Southpaw

Nyrkkeilyelokuvat ovat olleet suhteellisen vähässä. Jos pitäisi mainita jokin nyrkkeilyväelokuva nimeltä, niin ensimmäisenä mieleen tulisi Sylvester Stallonen Rocky-elokuvat. Ne ovat olleet genrensä huippuja, mutta nyt elokuvateattereihin on saapunut Southpaw, joka on Rocky-leffoille varsin kelpo seuraaja. 

Antoine Fuguan ohjaama ja Kurt Sutterin käsikirjoittama elokuva lepää vahvasti Jake Gyllenhaalin harteilla. Gyllenhaalin esittämä Billy Hope on lyömätön nyrkkeilymestari joka on tottunut elämään elämäänsä antaen muiden tehdä päätökset puolestaan. Ylellinen elämäntyyli, rakastava vaimo (Rachel McAdams), ihastuttava tytär (Oona Laurence) ovat Billylle tärkeitä elämässä, kunnes erään traagisen tapahtuman jälkeen hän joutuu syöksykierteeseen ja lopulta pitkäaikaisen managerinsa ja ystävänsä hylkäämänä Billy vajoaa pohjalle. Sieltä ylös huipulle on pitkä matka, mutta Billy saa apua rähjäiseltä salilta löytyvältä amatöörinyrkkeilijöiden valmeltajalta, Tick Willisiltä (Forest Whitaker), jotta hän pystyy voittamaan takaisin rakkaidensa luottamuksen.

Nyrkkeilyelokuvien genreen Southpaw ei sinällään tuo mitään uutta, urheilusankarin pohjalle vajoaminen sieltä takaisin huipulle kiipeäminen on tuttu kaava, mutta nyt tarina kerrotaan hienosti, tunteikkaammin ja draamaltaan koskettavammin. Katsoja pystyy eläytymään Billyn arkielämän edesottamuksiin, sekä myös tuntemaan nyrkkeilykehässä vasten kasvoja satelevat iskut. Kameratyöskentely on toteutettu niin kauniisti, että nyrkkeilytoimintakohtauksetkin tuntuvat lähinnä rujon taiteellisilta pätkiltä. Käsikirjoittaja Sutter on aiemmin tehnyt käsikirjoituksia Shield - Lain varjolla ja Sons of Anarchy -tv-sarjoihin, ja tuo tyylilleen tutun synkkyyden Southpawissa nyrkkeilykehään, ja se toimii paremmin kuin hyvin. 

Odotin että Southpaw olisi enemmänkin Rocky-leffojen kopio, mutta siihen elokuva ei onneksi sorru. Tokihan siinä on mukana kaikki nyrkkeilyleffoista tutut kliseet harjoittelumaneereineen, mutta nyt mennään Eminemin tahdissa. Silloin kun Southpaw-elokuvan tuotantoprojekti lähti käyntiin, Eminem oli kiinnostunut pääosaroolista. Rooli onneksi meni Jake Gyllenhaalille, joka osoittaa olevansa yksi tämän hetken muuntautumiskykyisimmistä näyttelijöistä. Gyllenhaal tekee erittäin vahvan roolin ja saa tukea suoritukselleen myös tytärtä näyttelevältä luonnollisen taitavalta Oona Laurencelta, sekä Oscar-voittaja Forest Withakerilta. Oikeasti hyvä nyrkkeilyaiheinen elokuva.
Southpaw lyö helposti itsensä kamppailemaan kehään Oscar-pystistä.

Verlan Aika 2.8.2015

Torstaina päivällä sain Faceboookissa ystävältäni, blogikollegaltani, työkaveriltani Siniltä yksityisviestin: "Arttu! Sunnuntaina Verlaan!". Toinen ystäväni, blogikollegani ja työkaverini Mira oli houkuteltu jo mukaan. Itsellä oli orastavaa jännitystä lauantaina häämöttävästä ensimmäisestä työvuorostani, niin ihan heti en lämmennyt ajatukselle joten lupauduin pienellä varauksella että katsellaan mikä on sunnuntai-aamuna fiilis. Seuraavassa yksityisviestissä lukikin että suunnitelmissa oli pukeutua keskiaikateeman mukaisesti. Äh, enhän minä keksi mitään omaa keskiaikaista tyyliä miksi pukeutua. Harkintaan jäi.
Torstai-iltana se ajatus sitten paukahti päähäni niin kuin salama harmaan kesäiseltä taivaalta: Jostain se vaan putkahti mieleen, Braveheart! Mel Gibsonin yksi arvostetuimmista elokuvista. Gibson-fanina aloin pohtia että kyllähän Verlaan kyhätylle keskiajalle yksi skotlantilainen vapaustaistelija, William Wallace, aina mahtuu, sopii teemaan ja se ois sille leffalle suora kunnianosoitus. Pistinpä viestiä Miralle että laittaa kasvomaalit valmiiksi, olen mukana!

Suora leikkaus sunnuntaiaamuun. Oltiin sovittu että kokoonnutaan kymmeneksi Studiolle laittamaan kamppeet niskaan ja lähdetään siitä sitten kohti Verlaa. Kaikki oltiin paikalla aika lailla yhtäaikaa täsmällisesti. Muut viimeisteli asujaan ja Mira alkoi vääntää minun kasvoille klassikkoelokuvasta tuttua sotamaalausta.
Maalaukset saatiin kasvoilleni tehtyä ja puvukseni lainasin Miran Hobitti-vermeistä ruskeaa liiviä, käsiini samaa sävyä olevat rannenauhat ja sitten löytyi vielä ritarin asevyön tyylinen mikä lie koristevaatetus. Lopputulos ei vaatetuksen osalta ollut ehkä ihan täydellinen, mutta close enough! Kyllä kelpaa.

Verlaan päin ajellessamme pohdittiin koko porukan voimin, että ollaankohan myö ainoat ei-Verlan Aika-henkilökuntaa jotka ollaan jotenkin pukeuduttu. Kyllä siinä taas Verlaan tulleet mökkituristit ihmettelee. Alkumatkan heti ensimetreillä tein tärkeän huomion, edessämme ajoi joku rekka ja sen takakontin mustassa ovessa luki "Zorro". Sillä nyt tuskin oli mitään tekemistä sen espanjalaisen viittaritarin kanssa, mutta meidän autossamme oli Suomen suurin Zorro-fanikerho (Siihen kuuluu 2 henkilöä. Ollaan molemmat katsottu nuorempina 90-luvun Zorro-tv-sarjaa ja tunnarikin osataan melkein ulkoa), niin kyllä siitä hetkeksi iloa sai. Zorro ohjasi meidät matkaan, niin ei voi tulla huonoa reissua!

Verlaan paikan päälle päästyämme lähdettiin kiertelemään myyntikojuja. Itse en niistä ajatellut ostaa mitään, kun kaikki oli siellä hieman kallista minun makuun. Seurailin kavereiden perässä ja mielenkiinnolla kojuja muuten tutkiskelin. Ensimmäisen kojun luona oli nainen myymässä koruja, kaverit niitä siinä jäi katselemaan, minä puolestani katselin ympärilleni että minkä näköistä porukkaa missäkin liikkuu. Aika tavallista, muutamat muutkin olivat pukeutuneet mutta en ollut ihan varma oliko ne jotain mökkituristeja vai tapahtuman henkilökuntaa, epäilin enemmän jälkimmäiseksi. Käännähdin takaisin koruja myyvän naisen kojuun päin ja se nainen minut huomatessaan innostui.

- Mikäs Breivhaartti se siihen nyt tuli!? WAU! Hienon näkönen sotamaalaus. Ja sulla on kauniit silmät, toi sininen väri niin korostaa sun silmiä. Onko sulla vihreenruskeet silmät? Näyttäis vähän että ois.

