Tänään kävin istumassa elokuvateatterissa ja katsomassa tämän uuden Robin Hood leffan, jonka on ohjannut Ridley Scott ja pääosaa esittää Russell Crowe. Nimekkäitä miehiä kumpikin elokuvapiireissä. Sama kaksikko teki yhteistyötä aiemmin ja sai aikaan upean Glariaattori -leffan, eli ei ainakaan ollut suurta pettymystä odottettavissa elokuvalta.
Nyt on jonkun aikaa tullut uusintafilmatisointeja vanhoista leffoista: hyviä esimerkkejä ovat Batman joka sai jopa kaksi uutta elokuvaversiota, ja tietysti myös tänävuonna tullut Titaanien taistelu. Kai se oli ihan luonnollista että Robin Hood iloisine veikkoineen saa myös uuden version legendastaan.
Kuten aiemmin sanoin, suurta pettymystä oli turha edes odottaa. Sinällään elokuva on mielenkiintoinen ja uusi näkökulma tämän köyhien sankarin legendaan. Elokuva sijoittuu aikaan ennen kuin Robin Hoodista tuli lainsuojaton, alussa Robin kuuluu Englannin armeijaan ja taistelee Kuningas Richard Leijonamielen rinnalla. Kuninkaan kuoleman jälkeen Robin palaa Englantiin ja saa huomata että asiat eivät ole hyvin. Ensinnäkin lipevänoloinen Prinssi Juhana nimitetään kuninkaaksi ja hetken päästä maata uhkaa sisällisota. Näyttelijävalintoihin olisi voinut panostaa ehkä hieman enemmän.
Russell Crowe hoitaa hommansa kyllä hyvin, ja tekee Robin Hoodista omanlaisensa hahmon. Mutta kenties herran ulkonäköön olisi voitu tehdä parannuksia. Crowen Robin Hood näyttää ulkoisesti ikälopulta, eikä hänen liikkeensäkään ole niin kovin ketterät kuin Robin Hoodilta voisi odottaa. Russell näyttää Robin Hoodina aika paljon Kauppaneuvos Paukun vävypojalta Raimo "Tollo" Koskivuolta, jota näytteli Eero Melasniemi. Epäilen syyksi sitä Crowen ajamatonta partaa?
Tykkäsin valtavasti munkki Tuckin hahmosta tässä leffassa, häntä oli valittu näyttelemään Mark Addy joka on mielestäni hauska näyttelijä, mutta harmikseni sain huomata, että munkki Tuckin osuus elokuvassa oli harmittavan vähäinen, loppujen lopuksi. Olisi saanut olla enemmänkin esillä!
Tässäkin elokuvassa nähtiin pahiksena Mark Strong, joka on tuttu myös Sherlock Holmes -elokuvasta. Hyvä näyttelijä hänkin, ja sopii kyllä hyvin pahiksen rooliin elokuvissa. Mutta voisi kai sitä naamaa hieman säästelläkin, ettei alkaisi ärsyttämään, kun useimmissa uusissa leffoissa on pahiksena.
Elokuva ei siis ollut suuri pettymys, mutta siinä oli pieniä pettymyksiä muutama: ensinnäkin, elokuva ei tunnu Robin Hood -elokuvalta, siinä on liian vähän sitä kaikkien tuntemaa Robin Hoodia, koko "varastaa rikkailta ja antaa köyhille" -teema oli vähän unohdettu, mutta uskon että tämä elokuva uppoaa kuin veitsi voihin niihin jotka ovat kiinnostuneet Robin Hoodista enemmänkin. Itse jäin kaipaamaan vanhaa Robbaria ja sitä legendaa, mutta olihan sitä vähän lopussa.
Toiseksi taistelukohtaukset olivat hienoja ja niitä aina odottikin, että milloin taas tapahtuu, mutta joissain kohdissa sai odottaakin vähän kauemmin. Vähän oli laitettu liikaa osittain tylsääkin höpöhöpöä väliin. Parannuskeinoja olisivat olleet mielestäni siis Crowelta parta pois, ja enemmän taistelua ja vanhaa Robin Hood legendaa kehiin. Kehoitan kyllä katsomaan, mikäli Robin Hoodin tarina kiinnostaa!
Robin Hood -leffoista on kyllä tullut monenmoista eri versiota, tämä Ridley Scottin versio kuuluu ihan kiitettävän arvosanan leffoihin. Suomalaisetkin ovat kokeilleet siipiään Robin Hood -leffojen parissa. Spede Pasanen teki komediallisen Noin 7 veljestä -leffan, joka on kyllä mainio. Spede todisti että osaa ne suomalaisetkin tehdä hauskoja elokuvia. Myös Mel Brooks parodioi Robin Hoodia elokuvallaan Robin Hood: Sankarit sukkahousuissa, katsomisen arvoinen elokuva on se, mikäli sitä ei ole koskaan nähnyt. Mutta kuitenkin mielestäni onnistunein versio on Disneyn tekemä Robin Hood -animaatio, jossa Robin hahmo oli tehty ketuksi. Nerokasta. Robinhan on legendassaan viekas ja ovela kuin kettu.
Vuonna 1993 tehty Mel Brooksin Robin Hood: Sankarit Sukkahousuissa, Robin Hoodina Cary Elwes (keskellä)
Ja vaikka vähän moitinkin Russell Crowen Robinia, niin ei se Kevin Costnerinkaan Robin silloin ollut kovin kaksinen, vai oliko?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti