Mad Max

Ennen Hollywood-tähdeksi nousemistaan Mel Gibson teki elokuvahistoriaa mullistavan roolin Max Rockatanskyna. Australialaisen George Millerin ja Byron Kennedyn käsikirjoittama toimintaelokuva Mad Max sain ensi-iltansa vuonna 1979. Miller itse vastasi myös elokuvan ohjauksesta ja Byron Kennedy toimi toisena tuottajana. Elokuva oli suuri hitti, vaikkakin sen sisältämä väkivaltaisuus ja raakuus saikin monet maat (mukana myös Ruotsi ja Uusi-Seelanti) kieltämään elokuvan esityksen kokonaan. Ruotsin kielto purettiin vasta vuonna 2005, Suomessakin elokuva kompuroi sensuurin jalkoihin mutta asia korjattiin 36 vuotta myöhemmin, alkukeväästä vuonna 2015 Yle Teema -kanavalla kun elokuva näytettiin yhtenä teemaillan elokuvista.
Mad Max onkin yksi maailman taloudellisesti menestyneimpiä indie-elokuvia. Se on ilmiö, joka on kantanut kulttimainettaan näihin päiviin asti.
Elokuvan pääosa oli parikymppiselle draamaopiskelijalle, Mel Gibsonille, ensimmäinen  pääosaelokuvarooli hänen urallaan ja senkin hän sai vain sattuman kaupalla. Gibson oli mennyt kuvauksiin ainoastaan ystävänsä seuraksi, mutta edellisiltana olleen baaritappelun jäljiltä Gibsonin ruhjeilla olleet kasvot herättivät tuottajien mielenkiinnon ja Gibsonia pyydettiin tulemaan paikalle parin viikon päästä uudelleen. Vaikka kasvot olivatkin parantuneet Gibson sai roolin. Maxin hahmo tekikin Gibsonista kansainvälisen elokuvatähden.

Mad Maxin tapahtumat sijoittuvat lähitulevaisuuteen, jossa maailmanlaajuinen energiakriisi on ajanut ihmiset taistelemaan toisiaan vastaan. Maailmassa ei ole enää lakeja, ja hengenvaaralliset rikollisjengit tappavat kaiken mikä heidän tielleen sattuu eksymään. Lainvalvojat joutuvat taistelemaan väkivaltaa vastaan väkivallalla ja verinen hulluus leviää ympäri maailman. Perheellinen poliisi, Max Rockatansky, onnistuukin pysäyttämään muutaman pahamaineisen jengiryhmän jäsenen ja toimittaa heidät tiilenpäitä lukemaan. Jengin johtaja Toecutter (Hugh Keays-Byrne) ei katso asiaa hyvällä ja päättää kostaa Maxille tappamalla tämän pienen lapsen ja vaimon ajamalla moottoripyörällä heidän ylitseen. Siitä Max saakin syyn aloittaa oman henkilökohtaisen ja verisen kostoretkensä, tappaen jokaisen Toecutterin jengin jäsenen yksi kerrallaan. 

Elokuva tehtiin pienellä budjetilla. Kuvauspaikaksi valikoitui aavikko keskellä ei mitään, sillä muuhun kuvauspaikkaan ei ollut varaa. George Miller työskenteli lääkärinä ja sai painaa lisävuoroja töissään että sai rahasäästöjä elokuvaa varten, myös Byron Kennedy teki ylimääräistä työtä työskennellen ambulanssikuskina. Elokuvan kohtaukset kuvattiin kerralla purkkiin, sillä uusia autoja ei ollut varaa hankkia, Miller uhrasi myös oman autonsa elokuvaa varten. Myöhemmin on paljastunut että osa sivuosanäyttelijöistä työskenteli elokuvaa tehdessään kaljapalkalla. Elokuvan lopullinen budjetti oli vain 400 000 dollaria, mutta tuotti maailmanlaajuisesti takaisin tekijöilleen noin 100 miljoonaa dollaria.

Vuonna 1981 George Miller palasi rakastamansa aiheen pariin. Mad Maxin suuren suosion ansiosta, elokuva sai jatko-osan Mad Max 2: The Road Warrior (Suomessa elokuva tunnetaan nimellä Mad Max 2: Asfalttisoturi). Jatko-osa ottaa ajallisesti pienen harppauksen eteenpäin tulevaisuuteen, ydintuhon jälkeiseen aikaan. 

Mel Gibson uusii roolinsa Max Rockatanskyna, joka elelee Australian hiekka-aavikoilla yhteiskunnasta täysin eristäytyneenä koiransa kanssa. Sen hetkisessä maailmassa tärkein raaka-aine on moottoriajoneuvojen polttoaine, jota saadakseen ihmiset ovat valmiita tappamaan toisiaan, ja kaikkialla vallitsee vain viidakon laki. Raivopäiset jengit pitävät valtaa yllä, kun he etsivät kallisarvoista polttoainetta. Max etsii myös ajokkiinsa polttoainetta ja tulee miltei satunnaisen gyrokopterilentäjän (roolissan vallan mainio Bruce Spence) ryöstämäksi. Lentäjän huonoksi onneksi ryöstön kohde onkin taitava taistelija ja säästääkseen henkensä, lentäjä kertoo Maxille aavikon keskellä olevasta kylästä, jossa valmistetaan polttoainetta. Aavikon keskellä on pieni suljettu kylä, jossa ryhmä ihmisiä pumppaavat öljyä maan uumenista, kylää johtaa Pappagallo (Michael Preston). Max onnistuu pääsemään sisään kylään. Maxin ja kyläläisten välille syntyy hauras luottamus. Samaan aikaan punkkarihenkinen, raivopäinen ja rajuilla moottoriajoneuvoilla varustautunut rosvojoukko on tullut piirittämään kylää umpihullun johtajansa Lord Humunguksen (Kjell Nilson) käskystä. Lord Humungus lupaa, että kyläläisten henki säästyy jos he luopuvat polttoaineestaan. Kyläläiset eivät tähän suostu ja Lord Humungus päästää irti mohikaanitukkaisen psykohullun, taisteluissa oikeana kätenään toimivan Wezin (Wernon Wells, tekee yhden mieliinpainuvimman roolin koko elokuvassa). Tahtomattaan Max onkin pian keskellä kahden ryhmän raakalaismaista taistelua elämästä ja kuolemasta ja myöhemmin valitseekin puolensa, sekä avaa tien uudelle rauhanomaiselle heimolle. Taistelun tuoksinassa surmansa saa myös Maxin lemmikkikoira.

Elokuvan viimeinen puolituntinen onkin suoraa romurallia ja silmille räjähtävää taistelua, jossa niin palasiksi räjähtävät apokalyptiset autot, kuin niihin ennen näkemättömillä tavoilla hengiltä ruhjoutuvat ihmisetkin.

Elokuvan lopussa henkiin jäänyt Max päättää jäädä aavikolle yksin omille teilleen etsimään kohtaloaan ja nimettömästä gyrokopterilentäjästä tulee kylän uusi päällikkö, taistelussa kuolleen Pappagallon tilalle.

Asfalttisoturi vei Mad Maxin maailmaa entistä synkempään suuntaan ja toi samalla George Millerille neron ja tinkimättömän toimintaelokuvaohjaajan statuksen. Elokuvasarjan fanit jäikin malttamattomana odottamaan, että milloin pääsevät seuraavan kerran Mad Maxin raakaan maailmaan.

Neljä vuotta myöhemmin, vuonna 1985 ensi-iltansa sai Mad Max -elokuvasarjan kolmasosa: Mad Max Beyond Thunderdome, joka suomeksi taittuu hienosti muotoon Mad Max: Ukkosmyrsky. Elokuvan teko ei ollut George Millerille helppoa, sillä alusta asti mukana ollut tuottaja Byron Kennedy menehtyi muutamaa vuotta aiemmin ennen elokuvan julkaisua. Ohjauspuuhiin Millerin avuksi saapui George Ogilvie. Miller ohjasi elokuvaan vain toimintakohtaukset ja Ogilvie sai hoitaa kaiken muun. Lopputuloksesta tulikin sitten vähän perheystävällisempi, kuin elokuvasarjan aiemmat osat. Elokuvan pääosassa Mel Gibsonin kanssa oli tällä kertaa laulaja Tina Turner.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat ajallisesti 15 vuoden päähän Asfalttisoturin tapahtumista, ja vaikka elokuvassa edelleen ollaan aavikolla, niin enää ei eletä suoranaisesti ydinsodan tuhojen jälkeisissä tapahtumissa vaan maailmaa rakennetaan jo hiljalleen uudelleen. Max elää edelleen erakoituneena orpona piruna aavikon laidalla, mutta muutamien sattumien kautta hänestä tulee kadonneiden lasten johtaja ja saa riesakseen Bartertownin johtajan Aunt Entityn (Tina Turner) armeijan. Max saapuu Bartertowniin perimään vanhoja velkoja Jedediah -nimiseltä lentäjältä (Jedediahia näyttelee Bruce Spence, mutta tiettävästi lentäjähahmo ei ole sama kuin Asfalttisoturissa) voidaakseen auttaa lapsia, mutta Aunt Entityllä onkin Maxin varalle muita suunnitelmia. Max jää vangiksi ja saakin pian huomata olevansa taistelussa järkälemäisen ihmispedon kanssa suuressa rautahäkissä, jota kutsutaan Thunderdomeksi. Thunderdomen ainoana sääntönä on, että kaksi ihmistä astuu sisään mutta vain yksi tulee ulos. Elokuva päättyy Asfalttisoturin tapaan toiminnallisen tiukkaan takaa-ajokohtaukseen ja tarinan loputtua Mad Maxista tulee elävä legenda.

Ukkosmyrskyn tarinan eroavaisuus trilogian muista osista johtuu siitä, että elokuvan oli alunperin tarkoitus olla filmatisointi William Goldingin kirjasta Kärpästen Herra. Jossa lauma brittilapsia joutuu lento-onnettomuuden jälkeen autiolle saarelle, ilman aikuisten valvontaa ja lapsista tulee varsin villejä tapauksia. Tarinaan lisättiin lapset pulasta pelastava sankari, ja jostain Miller saikin ehdotuksen että siihen sopisi Mad Max. Elokuvan tarinaan liittyi myös Russell Hobanin romaani Ridley Walker, josta elokuvan lentäjä Jedediah on saanut nimensä. On siinä myös viittauksia Peter Pan -tarinan kadonneisiin lapsiin.

Tina Turnerille Ukkosmyrsky oli jättimenestys. Turner vastasi osittain elokuvan musiikista, ja elokuvan tunnusbiisiksi noussut Turnerin laulama We Don't Need Another Hero oli suuri hitti kautta maailman. Turnerin pahisarmeijassa oli mukana myös toinen musiikkialalla mainetta luonut henkilö, sillä rockbändi Rose Tattoon laulaja Angry Anderson näytteli armeijajoukon kiukkuista Ironbaria. 

Elokuva oli arvostelu- ja yleisömenestys, mutta kovimmat Mad Max-fanit saivat aihetta närkästykseen kolmannen Max-seikkailun pehmenneestä otteesta. Tämän jälkeen Mad Max -elokuvien teko lopetettiin, koska Miller halusi siirtyä muiden elokuvien pariin. 
Itse pidän kaikkia kolmea Mad Max -leffaa loistavina elokuvina kautta linjan. Ja ne on tällä hetkellä saatavilla yksittäisinä DVD-painoksina, joista aivan ensimmäistä elokuvaa ei ole Suomessa vieläkään julkaistu suomeksitekstitettynä DVD:nä. Suomeksitekstitetty versio löytyy kyllä Blu-Ray -painoksena, ja Blu-Ray -versiot on mahdollista saada myös tyylikkäässä metallisessa bensakanisterin mallisessa boksissa. 

Miller ehti tehdä monenlaisia elokuvia, mutta tunnetuimmaksi jäi kaikille tuttu elokuva: Babe - Urhea possu. Vuosikymmenien jälkeen Mad Max palasi Millerin unelmiin. Millerin kelkkaan hyppäsi Brendan McCarthy joka on työskennellyt sarjakuvien parissa. McCarthy osallistui käsikirjoittamiseen ja autojen suunnitteluun. 2000-luvun alussa uusi käsikirjoitus saatiin valmiiksi, mutta sitten tuli ongelmat matkaan. WTC-isku sai Millerin laittamaan tuotannon jäähylle ja takaisin pöytälaatikkoon, koska valuuttakurssit Australian ja Yhdysvaltojen välillä olivat liian vaihtelevia. Mel Gibson oli vielä tulossa Mad Maxin rooliin (se ei siis ollut ongelma! toim. huom.), ja kun WTC-iskuista selvittiin, niin Namibiassa tuli turvallisuusongelmia ja sen jälkeen alkoi Irakin sota, joka sai elokuvan näyttämään poliittisesti epäkorrektilta, Miller sai odottaa otollisempaa hetkeä. Paria vuotta myöhemmin tilanne näytti elokuvan kannalta paremmalta ja uskoa touhuun taas löytyi. Australiaan mentiin kuvaamaan maailmanlopun jälkeistä meininkiä, mutta luontoäiti olisi halunnut Mad Max-elokuvista värikkäämpiä ja kuvauspakaksi valittu aavikko oli ollut rankkasateen kastelema ja siitä oli alkanut tulla kukkaniitty. Vuonna 2011 elokuvan kuvauspaikka siirrettiin takaisin Namibiaan, mutta sitten Mel Gibson joutui jättämään leikin kesken henkilökohtaisten syiden takia ja tilalle alettiin kaavailla nuorempaa Maxia.

Näyttelijäkonkari Gibsonin saappaisiin astui mies nimeltä Tom Hardy, joka ei ollut tässä vaiheessa vielä kovin tunnettu. Mutta Mad Maxin tuotannon pitkittyessä Hardy ehti tehdä loistavan roolin Nolanin eeppisessä Batman -trilogian päätösosassa vahvana Banena ja luoda itselleen muutenkin tunnettavuutta. Toiseen pääosarooliin kiinnitettiin Charlize Theron. Elokuvan juonesta ei kuitenkaan annettu mitään vihiä. Heinäkuussa 2014 elokuvan nimi ja ensimmäiset kuvat julkistettiin: Vuonna 2015, 36 vuoden jälkeen edellisestä Mad Max -elokuvasta, elokuvateattereihin saapuu Mad Max: Fury Road.

Tom Hardy itse on valmista elokuvaa jo omin sanoin hehkuttanut: "Aivan v**un loistavaksi!" ja Hardy on lupautunut jo muutamaan jatko-osaan mukaan. Myös George Miller on hehkuttanut tekevänsä jatko-osat, ja Fury Roadin kanssa samaan aikaan kuvattiinkin Mad Max jatko-osaa nimeltä Furiosa. Charlize Theronin hahmon nimi Fury Roadissa on Furiosa, eli jatko-osassa varmaan päästään tutustumaan paremmin tuohon mystiseen naishahmoon. Warner Bros Pictures on hypetyksen kanssa ottanut rauhallisemman linjan eikä ole vielä vahvistanut saagan jatkumista, sillä se haluaa ilmeisesti ensin varmistaa miten Fury Road menestyy teattereissa.
Fury Roadin trailerit ovat olleet visuaalista silmäkarkkia ja hullua toimintaa, joka viittaa siihen että vuosikymmenet eivät ole saaneet visionääri George Millerin kynää tylsymään eikä kunnianhimoa hiipumaan. 
Paluu hullumpaan Mad Max maailmaan tapahtuu perjantaina 15. toukokuuta 2015. 
Mad Max: Fury Road -ensi-ilta lähestyy. Jännittyneet odotukset on jo melko korkealla!

Avengers: Age Of Ultron

Marvel Studios työstää supersankareistaan tasaiseen tahtiin elokuvia. Nyt paluun tekee kaikkien aikojen suurin supersankarielokuva, Avengers, eikä se säästele panoksia. Avengers: Age Of Ultron ei ole aivan lineaarinen jatko-osa ensimmäiselle Avengers-elokuvalle, sillä  Captain America: The Winter Soldier, Thor: The Dark World ja Guardians Of The Galaxy elokuvien tapahtumien vaikutukset näkyvät tässä elokuvassa.  Mutta myöskään ensimmäisen Avengers-elokuvan lopussa maahan hyökänneitä alieneita ei ole unohdettu.

Hieman taustatapahtumia:
Kuten Captain America: Winter Soldier leffan lopussa paljastui: terroristijärjestö HYDRA on ollut soluttautuneena Nick Furyn (Samuel L. Jackson) perustamassa S.H.I.E.L.D.issä aivan alusta lähtien ja HYDRAn jäsenet onnistuvat tuhoamaan S.H.I.E.L.D.in ja saivat haltuunsa Thorin veljen, Lokin, sauvan. 

Ja takaisin asiaan:
Avengers: Age Of Ultronin alussa Kostajat ovat onnistuneet paikantamaan HYDRAn tukikohdan ja käynnissä on täysi sota. Lopulta Kostajat saavat Lokin sauvan takaisin ja Tony Stark löytää HYDRAn tukikohdasta heidän luomansa uuden tekoälyn. S.H.I.E.L.D.in tuho ja Kostajien tarve pitää taukoa uhkien pysäyttämisessä saa Tony Starkin kokeilemaan uutta tekoälyä maailman pelastamiseen suunniteltuun rauhaturvaohjelmaan, Ultroniin. Ultronin pikakäynnistys ei menekään aivan suunnitelmien mukaan ja tekoäly riistäytyy käsistä, luo itselleen uuden kropan eikä suostu olemaan kenenkään käskytettävänä. 
Iron Man, Captain America, Thor, Black Widow, Hawkeye ja Hulk saavat vertaisensa vastustajan, kun rauhanturvaajaohjelmasta tuleekin Kostajien pahin vihollinen, joka haluaa pelastaa maailman pyyhkäisemällä koko ihmiskunnan pois maapallolta. 

Marvel Studiosilta on tähän mennessä tullut kaikkiaan kymmenen elokuvaa, joista jokainen on tuotantoarvoltaan ollut laadukasta viihdettä. Avengers Age Of Ultron on yhdestoista osa Marvel Cinematic Universe -sarjaan, eli plussaa on jos katselee aiemmat leffat ennen teatteriin menoa, kuten itse tein (aivan kaikkia en kuitenkaan ehtinyt), tai sitten katselee ne vasta Age of Ultronin jälkeen ja palauttaa tapahtumia mieleensä. Jos tämä sattuisi olemaan ensimmäinen Marvel -leffa jonka näkisi, niin sen parissa kyllä viihtyisi mutta osa juonikuvioista menisi aivan ohi. 
Loistavat näyttelijät (Robert Downey Jr., Chris Hemsworth, Chris Ewans, Scarlett Johansson, Mark Ruffalo, Jeremy Renner) tiivistunnelmainen juoni ja mahtipontiset toimintakohtaukset kuitenkin takaavat, että katsoja viihtyy penkissään pari tuntisen leffan ajan lähes koko ajan hymy korvissa. 
Näyttelijöiden välinen kemia toimii ja ohjaaja/käsikirjoittaja Joss Whedonilla on ollut terävä kynä käsikirjoituksen ja dialogin suhteen. Hahmojen keskeinen naljailu ja egojen pullistelu aiheuttaa usein hyvät naurut. Myös toimintakohtauksissa sankareiden heittämät one-linerit on mieleenpainuvan hauskoja.

Kostajista Iron Man, Thor, Captain America ja Hulk ovat saaneet itsenäisiä elokuvia ja niihin jatko-osia, joissa hahmojen tarinaan on syvennetty enemmänkin ja Marvel universumista on  saatu todella laaja. Mutta Scarlett Johanssonin Black Widow (Musta Leski), Natalie Romanov a.k.a Natasha Romanoff ja Jeremy Rennerin Hawkeye (Haukansilmä), Clint Barton eivät ole vielä saaneet omia yksittäisiä elokuviaan. Ensimmäisessä Avengersissa hieman perehdyttiin Black Widown taustoihin ja nyt Age of Ultronissa niihin syvennytään vähän lisää, mutta enemmän vielä syvennytään Hawkeyen taustatarinaan, mikä onkin elokuvan yllättävämpiä kohtia.
Age of Ultronin myöhemmistä trailereista pystyi vähän päätellä, että Bruce Bannerin (Mark Ruffalo) eli Hulkin ja Black Widown välillä olisi jotain säpinää ja itse vähän pelkäsin että onko tähän nyt yritetty sitten saada jotain Kaunotar ja Hirviö -tyylistä pakollista rakkaushömppää,  mutta onneksi ei. Säpinää hahmojen välillä on sopivasti ja enimmäkseen se on hyvällä maulla tehtyä flirttailua puolin ja toisin.
Black Widow onkin ainoa joka saa Hulkin rauhoittumaan. Elokuvan yksi parhaimmista kohtauksista on kuitenkin Hulkin ja Iron Manin välienselvittely keskellä ruuhkakaupunkia, Hulk riehuu ja raivoaa ja Iron Man yrittää parhaansa mukaan saada Hulkia nukahtamaan. 

Ultron on mielestäni pahin Marvelin sarjakuvamaailman vihollisista mitä näissä elokuvissa nyt on nähty, se on uhkaava ja voimakas ja Boston Legal -tv-sarjasta tutuksi tullut James Spader tekee aivan hyytävän hyvän roolin maailmanrauhaa tuhon kautta haluavana robottina. Kostajat kohtaavat myös Paul Bettanyn näyttelemän mystisen Vision -nimisen androidin joka on kyllä piristävä lisä elokuvasarjaan. Tarinan myötä mukaan liittyy myös X-meneistä tutut sisarukset Quicksilver (Elohopea) Pietro ja Scarlet Wich (Purppuranoita) Wanda Maximoff, jotka liittyvät taisteluun omista syistään. Aaron Taylor-Johnson ja Elizabeth Olsen ovat hyviä rooleissaan Elohopeana ja Purppuranoitana, vaikka jäävätkin ehkä vähän ohuiksi hahmoiltaan tarinan osalta. 

Kaiken puolin rautainen sarjakuvaleffa, joka jaksaa viihdyttää vaikka useammankin katsomiskerran ajan. Marvel-leffoista tykkääville Avengers: Age of Ultron tuntuu ennen aikojaan saadulta joululahjalta, joka kannattaa avata niin pian kuin mahdollista!

Leffan loputtua tulee hetken aikaa lopputekstejä, ja sitten vielä ihan lyhyt leffapätkä, joka antaa vähän vinkkiä mitä jatkossa seuraa. Sen jälkeen voi poistua salista, jos ei jaksa kaikkia lopputekstejä katsella kokonaan, viimisten lopputekstien jälkeen ei ole enää lisävideota luvassa. 

Pienet suuret muutokset.

Nyt on ollut tässä viime aikoina tämmöisiä pieniä yksittäisiä tapahtumia, jotka on ollu itselle henkilökohtaisella tasolla isompia ja siksi ne minusta ansaitseekin oman blogipostauksensa.

Disney-klassikot: 1 - 52

Syksyllä 2011 julkaistiin uusi DVD-painos Disneyn klassikkoelokuvasta Leijonakuningas, joka sai alunperin ensi-iltansa joulukuussa 1994. Pitkään etsiskelin DVD-versiota tuosta omaan hyllyyni, kun omistin elokuvan silloin 90-luvun lopulla vain VHS-versiona ja VHS-laite meni sitten sanomaan sopimuksensa irti. Mistäänhän sitä ei tietenkään löytynyt, ennen vuotta 2011 uuden painoksen myötä. Ostin sen leffahyllyyni heti ja siitä syntyi kipinä että hankinkin hyllyyni kaikki Disneyn vanhat ja uudetkin klassikkoleffat. Keräily alkoikin hieman hitaanlaisesti kun sillä hetkellä oli saatavilla kaupoissa DVD-versioina vain murto-osa Disneyn klassikkoleffoista, mutta hiljalleen niistä alkoi putkahdella uusia juhlapainoksia kauppojen hyllyille. 

Neljä vuotta kestänyt Disney -leffakeräilyharrastus tuli sitten päätökseensä alkuvuodesta 2015, kun sain hankittua viimeisenkin klassikkoleffan hyllyyni. Siellä ne ovat nyt kauniissa järjestyksessä ja näyttää tyylikkäältä. Tosin ei tämä harrastus tähän pääty, kun tasaisin väliajoin Disney julkaisee uusia elokuvia jotka saavat numeroidun klassikkoleiman. Seuraava onkin kohta DVD:nä julkaistava Big Hero 6.

Mutta tältä klassikkosarja näyttää tällä hetkellä:

Klikkaa kuvaa suuremmaksi, jos ei muuten näy.

Leffaliput:

Kuusankoski kun on tämmöinen pieni kaupunki (nykyisin toki osa suurta Kouvolaa), niin täällä on ollut vain yksi elokuvateatteri. Studio 123. Kouvolassa oli muutama muukin leffateatteri, mutta sinne asti oli aina hankala lähteä ja ei siihen koskaan ollut tarvetta kun Kuusaan leffateatterilla on ollut monipuolinen elokuvatarjonta ja kaikki itseä kiinnostavat elokuvatkin sinne on saapunut. Nykyisin Kuusaalla toimii toinenkin leffateatteri, Kino123. 

Studio 123 on kuitenkin ollut itselle se tärkein ja rakkain elokuvateatteri. Muissa leffateattereissa olen käynyt tässä vasta viime vuosina, kun kaveripiiri on alkanut muuttaa opiskelujen perässä uusille paikkakunnille ja sitten on kavereiden kanssa menty sinne leffateatteriin mikä on lähellä sattunut olemaan. 

Sen lisäksi että tykkään käydä eniten Studiolla, ehdin myös kiintyä heidän leffalippuihinsa. Vuonna 1994 kävin siellä ensimmäisen kerran katsomassa Leijonakuningas (tää leffa nyt esiintyy tässä postauksessa jo toistamiseen, sori!) -leffan ja sitä seurasi sitten muut Disney-elokuvat Pocahontasista Herculekseen. Sitten sitä alkoi olla jo sen ikäinen kaveri, että kävi elokuvissa jo itsekseen. Vuodet kului mutta Studion leffaliput oli aina samanlaisia, isoja ja värikkäitä ja niiden värimalli usein vaihtui. Niistä tuli tärkeitä ja kun samanlaisia leffalippuja ei ollut missään muualla, niin niitä alkoi kerätä itselleen talteen.

Nyt kuitenkin maaliskuun lopulla 2015, Studio 123:n leffaliput uudistuivat. Niistä tuli samanlaisia, kuin Kuusaan toisen leffateatterin, Kino 123:n elokuvaliput. Ne ovat siis nykyään paljon pienempiä ja valkoisia. Tämä oli itselle iso ja haikeakin muutos näin monen vuoden jälkeen. Mutta tähänkin tottuu!

Kuvassa kokoelmani vanhoista lipuista ja yksi uudenmpi lippu.

Kiitos Studion leffalippu 1994 - 2015

Stephen Amell kiinnitetty Teenage Mutant Ninja Turtles -jatko-osaan

Aprillipäivän aamuna sai herätä uutiseen, josta toivoi vain ettei se ole aprillipila. Myöhemmin onneksi tuli asiaa vahvistavampia uutisia ettei pilasta ollut kyse. Arrow -sarjan tähti ja pääosan esittäjä Stephen Amell on kiinnitetty 2016 tulevaan Teenage Mutant Ninja Turtles -elokuvan jatko-osaan. Itselleni yksi tämän vuoden parhaista uutisista! Vähän aikaa sitten vasta katselin tuon vuonna 2014 tehdyn uudelleen filmatisoinnin Turtleseista ja pidin siitä kyllä, se oli viihdyttävä vaikka pääpahis Silppuri olikin kuin suoraan Transformers-leffoista karannut ninjan ja autobotin risteytys. Elokuvalle en kyllä jatkoa osannut odottaa. Nyt kuitenkin odotan. Stephen Amell esittää Turtles 2:ssa antisankari Casey Jonesia, jääkiekkomaski naamalla heiluvaa kostajaa.