Kehui siinä muiden pukeutumista myös. Itse olin hämilläni ja yllättynyt saamastani positiivisesta palautteesta. Tuli niin puskista etten ehtinyt edes reagoida. Sain suustani soperrettua vastaukseksi vain "En tiiä.. Tai oo varma.. Jotain sinne päin vissiin...". Myyjä halusi ottaa meistä vielä yhteiskuvan kojunsa edessä. Mukava myyjä. Toivottavasti asiakkaita kojullaan riitti paljon.
Se yhteiskuva muuten on tuo tämän postauksen ensimmäinen kuva.
Jatkoimme myyntikojujen kiertelyä ja kuuntelin esiintymislavalta kantautuvaa musiikkia ja pälyilin ympärilleni. Ekaa kertaa olin keskiaikatapahtumassa Verlassa. Minusta paikka ja tapahtuma vaikuttivat paljon paremmalta kuin mitä se oli viime vuonna, kun se oli siirretty Verlasta Kouvolan Kasarminmäelle. Samassa silmiin osui vanhan pariskunnan pitämä myyntikoju. Edelleenkään tuotteet eivät ostamismielessä kiinnostanut, mutta sama pariskunta oli viime vuonna Kasarminmäellä mukana tapahtumassa. Mukava pariskunta ja niillä on koira joka tykkää rapsutuksista. Pakko oli lähteä kohti pariskunnan pitämää kojua tarkistamaan onko niillä koira nytkin mukanaan. Sieltähän se kaveri teltan takaa löytyikin. Pidin koiralle seuraa ja rapsuttelin sitä sen aikaa kun kaverit miettivät ostoksiaan.

Vanhan pariskunnan koira. (kuva viime vuodelta, kuvan otti Erika)

Seuraavaksi suuntasimmekin karkki- ja lahjatavarakaupoille vai mitä lie olivatkaan ja aloimme suunnitella myös omien eväiden syöntiä. Yhden puodin edustalla oli keppihevonen. Skotlantilainen vapaustaistelija on vähän orpo ilman hevosta, niin sain sitä lainata kuvanottamishetkeä varten. Piti lainata pariin kertaan kun kuvat ei meinanneet onnistua. Myyjä siinä tarjosi myös lainaksi koristeena ollutta hevosen pääkalloa, mutta sitä en tarvinut. Eläväisemmän näköinen oli parempi tähän tarkoitukseen. Siinä puodin edustalla heilui miekan kanssa joku pikkupoikakin. Vaikutti ihan pätevältä taistelijalta. Jos olisin alkanut kasata ympärilleni omaa keskiaikaista sotajoukkoa, niin se olis ollu ensimmäinen vahvistus minun jengiin. Kun se pikkupoika huomasi minut niin miekan heiluttelu loppui, hetken katsoi kohti ja sitten alahuuli alkoi väpättää, ehken ollu niin hauskan näkönen kaveri. Unohdettiin se jengiin liittyminen. 
Viimein pääsimme myös eväiden kimppuun. Istuimme nurmikolle niitä syömään, niin seuraamme saapui pikkutyttö jolla oli pieni kissanpentu mukanaan. Tyttö jäi meidän kanssa siihen juttelemaan ja kertomaan kissanpennustaan. Pääsin itsekin kissanpennun kanssa kaverikuvaan. Selkeesti kissakin tykkäsi..

Oli siellä kaikenlaisia ritariesityksiä ja hevosturnajaisia, suurimmaksi osaksi samat kun viime vuonnakin. Pienillä muutoksilla varustettuna. Itselläni teki mieli huutaa ritaritaisteluiden välissä "FREEDOM!", mutta en kehdannut eläytyä rooliin ihan niin paljoa. 

Loppuajasta siellä alkoi tekeminen vähentyä, niin käytiin museokierroksella vielä ja myös kahvilla ennen kotiinlähtöä. Verlassa paistoi aurinko koko päivän, Kuusaalla satoi vettä, ukkosti ja oli harmaata. Mutta hieno päivä oli silti kokonaisuudessaan. Studiolla yritin pestä pois sotamaalaustani naamalta, mutta se olikin naamaani jämähtänyt vähän tiukemmin. Naama sinerti ohuesti, vaikka miten kauan jynssäsi. Muistutin vilustunutta smurffia vielä tänäaamunakin. Nyt on sentään saatu sotamaalaus kokonaan pois. Tämmösiä tempauksia pitää tehdä useammin. Viimeistään ensi vuoden Verlan Aika-tapahtumaan.

" Tell our enemies that they may take our lives, but they'll never take... OUR FREEDOM!" -William Wallace, Braveheart.