The Avengers

Yksi vuoden odotetuimmista supersankarielokuvista on Marvel Studioiden The Avengers, joka kokoaa yhteen klassisimmat supersankarit eeppisessä tehtävässä, jonka tarkoitus on koko maailman pelastaminen. Vastassa on ihmiskuntaa uhkaava maailmanluokan vihollinen suoraan avaruudesta, ja pirullisen maailmanvalloitussuunnitelman takana pääpiruna häärii mytologioiden veijari, kostonhimoinen ja vallanhalun sokaisema (Thorin velipuoli) Loki.
Valkokankaalla siis ryskyy ja rytisee, kun taistelutantereelle ryntäävät Ironman, Thor, Hawkeye, Black Widow, Captain America ja Hulk. 


Kostajat-sarjakuvaan perustuva elokuva on saanut ennakkoon suuret määrät hehkutusta, ja onhan se ymmärrettävää, sillä elokuvassa loistaa Hollywoodin täthtikaarti Samuel L. Jacksonista Scarlett Johanssoniin. Karismaattinen Robert Downey Jr. onnistuu varastamaan shown sarkastisena Tony Starkina, ja jättää nasevilla kommenteillaan varjoonsa pelkkään lihasvoimaan painottavat hahmot, kuten Thorin ja Kapteeni Amerikan. Mark Ruffalon näyttelemä vihreä jättiläinen Hulk, nousi hyvin Downey Jr:n hahmon rinnalle. 
Scarlett Johanssonkin onnistui näyttämään Black Widow-tulkinnallaan, että hänestä on myös toimintaleffojen tähdeksi. Johan siitä kyllä saatiin vähän esimakua Ironman 2:ssa.

Kun elokuva on kasattu näin hyvistä aineksista, niin siltä on lupa odottaakin henkeäsalpaavaa toimintaa. Ja sitä elokuvayleisölle myös annetaankin. Heti alusta alkaen rykäistään käyntiin kahden ja puolen tunnin mittainen actionputki, jossa ei kuitenkaan sorruta Rambon ja The Expendables-leffojen kaltaiseen tyyliin, että aivot voi jättää suosiolla kotiin, vaan ajattelun aiheitakin on runsaasti. Marvel Studiot on julkaissut aiemmin elokuvat Ironmanista, Hulkista ja Thorista, joissa vilahtavat lyhyesti myös tämän elokuvan muut sankarihahmot, joten The Avengers-leffassa hahmojen pohjustaminen on jätetty kokonaan pois. Mutta tämä ei ole juuri haitaksi. Juonessa pysyy mukana kuitenkin.


Hahmojen yksittäisistä elokuvista mielestäni onnistuneimpia ovat Ironman-elokuvat. Thorin oman elokuvan katsoin, mutta se ei säväyttänyt juuri millään lailla. Se tuntui ja näytti jotenkin halvalta, ja oli tunne ettei elokuvaan oltu liiemmin panostettu. Tästä syystä jätin katsomatta kokonaan Kapteeni Amerikan oman elokuvan. Thor-leffan antama vaikutelma johti siihen ajatukseen että Marvel Studiolta alkaa panokset loppua, ja että The Avengers olisi elokuva, joka ei saisi myöskään suurta suosiota. Mutta onneksi näin ei ole. Elokuva on laadukasta toimintaa alusta loppuun, jossa vauhti ei pääse hidastumaan. 
Leffan jälkeen jäi varsin positiivinen fiilis. Tämän elokuvan myötä opin pitämään myös Hulk-hahmosta.


 

Titaanien taistelut jatkuu 30.3.2012

Vuoden 2010 Titaanien taistelu saa jatkoa vauhdikkaassa 3D-seikkailussa Titaanien Raivo.

Sam Worthington, Liam Neeson ja Ralph Fiennes ovat elokuvan sotivia jumalia. Puolijumala Perseus (Worthington) yrittää viettää rauhallista perhe-elämää kalastellen ja 10-vuotiaasta pojastaan, Heliuksesta huolehtien.

Suunnitelmiin tulee kuitenkin muutos, kun taistelu vallasta jumalten ja Titaanien välillä leimahtaa uuteen liekkiin. Ihmiset ovat välinpitämättömiä jumaliaan kohtaan ja näin ollen jumalien voima on heikentynyt, ja tilanne näyttää uhkaavasti siltä, että pian titaanit ja heidän johtajansa Kronos saavat temmeltää vapaasti... Pakkohan tämä elokuva on teattereissa nähdä!

.

Härmä.

Eilen JP Siilin uusin elokuva Härmä saapui teattereihin. Päätin hetken mielijohteesta mennä katsomaan tämän ensi-iltanäytöksiin. Ajattelin, että elokuva vetäisi paljonkin ihmisiä ensinäytöksiin, mutta sinne saapuikin yllättävän vähän sakkia. Saliin olisi mahtunut vielä puolet enemmän väkeä, mutta itse olin tyytyväinen että porukkaa oli liikkeellä vähemmän. Eipä tarvinut seisoskella kauaa lippujonoissa ja muutenkaan pyöriä ihmistungoksessa. Menin kylläkin elokuvan myöhempään näytökseen, joten voi olla että aiemmassa näytöksessä oli enempi katsojia.

Mutta asiaan: Eletään 1800-luvun Suomessa. Siihen aikaan Pohjanmaalla valtaa pitivät hurjat puukkojunkkarit, virkavalta oli luopunut yrityksistä palauttaa kuri ja järjestys Härmään. Elokuva kertoo Välitalon veljeksistä. Silloin oli perinne, että perheen esikoinen perii talon ja maat kun isännästä aika jättää. Mahtava Välitalon tila on näin ollen menossa perinnöksi pahamaineiselle rellestäjälle ja puukkojunkkareiden joukossa pyörivälle Eskolle (Mikko Leppilampi), nuorempi veljes, rehti ja suoraselkäinen Matti (Lauri Tilkanen), olisi poikien isän Antin (Esko Salminen) mielestä parempi vaihtoehto talon uudeksi isännäksi. Niinpä veljesten isä päättää perinteiden vastaisesti testamentata talon esikoisen ohi Matille. Ja kuten arvata saattaa, tästä kuullessaan Esko ei tule olemaan mielissään. Ja pian alkaakin veljesten välillä kiihkeä taistelu tilan herruudesta. Tietysti tarinaan kuuluu myös naapuritilan tyttö, Aino (Pamela Tola), jonka kanssa Matti on mennyt jo salaa kihloihin, mutta Eskolla on tähänkin sananen sanottavanaan...

Lähtöasetelma on se, etten ole mikään kotimaisten elokuvien ylin ystävä. Ne on ihan kelpo viihdettä, mutta usein hieman tylsiä, mutta poikkeuksiakin on. Härmä oli viihdyttävä ja mielenkiintoinen kokemus. Kiinnostus elokuvaa kohti nousi itselläni, kun elokuvan valmistuessa media alkoi pitää esillä jonkin asteista hypetystä, ja ei se hypetys ihan turhaa ollut.

Mikko Leppilampi yllätti positiivisesti roolissaan pahamaineisena puukkojunkkarina. Yleensä Leppilammen on nähnyt soman pojan rooleissa, niin vähän itsekseni naureskelin ajatukselle että Leppilampi olisikin paha poika. Mutta totesin, että Leppilampihan on varsin monipuolinen näyttelijä, ja mukavaa nähdä hänet vakavammassa roolissa vaihteeksi. Leppilampi on sisäistänyt hahmonsa synkkyyden ja ahdistavuuden ja se välittyy myös katsojalle. Pamela Tola ja Lauri Tilkanen jäävät vähän varjoon, vaikka ovat hyviä rooleissaan myös. Elokuvassa puhutaan paikallisella murteella, joka sai ainakin allekirjoittaneen kuuntelemaan hyvin tarkasti hahmojen repliikkejä, sillä osa jäi ikävästi vähän epäselviksi. Tämäkin elokuva hieman kompuroi siihen, että paikoitellen on liikaa dialogia, joka saa tunnelman vähän lässähtämään ja tuntumaan elokuvan vähän pitkäveteiseltä.

Kotimaisten elokuvien ystäville varsinkin ihan katsomisen arvoinen pätkä, joka kannattaa nähdä.

Aluksi huomioni kiinnittyi ruohon vihreyteen, se oli jotenkin häiritsevän vihreää joka ihan hyppäsi silmille, mutta siihenkin sitten tottui kun tarpeeksi katseli.

Saapasjalkakissa 3D

Shrek-elokuvista tuttu hurmuri Saapasjalkakissa on viimein saanut oman elokuvansa, ja se pyörii nyt teattereissa 3D:nä.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat aikaan paljon ennen Shrek-elokuvien tapahtumia, Saapasjalkakissa on lainsuojaton, jota etsitään kotikaupunkinsa pankkiryöstön vuoksi. Hän kuitenkin unelmoi maineensa takaisin saamisesta. Kauan tuloksetta etsittyään maagisia taikapapuja Saapasjalkakissa kuulee niiden kuitenkin olevan olemassa, joten taru myös kultamunia munivasta hanhesta on totta, ja seikkailu saakin alkunsa kun Saapasjalkakissa saa apua vanhalta tutultaan Tyyris Tylleröltä ja tämän ystävältä Kitty Pehmotassulta niiden etsinnässä...

Elokuva on viihdyttävä ja varsinkin näyttävä koko perheen seikkailu. Tämän elokuvan parissa viihtyvät myös vanhemmat. Muutamat synkemmät kohdat saattavat ehkä olla hieman jänniä ihan perheen pienimmille. Suomeksi dubatussa versiossa on myös vitsejä jotka on suunnattu enemmän aikuiseen makuun, niin kuin niissä on yleensäkin. Ja kiva oli myös se, että on saatu käytettyä samoja ääninäyttelijöitä kuin Shrek-elokuvissa. Heikki Sankari on Saapasjalkakissan roolissa ihan yliveto vieläkin.

Joskus kun tuli ensimmäisiä uutisia, että Saapasjalkakissa saa oman elokuvansa, niin niissä "trailereissa" Saapasjalkakissa näytti jotenkin erilaiselta, niin pieni pelkohan siinä oli että onko elokuvalla eri tekijät kuin Shrek-leffoilla. Mutta ei sentään, vaan onneksi tuttu ja osaava porukka on tämänkin tehnyt. Alkuperäisestä ääninäyttelystä vastaa Antonio Banderas Saapasjalkakissan roolista ja Kitty Pehmotassua ääninäyttelee Salma Hayek. Nimekkäitä näyttelijöitä molemmat, joten varmasti on hyvää ääninäyttelytyötä luvassa jos menee alkuperäiskielellä elokuvan katsomaan. Jos pitää Shrek-elokuvista, tulee täysin varmasti pitämään myös tästä huimasta seikkailusta.

Sherlock Holmes: A Game Of Shadows

Robert Downey Jr. tekee hienon paluun mestarietsivä Sherlock Holmesin rooliin, brittiohjaaja Guy Ritchien uudessa Sherlock Holmes: A Game Of Shadows-elokuvassa. Jude Law toimii edelleen luotettavana apurina, tohtori Watsonina. Ritchie pistää tällä kertaa Sherlock Holmesin napit vastakkain salapoliisin pahimman vihollisensa, rikkollisnero professori Moriartyn (Jared Harris) kanssa. Ja näin tämä hengenvaarallinen leikki voi alkaa...

Ensimmäinen Sherlock Holmes-elokuva oli mielestäni varsin viihdyttävä ja jännitykseltään mukaansatempaava. Jatko-osa on edelleen samaa salapoliisitoimintaa, mutta nyt kaikki tehdään paremmin ja näyttävämmin. Itse ainakin koin teatterissa monia huvittavia ja miellyttäviä hetkiä elokuvan parissa. Elokuvan visuaaliset tehosteet ovat huimia, hidastetut kohtaukset ovat silmiä hiveleviä ja ne tuovat mukavan lisämausteen itse tarinaan ja kohtauksiin.

Elokuva on tasapainoitettu hyvin toiminnan ja rauhallisempien tapahtumien välillä.

Robert Downey Jr. taitaa olla yksi tämän hetken parhaita miesnäyttelijöitä, ja hänen suoritustaan Sherlock Holmesina katselee varsin mielellään, eikä tuohon rooliin oikein osaa kuvitella ketään sopivampaa. Law ehkä tullaan muistamaan roolistaan tohtori Watsonina, ehkä. En ainakaan muista juuri muita hänen elokuviaan jossa hän olisi ollut yhtä mainio. Tai sitten en edes tiedä kaikkia hänen elokuviaan... Mutta sekä Downey Jr. että Law, molemmat vetävät roolinsa tässä elokuvassa sopivan kepeästi. Hieman harmitti, että Rachel McAdamsin rooli jäi tässä kovin lyhyeksi, mutta hänen paikkansa korvaa Noomi Rapace, joka tekee kansainvälisen elokuvadebyytinsä eksoottisena mustalaisneitona. Ei ehkä niin hyvä näyttelijä, kuin McAdams, mutta suoritti roolinsa hyvin kuitenkin. Mukavin yllätys oli, että Sherlockin veljeä Mycroft Holmesia näytteli itse Stephen Fry, varsin loistava näyttelijä.

Elokuvan musiikista myönnän pitäväni, ja kyllä kelpaisi leffan soundtrack hyllyyni. Musiikin taisi valmistaa Hans Zimmer.