Ai niin, meinasi ihan unohtua. Olin myös joku aika sitten kahvilla näyttelijä Scarlett Johanssonin kanssa:

BIG GAME

Rare Exports -elokuvista tuttu parivaljakko, ohjaaja Jalmari Helander ja tuottaja Petri Jokiranta tuovat valkokankaalle kansainvälisen tason toimintaelokuvan. Pääosaan on pestattu Hollywoodin ykkösnimiin lukeutuva Samuel L Jackson, joka esittää Pohjois-Suomeen pinteeseen päätyvää Amerikan Yhdysvaltojen presidenttiä. Tarinan varsinainen sankari on kuitenkin 13-vuotias Oskari, jota näyttelee Rare Exportsistakin tuttu, Onni Tommila.

BIG GAME on tällä hetkellä kallein suomalaisten tekemä elokuva ja se kyllä näkyy. Saksan metsikössä, upeissa ja jylhissä vuoristomaisemissa kuvattu raina on kaunista katseltavaa. Vaikkakin maisemat saattavat syödäkin uskottavuutta suomalaisen katsojan silmissä sillä tapahtumapaikkana on kuitenkin olevinaan Suomen Lappi, mutta älkää antako sen häiritä! Se on vain elokuvaa. 
Elokuvan toimintakohtaukset tehosteineen ovat myös kuin suoraan Hollywoodissa tehtyjä. Elokuvaa ei välttämättä edes uskoisi suomalaiseksi, ellei siinä puhttaisiin suomea. Kerrankin voi hyvillä mielin olla suomalaisesta elokuvasta ylpeä, kun ei sillä Harlinin Rennylläkään enää niin hyvin pyyhi.

Elokuvan alussa Onni Tommilan näyttelemä 13-vuotias Oskari joutuu suorittamaan selviytymisriitin, jonka jokainen suvun mies on joskus tehnyt. Oskarin on siis suoriuduttava metsästysretkestä yksin jousipyssy aseenaan ja tuotava seuraavana aamuna näytille suurin saalis minkä metsä on pystynyt tarjoamaan. Samaan aikaan Suomen ilmatilassa on Yhdysvaltojen presidentin Air Force One -lentokone kuljettamassa presidenttiä Helsinkiin G8-maiden huippukokoukseen, mutta joutuukin kesken matkaa terroristien hyökkäyksen kohteeksi. Air Force One rytisee pakkolaskun tehdessään keskelle metsikköistä erämaata ja koneesta pelastunut presidentti saakin pian huomata olevansa terroristien jahtaama ja ainoa luotettava apulainen on paikalle sattunut 13-vuorias poika, Oskari.

Samuel L Jackson oli kiva nähdä toimintaelokuvassa vähän nöösimmässä roolissa. jonka Jackson ehkä tahallaan näyttelee vielä hieman yli mutta ei liikaa. Tommilan roolisuoritukseen on eniten varmasti vaikuttanut Jacksonilta saamansa tuki elokuvan kuvausten aikana ja tässä leffassa Onni tekee jopa paremman roolisuorituksen kuin Rare Exportsissa. Parasta antia elokuvassa näyttävän toiminnan lisäksi onkin Tommilan ja Jacksonin yhteiset rupatteluhetket nuotion ääressä. Elokuvan pahikset ovat oikeasti pahoja ja sielultaan kylmiä ihmisiä. Presidenttiä jahtaava psykopaatti terroristi, jota näyttelee yksi Saksan suosituimmista näyttelijöistä, Mehmet Kurtulus ja presidentin kieroutunutta henkivartijaa näyttelevä Ray Stevenson antavatkin hyvän vastuksen Tommilalle ja Jacksonille rooleillaan. 
Kun kyseessä on Samuel L Jackson toimintaleffa, niin itsellä oli ainakin koko elokuvan ajan pieni kutina, että onko Jacksonille laitettu jotain legendaarista repliikkiä viittauksena ja kunnianosoituksena vanhoihin toimintaleffoihinsa, mutta en ainakaan huomannut. Mutta kyllä Samuel pääsee sentään tässäkin leffassa toteamaan kerran sanan "Motherfucker", eikä sitä sanaa kukaan muu paremmin sanokaan kuin Jackson.

Kyseessä on vuoden näyttävin kotimainen elokuva, joka onnistuu vielä viihdyttämäänkin katsojan!

Nouseva Jupiter (Jupiter Ascending)

Elokuvahistoriaa Matrix -trilogialla tehneet Wachowski veljekset ovat täällä taas. Nykyisin heidät tunnetaan sisaruksina, eikä heidän käsikirjoituskynänsäkään tunnu olevan enää niin teroitettu kuin vuonna 1999 alkaneen Matrix -trilogian aikoihin. 
Itse katselin Matrix -trilogian muutamia päiviä aiemmin, ennen kuin menin katsomaan Nousevaa Jupiteria. Matrix -elokuvat tuntuivat monen vuoden jälkeen vieläkin viihdyttävän hyviltä ja niistä saikin pienen innostuksen uutta Wachowski -leffaa kohtaan. Nouseva Jupiter onnistui lässäyttämään sen innostuksen ihan täysin.

Elokuvan pääosassa on Mila Kunisin näyttelemä venäläissyntyinen Jupiter, joka työkseen siivoaa huoneistojen vessoja. Jupiter vihaa elämäänsä, kuten elokuvan alussa sitä muutamia kertoja toistelee, mutta kaikki muuttuukin yllättäen kun Jupiter saa tietääkin olevansa sukua kosmosta hallitsevalle aatelissuvulle. Jupiter on Maan hallitsijan perijätär ja sekös Drag Queen -artisteja muistuttavia sukulaisia kismittää ja Jupiter halutaan pois päiväjärjestyksestä. Avaruusotukset lähtevät metsästämään Jupiteria ja Jupiterin avuksi saapuu geneettisesti muunneltu tähtisotilas Caine (Channing Tatum) joka sankarin tavoin tulee paikalle taitoluistellen avaruusluistimillaan. 

