän tarinan piti alunperin olla vain kaksiosainen seikkailu, mutta tuotantovaiheessa Jackson päättikin tehdä sen kolmiosaiseksi. Mikä, ainakin tällä hetkellä, tuntuu itsestäkin hyvältä ratkaisulta. Itsehän en lukeudu intohimoisiin Tolkien- ja TSH-faneihin, mutta kuitenkin ajattelin että tämä kolmiosainen leffa olisi nähtävä teatterissa kokonaisuudessaan.

Hobitti - Odottamaton matka leffan tapahtumat sijoittuvat 60 vuotta ennen Sormusten herran tarinan tapahtumia. Elokuvan päähenkilön, nuoren Bilbo Reppulin roolissa nähdään vaikuttava Martin Freeman. Freeman on Bilbon pöksyissä kuin kotonaan, hän on myös roolisuorituksellaan elokuvan ratkaisevin tekijä. Vähänkin huonompi näyttelijävalinta Bilbon roolille ja koko elokuva olisi ollut keskinkertaisempi ja sen pääpaino hahmoilta olisi siirtynytkin efekteille ja taisteluille.

Bilbon rauhallinen ja mukavuudenhaluinen elämä kokee suuren muutoksen, kun vanha velho Gandalf (TSH-leffoissakin samassa nutussa ja hatussa ollut Ian McKellen) saapuu hänen portilleen. Gandalfin mukana saapuu 13 kääpiötä, eli Thorin Tammikilpi, Balin, Dwalin, Nori, Dori, Ori, Oin, Gloin, Fili, Kili, Bifur, Bofur ja Bombur, jotka kaikki ovat hyvin omanlaisiaan persoonia. Osa heistä kylläkin jää ensimmäisessä osassa vähän muita sivummalle. Kaapiöjoukkoa johtaa synkeä ja vakavamielinen Thorin Tammikilpi (Richard Armitage), joka myös nousee keskeiseksi hahmoksi.
Gandalf ja kääpiöt houkuttelevat Bilboa mukaan vaaralliselle seikkailulle, jonka tarkoituksena olisi vallata takaisin valtakunta ja aarteet, jotka lohikäärme Smaug kääpiöiltä aikoinaan riisti. Vastahakoisen niskoittelun jälkeen Bilbon valtaa seikkailun halu ja hän päättää liittyä lyhytmittaisen moottoripyöräjengiä muistuttavan joukon jatkoksi.

Seikkailun aikana törmätään vaaroihin, kuten vihamielisiin örkkeihin, peikkoihin ja mahtaviin kivijättiläisiin. Elokuvassa on paljon näyttäviä taistelukohtauksia mutta Jackson onnistuu kuitenkin viihdyttämään katsojaa viemällä tarinaa koko ajan verkkaisesti eteenpäin. Matkaa maustaa myös sivuhahmot, joita on onnistuttu hyödyntämään mainiosti.
Mieleenpainuvin sivuhahmo itselleni oli Gandalfin kollega, pössyttelyyn ja sieniin keskittynyt ekohippi Radagast Ruskea, jota tulkitsi vanha Doctor Who'n esittäjä, Sylvester McCoy.

Elokuvan hienoin kohtaus on kuitenkin loppupuolella, kun Bilbo ensikertaa kohtaa yksinäisen ja onnettoman Klonkun. Freemanin ja Klonkkua näyttelevän Andy Serkisin yhteiskohtaus on elokuvan parasta antia näyttelijätyön osalta.

Elokuva on mahdollista nähdä myös HFR-tekniikalla, Kuusaalla se onnistuu Kino 123:ssa. High Frame Rate -tekniikka heijastaa valkokankaalle 48 kuvaa sekunnissa, joka on kaksinkertainen määrä vanhaan verrattuna. Itse kävin katsomassa juuri tämän version ja suosittelen lämpimästi muillekin. Olen kuullut juttua, että joillekin tämä versio voi aiheuttaa huonoa oloa, mutta mulle se aiheutti lähinnä suurta hämmästystä, nyt alkaa 3D-leffat näyttää siltä miltä niiden pitäiskin. Kuvanlaatu näyttää hyvältä, se on terävän selkeä ja katsoja kokee kaiken kuin teatteri-iltamaa katselisi. Itsekin huomasin väistäneeni pariin otteeseen kameraa kohti tulleita kiviä ja kotkia. 

Tämä elokuva on matka joka kannattaa kokea, välillä voi pysähtyä nauttimaan ihan vaan maisemista. Hitsit, odotan jo jatkoa!

Ted

Family Guy-piirrossarjan luojan Seth MacFarlanen ensimmäinen live action -elokuva Ted, on harvinaisen toimiva ja koskettava komedia. 

Elokuva alkaa perinteisen sadun tyyliin, jossa hyvin yksinäisen pienen pojan, Johnin (Mark Wahlberg), jouluinen toive toteutuu. Hän saa joululahjaksi tavallisen pehmolelunallen, ja alkaa pitää tätä ystävänään. Pian John toivookin, että nalle osaisi puhua ja he voisivat olla parhaat kaverukset. Niinpä teddykarhu saa kuin saakin taianomaisen hengen. Vuodet kuluu ja John kasvaa isoksi, mutta ei niin aikuismaiseksi. 