Tämä elokuva oli mainio kokemus elokuvateatterissa, en usko, että kannattaa jättää näkemättä. Kotisohvalla se ei ehkä tunnu aivan yhtä mahtipontiselta, sitten DVD:n muodossa.

Saapasjalkakissan oma elokuva.

Tammikuu alkaa aika lupaavasti elokuvatarjonnan osalta, eli sen perusteella on ihan turha olettaa, että mayakalenterin myytti maailmanlopusta vuonna 2012 pitäisi paikkaansa.

Tammikuun loppupuolella (tarkalleen 27.1.2012) elokuvateattereihin tiensä löytää Shrek-elokuvista tutuksi tullut karvainen sankari, jolla on yhdeksän elämää: Saapasjalkakissa.

Elokuvassa jo kauan ennen kuin Saapasjalkakissa (Antonio Banderas) tapasi Shrekin, tulee tästä taistelija- ja hurmurikissasta suuri sankari. Hän löyttäytyy yhteen katujen kasvatin, viekkaan Kitty Pehmotassun (Salma Hayek) ja älykkään Tyyris Tyllerön (Zach Galifianakis) kanssa pelastaakseen kotikaupunkinsa, Tämä on tarina kissasta, myytistä, legendasta... ja saappaista.

Elokuva on ollut kehityksen alaisena aina vuodesta 2004, jolloin Shrek 2 julkaistiin. Varsinainen filmin tuotanto alkoi kuitenkin vasta alkuvuodesta 2010, jolloin myös ensimmäiset kohtaukset nauhoitettiin ääninäyttelijöiden toimesta.

Trailereiden perusteella elokuva vaikuttaa varsin huikealta, ja tämä pakettihan tulee 3D:nä!

Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Tintin Seikkailut: Yksisarvisen salaisuus 3D

Noin, nyt se on nähty. Ja oli kyllä näkemisen arvoinen elokuva. Steven Spielberg ja Peter Jackson ovat tehneet loistavaa työtä kun herättivät henkiin Hergén rakastettuihin sarjakuvahahmoihin perustuvan seikkailuklassikon Tintin Seikkailut: Yksisarvisen Salaisuus.

Kun kuulin että elokuvaan on yhdistetty parikin seikkailua (mm. Kultasaksinen Rapu ja Rakham Punaisen Aarre), niin tuli pieni pelko että elokuvan kokonaisuus olisi jotenkin vaarassa särkyä, mutta kun elokuvaa pääsi katsomaan niin pystyi toteamaan pelon turhaksi: Nuo seikkailut oli yhdistetty toisiinsa niin ammattitaitoisesti, ettei sarjakuva-albumeihin perehtyneitäkään luulisi häiritsevän tieto siitä, ettei sarjakuvien tarina mene aivan samalla tavalla elokuvan kanssa, sillä muista seikkailuista oli otettu ne hauskimmat kohtaukset ainoastaan mukaan elokuvaan.

Elokuvan hahmot ovat sarjakuvien hahmoja paljon ihmismäisempiä, mutta kuitenkin niin täydellisen Hergémäisiä, ettei niitä voi kuin ihailla ja ihmetellä. Monessa kohtaa huomasinkin hymyileväni pelkästään sarjakuvista tunnistamilleni hahmoille ja niiden upealle ulkonäölle, tätä kelpaa katsella! 3D-ominaisuuskin oli laitettu täydellisesti toimimaan, joten siitäkin elokuvalle ylimääräisiä plussapisteitä.

Näyttelijöistä voisin mainita sen verran, että mielestäni Andy Serkis ansaitsisi jonkinlaisen palkinnon Kapteeni Haddockin roolista, Serkis nimittäin osasi heittäytyä alkoholisoituneen kapteenin rooliin loistavasti. Itselleni uusi nimi Jamie Bell oli myös hyvä valinta Tintin rooliin, Tintistä oli tehty ehkä hieman liian taidokas nyrkkitappeluissa, sillä sarjakuvissa Tintti oli hieman kömpelömpi, ja ilkimysten päihittäminen onnistui silkalla tuurilla.

Yksisarvisen Salaisuus on kaikin puolin lystikästä katsottavaa, joka saa suurimmatkin Tintti- ja Hergé-fanit tyytyväiseksi. Hieno kunnianosoitus edesmenneelle sarjakuvataiteilija Hergélle! Elokuva sai minutkin kaivamaan Tintti-albumit esiin ja lukemisen alle, pitäähän tuo TV-sarjakin ottaa taas jossain vaiheessa katseluun DVD:n muodossa.