Elokuva tuntui jo juonen perusteella jokseenkin vähän tylsältä, mutta monesti myös tylsä juoni on osattu kertoa viihdyttävällä tavalla. Tässä Wachowskit eivät kuitenkaan onnistu. Elokuvan alkuminuuteista lähtien katsojalle tehdään selväksi että pääosassa on avuton prinsessa, jota sankari yrittää ritarillisesti suojella. Hetken aikaa elokuvaa kiidätetään eteenpäin vauhdikkailla taistelukohtauksilla, jotka ovat näyttävästi toteutettu ja mukaan taistelukohtauksiin on vähän saatu Matrix -leffoista tuttua slowmotionia ja välillä on ihan vaan rauhallista hahmojen välistä dialogia, joilla selvennetään Jupiter -prinsessan taustoja. Mutta tietyin väliajoin palataan muistuttamaan, että Jupiter on avuton prinsessa ja pulassa. 
Milloin Mila Kunis on avaruusörkkien kynsissä ja milloin se vaan putoaa jostakin korkealta alaspäin. Tekijätkin ovat ilmeisesti huomanneet että kohtauksissa ei ole kauheasti jännitystä, joten ovat halunneet taustalle jännitystä lisäävää musiikkia, joka jännityksen sijasta lisää ärsytystä. Tietysti mukana on myös sankarin ja prinsessan välillä kehitetty ohut pakollinen rakkaustarina.

Elokuvasta vaan puuttuu fiilis, sitä on varmasti kunniakkaasti yritetty tehdä mutta lopputulos on tahattoman kieliposkessa väännetty Star Warsien, Star Trekien ja Twilightin yhdistelmä. Mila Kunisin näyttelemä Jupiter on elokuvan ainoa jokseenkin vakavasti otettava hahmo. Channing Tatum on suurimmaksi osaksi miespuolinen Kiira Korpi, joka avaruusluistelun lisäksi hallitsee myös aseiden ja koneiden käytön. Elokuvan pääpahiksena on Kaiken Teoria -elokuvasta Oscar-ehdokkuuden napannut Eddie Redmayne, joka ei ikävä kyllä ole tässä elokuvassa kauhean vakuuttava.
Eddie Redmaynen hahmon kähisevää puhetta kuunnellessa, tuli mieleen ensimmäinen oma Ilosaarirock-kokemukseni. Ilosaarirockista kotiin tullessa iski nimittäin kamala kurkkupöpö, kurkku oli kolme viikkoa kipeänä, syöminen ja juominen oli vaikeaa ja puhuminen lähes mahdotonta. Kuulostin puhuessani ihan samalta kun Redmaynen hahmo. Eikä sekään ole kivoimpia muistoja. 

Late Lammas -Elokuva

Brittiläinen Aardman-studio on tullut kaikille tutuksi tuottamistaan Wallace ja Gromit vaha-animaatioparivaljakon tv-sarjan seikkailuista. Nick Parkin luomat stop-motion-animaatiohahmot Wallace ja Gromit saivat sittemmin neljä lyhytelokuvaa: Suurenmoinen Huviretki (1989), Väärät Housut (1993), Läheltä Piti (1995) ja Paakarin Painajainen (2008). Lyhytelokuvien Läheltä Piti ja Paakarin Painajainen välissä Aardman-studio teki myös kaksi kokoillan elokuvaa, joista ensimmäinen oli ihan uusiin hahmoihin keskittyvä vuonna 2000 julkaistu Kananlento, joka sai suosiota ja kiitosta yleisöltään. Vuonna 2008 julkaistussa kokoillan elokuvassa palattiin takaisin Wallacen ja Gromitin seikkailuihin, ja elokuva Wallace ja Gromit: Kanin Kirous voittikin Parhaan Animaation Oscar-palkinnon.

 Vuonna 1995 Suomi voitti jääkiekon MM-kisat, mutta samana vuonna Wallace ja Gromit: Läheltä Piti -lyhytelokuvan sivuosassa näkyi pieni lammas, joka ei osannut odottaa saavansa suurta suosiota. Late Lammas sai oman tv-sarjansa 2007 ja sitä on nyt jo myyty 170 maahan. Sarjan jaksojen pituus on 7 minuuttia ja niitä on yhteensä 130. Nyt on viimein Laten vuoro kokeilla seikkailua täyspitkässä elokuvassa!

Late Lammas -elokuvan tarina saa alkunsa Sammalperän maatilalta, jossa Late Lammas kumppaneineen asustaa. Maatilasta huolehtii likinäköinen isäntä apunaan uskollinen Vuhku Vahtikoira. Arki maatilalla on kuitenkin rutiininomaista ja tylsää, niinpä Late alkaa haaveilla vapaapäivästä. Late luokin suunnitelman vapaapäivän toteuttamiseksi ja suunnitelmaan kuuluu tärkeänä osana, että isäntä on saatava nukahtamaan. Vapaapäivä toteutuu, mutta kommelluksilta ei kuitenkaan voida välttyä, joten pian Late löytääkin itsensä ja katraansa suurkaupungin hälinästä etsimässä likinäköistä ja muistinsa menettänyttä isäntää.

Kuten myös Wallace ja Gromit -sarjat ja elokuva sekä Kananlento seikkailu, myös Late Lammas -elokuva on stop-motion-animaatiota. Jonka tekeminen on hidasta. Viikossa saattaa saada noin kahden minuutin verran valmista materiaalia, joten siihen on panostettu ja se näkyy myös elokuvan lopputuloksessa. Vahahahmot ovat yksityiskohtaisia, sulavaliikkeisiä ja varsin kaunista katseltavaa. Elokuva eroaa myös muusta tämän hetkisestä elokuvatarjonnasta sillä, että siinä ei ole lainkaan puhetta. Kaikki elokuvan hahmot kommunikoivat keskenään elein, ilmein ja erilaisin äännähdyksin joka luokin oman hauskuutensa pohjalla olevan slapstick-huumorin lisäksi.