Johnin ja nallekarhu Tedin ystävyys säilyy ennallaan, ja suurin huvin aihe on pilven polttaminen, lorvailu ja Flash Gordon - Iskevä Salama -kulttielokuvan katsominen. Kaveruus on helppoa, niin kuin parhailla ystävillä yleensäkin, mutta John asuu neljättä vuotta avoliitossa Lorin (Mila Kunis) kanssa, ja Lori haluaa suhteelta jo enemmän.

MacFarlanen itsensä ääninäyttelemä Ted toimii Johnille vähän kuin alitajunnan jatkeena, vaikka onkin ihan oma persoonansa. Tedillä on suuri halu vältellä vastuuta, ja pelko siitä, että mahdollisen kosinnan jälkeen tyttöystävä olisikin kahle ja pallo jalassa. Lori haluaa että Ted muuttaisi omilleen, ja itsenäistyisi ja pian John onkin kahden tulen välissä. 

Elokuvassa huumori on räävittömän härskiä, mutta toimii loistavasti. Huumorin kohteeksi joutuvat myös asiat ja tapahtumat joille ei yleisesti saisi nauraa, mutta elokuvaan ne on laitettu selvästi pilke silmäkulmassa, joten niille on mahdotonta olla nauramatta. 

Ted on hahmona aivan nerokas. Vaikka Ted-nalle elokuvassa vuosien myötä kehittyy rivosuiseksi ja pahatapaiseksi härönalleksi, on se silti nappisilmäinen, pörröinen ja sillä on lämmin sydän. Ja nallea kohtaan on mahdoton olla tuntematta sympatiaa. Moni katsoja muistaa omat lapsuutensa pehmolelu-nallet ja se tunnelataus auttaa myös Tedin dramaattisia ja liikuttavia kohtauksia toimimaan hienosti.

Mark Wahlberg ei ole minuun aiemmin tehnyt juuri sen suurempaa vaikutusta, mennyt lähinnä OK-tason näyttelijänä. Mutta tässä elokuvassa Wahlberg näyttää kykynsä komedianäyttelijänä, ja huomaa että kykyjä on vaikka muille jakaa. Ja pystyypä mies näyttämään myös vanhoja Marky Markin aikaisia hiphop-taitojaan, kun John luettelee white trash-naisten etunimiä rytmikkäästi pitkänä sarjana.

Itse onnistuin samaistumaan jopa Wahlbergin näyttelemään Johniin niin hyvin, että toisinaan sitä tunsi katselevansa omaa elämää jonkun toisen silmillä. Joten elokuvalla on potentiaalia myös tämmöisten tunteiden aiheuttamiseen.

Elokuvan sivuosissa on ihka-aito Flash Gordon (Sam Jones) sekä Giovanni Ribisi, joka on loistava Tedia kyttäävänä karmivana stalkerina. 
Tämä on näkemisen arvoinen komedia, joka pystyy sulattamaan sydämet.

Madagascar 3

DreamWorksin Madagascar animaatioseikkailu on päässyt jo kolmanteen osaansa. Aiemmista osista tutut Alex-leijona, Marty-seepra, Melman-kirahvi ja Gloria-virtahepo yrittävät jälleen löytää tietään takaisin kotoisaan eläintarhaansa New Yorkiin. 

Edellisosassa Afrikkaan päätyneitä kaveruksia on alkanut kalvaa koti-ikävä, ja kotiin pääsyyn he tarvitsevat tuttujen pingviinien ja simpanssien apua, sillä heillä on lentokone. Pingviinit ovat kuitenkin matkanneet Monte Carloon, jossa he ovat ryhtyneet huijaamaan rahoja Casinoilta, joten nelikon on seurattava perässä. Sitä miten ja millä Alex, Marty, Gloria ja Melman päätyvät Monte Carloon, ei elokuvassa valaista. Mutta sitä katsoja ei ehdi juuri jäädä suuremmin edes pohtimaan, kun sitä ollaan jo vauhdikkaassa seikkailussa.

Elokuva alkaa hitaasti, mutta meno yltyy vauhdikkaaksi Monte Carlon takaa-ajoissa, kun ranskalainen metsästäjä kapteeni Chantel DuBois haluaa napata eläimet, ja erityisesti hän haluaa Alex-leijonan pään seinälleen. Takaa-ajo onkin hauskaa kohellusta, mutta elokuvan tempo muuttuu vähän rauhallisemmaksi, kun ystävämme onnistuvat pääsemään Sirkus-junan kyytiin ja sen mukana kiertueelle, jonka matka käy halki Euroopan aina New Yorkiin asti. 

Elokuvan parasta antia oli mielestäni juuri eläinporukan Sirkus-show ja siihen harjoittelu. Show oli näyttävä ja hienosti toteutettu, ja Katy Perryn Firework-biisi sopi kyseiseen kohtaukseen kuin nenä päähän, ja kuulosti paljon paremmalta mitä biisi mielestäni oikeasti edes on. Leffan muut sirkuseläimet (Gia-jaguaari, Stefan-merileijona ja Vital-tiikeri) jäävät harmillisesti enemmän statistien rooliin, ainoastaan Vitalille on tehty jonkinlainen hahmoa syventävä tarina. Madagascar 3 on hyvä jatko-osaleffaksi. 

Jäin kyllä kovasti kaipaamaan sitä hauskaa äksyä vanhaa rouvaa - "senkin tuhma kisu!" repliikkeineen - joka aina välillä tupsahti esiin milloin mistäkin. Olisihan sekin sinne sirkusyleisöön mahtunut mukaan.