Kokeilin itsekin tehdä vahahahmoa. Cernit-massasta ja pumpulipuikkojen pumpulista tehty Late Lammas viettää aikaansa tällä hetkellä Studio 123:n tiskillä.

Elokuva on kestoltaan 85 minuuttia, joten sen jaksaa helposti pienempikin katsoja teatterissa tuijottaa. Elokuva seuraa lampaiden ja Vuhku Vahtikoiran kohellusta suurkaupungin kaduilla ja ravintoloissa, sekä samalla myös muistinsa menettäneen isännän touhuiluja hiussalongissa, jossa isäntä onnistuu samaan itselleen jopa uudenlaista mainetta. Muutamien juonenkäänteiden ja kommellusten kautta elokuvan hahmojen tarina onnistutaan sitomaan hyvin yhteen. Elokuva on suunnattu nuoremmille katsojille, joten juonenkäänteet ja jännittävyys eivät ehkä vanhemmalle katsojalle ole niin yllättäviä, mutta elokuvan lämminhenkinen toteutus ja slapstick-huumori kyllä pystyy uppoamaan vanhempaankin katsojaan.

Tämän hetkinen lastenelokuvatarjonta on vähäistä, mutta monipuolista. Marvelin ja Disneyn Big Hero 6 -elokuvan ja Harry Potter -elokuvien tuottajan Paddingtonin rinnalla pienimuotoisempi Late Lammas -elokuva voi seistä ylpeänä. 

Big Hero 6

Oscar-gaala lähestyy taas kovaa vauhtia ja kilpailu pysteistä on alkanut. Itse en ole Oscar-gaalaan ja ehdokkaisiin vielä niin kamalasti perehtynyt, tiedän vain muutamat elokuvat jotka ovat ehdolle päätyneet. Parhaan animaatioelokuvan Oscarista kilpailee perjantaina 23.1. Suomessakin ensi-iltansa saanut Disneyn supersankarianimaatio ja seikkailukomedia Big Hero 6. 

Big Hero 6 -elokuva perustuu löyhästi samannimiseen, mutta melkoisen tuntemattomaksi jääneeseen Marvel -sarjakuvaan, joka kertoo viiden nuorukaisen ja yhden lempeän robotin perustamasta supersankariryhmästä. 
Elokuvan pääosassa on San Fransokyossa (San Fransiscon ja Tokion sekoitus, kuten varmasti nokkelimmat pystyvät päätellä) asuva 14-vuotias teinipoika ja tekniikkanero, Hiro Hamada. Hiro - veljensä Tadashin ja tätinsä Cassin neuvoista huolimatta - käyttää mieluusti älykkäitä lahjojaan osallistumalla rakentamansa pikkurobotin kanssa robottitaisteluihin. Tadashi vie kuitenkin Hiron tutustumaan hänen "nörttikouluunsa" ja kavereihin, jolloin Hiro saa innostuksen pyrkiä veljensä kouluun. Kun koulun ovet aukeavat, sattuu traaginen katastrofi joka muuttaa Hiron elämän. Katastrofin syitä tutkiessaan Hiro saa avukseen veljensä kehittämän Baymax-hoitorobotin ja sekalaisen poppoon: Niinpä Hiro, Fred, GoGo Tomago, Wasabi, Honey Lemon ja Baymax perustavat supersankariryhmän nimeltä Big Hero 6. Näin seikkailu ja taistelu mystistä, kabuki-naamioon pukeutunutta roistoa vastaan voi alkaa. 

Elokuva eroaa siinä mielessä muista Marvelin sarjakuviin pohjautuvista supersankarielokuvista, että tarinan päähahmoilla ei ole minkäänlaisia ylivertaisia supervoimia. Nuorilla on vain oma huippuälykkyytensä jonka avulla he pystyvät helposti käyttämään tekniikkaa ja valmistamaan itselleen erilaisia apuvälineitä. Ja kuten supersankarielokuvissa, niin tässäkin riittää näyttävää toimintaa ja mähinää joka on vielä varsin viihdyttävää katseltavaa. Elokuvan tarinan tärkein teema kuitenkin keskittyy ystävyyteen ja läheisten ihmisten ja ystävien tukeen vaikeina aikoina. Sitä puolta parhaiten esiin elokuvassa tuokin pullea, ilmalla täytettävä empaattinen robotti, Baymax, joka on luultavasti tämän vuoden parhaita supersankareita. Oikeasti! Hauska, helposti lähestyttävä, pehmeä, nerokas ja hurmaava henkilökohtainen hoitoapulainen, josta ei voi olla pitämättä. Jos joku tämän elokuvan pystyy katsomaan vakavalla naamalla, niin ihmettelen kyllä. 

Elokuvaa voi suositella kaikenikäisille, ja myös niillekin joille ei aiemmat supersankarielokuvat ole iskeneet. Ainakin suosittelen antamaan tälle elokuvalle mahdollisuuden. Teattereissa pyörii sekä alkuperäinen että suomenkielinen versio. Itse kävin jälkimmäisen katsomassa ja suomenkielinen dubbaus on jälleen laatutyötä. Hiron äänenä kuullaan Henri Piispasta, joka ei itselle ole niin tuttu, mutta hyvän työn Henri tekee. Suomenkielistä dubbausta voi parhaiten mielestäni suositella sillä, että Mikko Kouki (joka on muutenkin hyvä näyttelijä) tekee aivan mahtavan roolin Baymax-robottina! 

Tarkkasilmäiset voi yrittää kyttäillä elokuvan aikana eastereggejä. Bolt-koiran kuva näkyy ainakin yhdessä kohtaa. 

Tässä on (ainakin uskon vahvasti niin) Disneyn 53. klassikkoelokuva. Käykää katsomassa!